Pelkoa ja inhoa kasvimaalla

,

Istun tällä hetkellä kirjoittamassa kasvimaan reunalla. Meillähän on kasvihuoneen lisäksi tämä pieni viljelypalsta ja vasta valmistunut lavakaulusviljelmä sekä kurpitsakohopenkki, joiden dokumentointi on jäänyt vähän vähemmälle kasvarin lumon leijuessa mielen pinnalla. Nyt kun kaikki vaikuttaa olevan muovin alla ok ja tomaatit hipovat jo melkein kattoa, on ollut hyvä keskittyä muuhunkin.

Luumulehto ei ehkä ole surkein paikka kesäpäivän viettämiseen

Kylvöt jäivät viime tinkaan, kun yöt olivat vielä kovin kylmiä enkä uskaltanut riskeerata itämisvaihetta. Olisi varmasti onnistunut aikaisemminkin mutta kaikki varmasti ehtii näillä leveysasteilla hieman myöhäisempänäkin ajankohtana. Paitsi nyt tuli paha takaisku.

Tämä paikka on valikoitunut kirjoittamiseen tänä helteisenä iltapäivällä nimittäin sen takia, että tänä aamuna naakat päättivät aloittaa buffettiruokailun härkäpapuviljelmällä. Heti kun selän käänsi, yksi linnunpaholainen oli taas nyppimässä alkuja maasta. Yön harvennus oli käynyt sen verran rankaksi vielä illalla ehjien rivistöjen välissä, että pienen turhautumisen kyyneleen tirautettuani laitoin sinnikkäästi uusia papuja likomaan. Kestävällä suomalaisella Kontu- lajikkeella on noin 65:n vuorokauden kasvuaika, joten kaiken järjen mukaan kylvöä voi vielä yrittää. Otto teki toimintasuunnitelman ja ryntäsi rautakauppaan hakemaan suojaustarvikkeita ja minä istun Fidelin kanssa sen aikaa naakkavahdissa. Vieressä on kasa sepeliä ja rautaharava, joilla aion käydä sotaan jos lentävät hirviöt palaavat.

Kuvat on otettu viereisiltä riveiltä, mutta voisivat yhtä hyvin olla ennen ja jälkeen. YHYY!!!

No vähän saatoin tuossa yliampua raivossani, mutta kyllä tällainen takaisku tosiaan ottaa pattiin. Kuuntelin toissatalvena naakkojen kaakatusta piipussa, kun ne koittivat asettua sinne asumaan. Pelkkä raakkuminen ketuttaa niin armottomasti ja tämä paputuho kyllä laukaisi vanhan inhon uudelleen. No kaikki luojanluomat ja silleen, olen oikeasti rauhaarakastava tyyppi. Tähän mennessä kaikki on muutenkin mennyt enimmäkseen niin nappiin, että enpä edes muista edellistä kertaa kun tällaista olisi tapahtunut.

Onneksi on kaikenlaista rojua autotallissa, naakanpelätin valmistui tuosta vain. Vielä kun lakkaisi itsekin säikähtämästä joka kerta kun nostaa katseensa

Viime vuonna ekaa kertaa kokeilemani Kontu oli helppo kasvatettava, joka tarvitsi vain hieman tukea venyessään loppukesää kohti. En jostain kumman syystä kokeillut papuja ollenkaan niiden ollessa vielä vihreitä, vaan keräsin pienen sadon vasta kun palot olivat tuleentuneet. Napsauttelin pavut kuivista paloista lasipurkkiin, joka jäi hyllylle koko talveksi. Siis huolimatta innostuksesta joskus käy niin, ettei satoa osaa hyödyntää. Kun tein talvella siementilausta, päätin viimein kokeilla härkäpapuhummuksen eli hämmäksen valmistusta. Siitähän se riemu repesi. Lopputulos oli samettisempi ja kuohkeampi kuin yksikään kikherneistä valmistettu levite. Seurauksena on nyt se että neljännes kasvimaasta on Kontua täynnä – onneksi niinkin suuri ala, nyt kun tuho iski. Pelastuneita taimia on vielä runsaasti ja varmasti niistä jonkinlainen sato saadaan. Ostin myös pienen pussin isompaa härkäpapulajiketta vertailun vuoksi ja sekin on itänyt hyvin sekä säästynyt katastrofilta.

Säästettyjä luumunversoja, vesitynnyri ja haamumaja eli kurkkupenkki harsosuojineen. Tässäkin on muuten rojua hyödynnetty, sillä suojan runkona toimii ruosteinen keinu

Esimerkiksi porkkanat kasvoivat viime vuonna savisessa maassa niin huonosti että tänä vuonna palstaan sekoitettiin hiekkaa. Puutarhamulta on erilaista eri vuosina ja viime vuonna satsi sattui olemaan todella tiivistä, joten myös turvetta pyöriteltiin mukaan parantamaan ilmavuutta. Tämän huomaa itävyydessä jo nyt. Taimien sisällä hyysäämisen jälkeen suorakylvö tuntuu muutenkin hurjalta. Kun pientäkin elonmerkkiä mullan pinnassa näkyy, se on kuin ihme, vaikka kyse olisikin vain porkkanoista ja pavuista.

Perunaa ei laitettu tänäkään vuonna siitä yksinkertaisesta syystä että emme syö sitä paljonkaan. Pitäisi ehkä parantaa tätä asiaa, sillä mikäpä onkaan ekologisempaa ja suomalaisempaa kesäsyötävää kuin perinteinen pottu. Tänä vuonna mennään kuitenkin juures-papu -yhdistelmällä, sillä niitä on helppo säilöä kuivaamalla ja etikoimalla.

Hyötykasviyhdistyksellä oli huikea lista porkkanalajikkeita. Olin vähällä tilata Rainbow -lajikkeen siemeniä koska visuaalisesti eri väriset porkkanat ovat täydellistä silmänruokaa. Loppuen lopuksi keskityin kuitenkin ominaisuuksiin ja valitsin suositun Lontoon Torin. Punajuurissa päästin värien himon valloilleen ja otin sellaisen juurikkaan, joka tuottaa erisävyisiä juureksia.

Palsternakat jäivät viime vuonna hieman pieniksi, mutta hiekalla paranneltu juurespalsta hoitanee homman (ja se että muistaa harventaa…öhöm). En ole koskaan syönyt niin hyviä palsternakkoja kuin White Gem! Niissä oli kypsennettäessä lähes parfyymimäinen tuoksu ja kuohkea rakenne, joka antoi sosekeittoihin mahtavaa tuntumaa. Juureksia vaivaavia tuholaisia harhautetaan Tetra-tillillä, jota kylvin kaksi kokonaista riviä. Tetra on huoletonta kasvatettavaa koska sitä ei tarvitse harventaa ja se säilyttää erinomaisesti makunsa kuivattuna.

Nyt kun hermot on suunnilleen tyynnytetty ja rauha on maassa, taitaa olla aika pienen iltapäiväcocktailin. Huoh.

Herkkusienicurry ja paahdettu kukkakaali

, ,

Vaikka minulla on vakioreseptit harvassa, niin tämäntyyppistä currya meillä on syöty niistä ammoisista ajoista kun kauhaan uskalsin tosissani tarttua. Perusreseptiä on muokattu koko ajan yksinkertaisemmaksi ettei jääkaapissa tarvitse olla montakaan purkkia. Tavallisia raaka-aineita, niitä joita on alalaarissa aina, sekä pehmeää ja huokoista Jalotofua. Grillaukseenkin sopivat suuret herkkusienet hautuvat mausteisessa kastikkeessa pehmeiksi mutta eivät löysiksi. Kukkakaalin olen usein lisännyt suoraan kastikkeeseen kypsymään, mutta tämä paahdettu kokeilu oli aivan ylivertainen! Se on myös pitkästä kypsennysajasta huolimatta helppo – helpompikin kuin paloitella nuppuja soosin sekaan. Kaali jää keskeltä hieman rapsahtavaksi ja pinnan makeus täydentää mausteista currya. Minusta tämä näyttää myös annoksena aika juhlavalta!

Herkkusienicurrya ja paahdettua kukkakaalia

Kypsennysaikaa pidentämällä kaikki on herkullisempaa ja helpompaa. Kukkakaalin kukinnot saavat sisäänsä tujauksen herkullisen yhdistelmän makeaa ja suolaista, ja täyteläinen herkkusienicurry antaa rapsakkuudelle tasapainoa. Tarjoillaan basmatiriisin tai perunan kera.
4 annosta
Paahdettu kukkakaali
  • 1 kukkakaali
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl voikukkasiirappia tai hunajaa
Herkkusienicurry
  • 2 sipulia
  • 1 iso porkkana
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 cm pala inkivääriä
  • 1 rkl vihreää currytahnaa
  • 1 pkt maustamatonta Jalotofua
  • 6 isoa herkkusientä
  • 2 dl vettä
  • 1 prk Santa Maria luomu kookosmaitoa
  • soijakastiketta
  • korianteria

Ohjeet

Paahdettu kukkakaali
  • Lämmitä uuni 150 °C. Leikkaa kukkakaalin kanta tasaiseksi niin että kaali pysyy pystyssä. Poista myös isoimmat lehdet. Levitä 3 rkl oliiviöljyä kukintojen pinnalle ja ripottele päälle suolaa. Anna hautua uunissa tunnin verran ja sivele sitten pinnalle voikukkasiirappia tai hunajaa. Jatka paahtamista tunnin ajan kunnes kukinnot ovat ruskistuneet, tee sillä aikaa curry (seuraava kohta). Peitä sitten foliolla varttitunnin ajaksi.
Herkkusienicurry
  • Puolita sipulit ja viipaloi ne pitkittäin. Viipaloi porkkana. Kuori ja pilko inkivääri ja valkosipuli. Poista herkkusienistä kuiva pää kannasta ja paloittele suupalan kokoisiksi. Siivuta tofu pitkittäin ja leikkaa kukin siivu kuutioiksi – yhdestä tulee noin kymmenen kuutiota.
  • Muista keittää lisukeriisi tai perunat tässä vaiheessa. Kuumenna sitten runsas loraus öljyä wokissa tai syvässä pannussa. Lisää sipulit ja porkkanat ja paista korkealla lämmöllä sekoitellen kunnes ne ruskistuvat hieman. Laske lämpöä ja lisää pannuun valkosipuli ja inkivääri. Paista parin minuutin ajan ja sekoittele välillä – valkosipulit palavat herkästi ja niistä tulee kitkeriä. Lisää sitten currytahna ja sekoita hyvin niin että kasvisten pinta on kauttaaltaan tahnan peitossa.
  • Lisää tofukuutiot ja herkkusienet. Paista noin viisi minuuttia välillä sekoitellen. Lisää sitten pannuun vesi ja kookosmaito. Kuumenna kuplivaksi ja anna curryn porista noin kahdenkymmenen minuutin ajan. Jos haluat kastikkeesta paksumpaa, voit suurustaa sitä sekoittamalla vesitilkkaan noin ruokalusikallisen vehnäjauhoa ja hämmentämällä sen kastikkeen joukkoon, mutta tämä ei ole pakollista. Mausta curry soijakastikkeella jos se kaipaa lisää suolaa. Currytahnoissa on usein runsaasti suolaa joten maista ja kokeile.
  • Leikkaa kukkakaali neljään osaan ja asettele tarjoilulautaselle. Nostele tofua ja sieniä sen ympärillä ja kauho päälle kastiketta. Ripottele päälle korianteria. Nauti heti! Jos currya jää jäljelle, se maistuu seuraavana päivänä vieläkin paremmalle, tosin herkkusienet saattavat muuttaa kastikkeen värin harmaaksi.

In Da Club

,

Hirveää soutamista ja huopaamista ollut tämä kevät. Kun saimme toukokuussa lämpimiä ilmoja, innostuin karaisemaan taimia auringonvalossa heti. Ne lopettivat venymisensä ja alkoivat vahvistua. Lehdet kasvoivat kämmenen kokoisiksi ja lehtihangoista versosi nipuittain uusia lehtiä. Muutamaan chiliin tuli jo parin helteisen päiväulkoilun jälkeen kukannuppuja jotka roikottivat vienosti kasvojaan maata kohti, kuin ujostellen auringon paahtavaa valokeilaa.

Sitten tuli kylmä. Päivällä lämpötila oli enimmäkseen siedettävä, mutta yöt menivät koleaksi. Surkean sontasään jatkuessa oli silti pakko jatkaa jo alkanutta koulintaa, kun chilit olivat aivan sekaisin onko yö vai päivä ja kurottelivat ikkunoita kohti epätoivoisena. Olimme olleet saunakamarissa yötä jo muutaman yön niin kuin kesäisin teemme. Olin rahdannut sinne keittiötarvikkeita niin että ruuanlaitto oli sisällä talossa jo melkein hankalaa, mutta oli pakko ottaa takapakkia. Kammari chilien käyttöön yöksi, jotta kasvihuoneelle olisi päiväulkoilun ajaksi lyhyempi matka. Siellä taimia pystyi koulimaan tuijottamatta koko ajan ulos peläten että mystinen suihkuvirtaus tulee ja jättää kuukausien esikasvatustyöstä jäljelle multaa ja oksia.

Hylkäsimme saunakamarin eli klubin (nimi oli ensin läppä ja jäi sitten käyttöön, niin kuin kaikki surkeimmat jutut) koska multaa oli ruukkujen kanniskelun jälkeen kaikkialla. Ja totta puhuen vaikka kehun kestäväni nykyään hyvin kylmää, kyllä otti päähän se koleus. Kamaria kun ei ole sen kummemmin tiivistetty eikä se ole talviasuttava. Olin siis melkein helpottunut kun pääsin vielä talon lämpöön, vaikka kesä tuntuikin samalla lipsahtavan askeleen kauemmas.

Nyt lämpö palasi ja chilit pääsivät kasvihuoneen syviin multiin. En voi kieltää etteikö istutus olisi ollut hetkeäkään ajoissa. Alkoi olla todella kyllästyttävää rahdata potteja edestakaisin, varsinkin kun ostimme niitä kaikkien omien päälle vielä lisää Livian taimitorilta – en voinut vastustaa jättimäisiä amppelitomaatteja ja ananassalviaa, saati sitten tuoksuvia yrttejä. Pääsimme myös muuttamaan viimein klubille, ja ai että täällä on mukavaa.

Kyse ei ole todellakaan mistään idyllisestä pukuhuoneesta kynttilöineen vaan täällä on muovimattoa, kiiltävän kellertäväksi maalattua paneelia ja sekavia ylijäämätavaroita. Mutta hikisenä ja multaisena tuntuu paljon luontevammalta tulla tänne, kuin mennä sisälle. Sisällä tuntuu jotenkin kliiniseltä ja pimeältä pihalla olon jälkeen. Tämä taas on pieni huone josta astutaan suoraan ulos, mikä tuntuu mökkitunnelmalta huolimatta siitä että olen omalla takapihallani. Ja hei, en pääse täältä yön yli -reissuille kuitenkaan lähtemään, joten onkin aivan hyvä että nautin tästä näin paljon.

Pieni tila on helppo pitää siistinä, koska suurin osa ajasta menee kuitenkin ulkona. Täällä on myös pieni kaasuliesi ja jääkaappi. Se on täynnä kasviksia ja yksinkertaisia, ravitsevia aamupalatarpeita. Käytettynä saatu patja on pehmeä ja se vuorataan kevyine kesäpeittoineen haalistuneilla mutta hyväkuntoisilla lakanoilla, joista osa on ollut käytössä jo opiskeluaikoina. Ikean hyllykkö ostettiin aikoinaan ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme ja vaikka se on melkoinen hirvitys, toistaiseksi se sopii mökkikeittiöksi. Kun kaikkialla muualla on kiire laittaa ja saada valmiiksi, klubilla ei. Se aika on vielä joskus mutta ei nyt. Se ei estä tilasta nauttimista vaan oikeastaan päinvastoin. Nyt ei ole niin tarkkaa, nyt on kesä.

Kaikki tuntuu klubilla ollessa suoraviivaisemmalta ja läsnä ovat vain ydinasiat – eli kirjoittaminen ja uuden luominen.

Katselen ennemmin vuorotellen kukkivia puita ja pensaita, kuin heilun imurinvarressa ja puunaan keittiön tasoja. Syön rapeita kasviksia oliiviöljyn kanssa, iltaisin lämmitän grillin tai saunan ja vietän hellepäivinä siestaa sängyn reunalla. Muina hetkinä kaivan läppärin tai lehtiön esiin, piirrän ja kirjoitan. Aamuisin on niin valoisaa, että saatan herätä viiden aikaan ja lähteä koiran kanssa kävelylle. Sieltä palatessa aurinko on jo korkealla. Sitten keitän pannukahvit (siitä tulee yleensä joko hirveää myrkkyä tai halvan teen kaltaista kahviksi tunnistamatonta litkua) ja sitten aloitan puutarhakierroksen. Naapuritallin hevoset ovat päässeet kesälaitumelle ja uusi ponitulokas on oikea troublemaker. Se ja kolme kertaa isompi suomenhevonen takaavat hienon aamupäivän väliaikashown, kun on pakko tulla haukkaamaan happea kasvarin trooppisesta ilmasta.

Aikatauluihin sekä omiin ja muiden odotuksiin tämä on täydellistä vastalääkettä. Tai näin luulin, kunnes huomasin että aikaan saaminen onkin paljon helpompaa kun antaa rentouden vallata alaa. Vahingossa on tullut tehtyä vaikka mitä sellaista, joka vie unelmia eteenpäin. Miten kaikki voi olla yhtä aikaa jännittävää ja rauhallista – kuin täydellinen makean ja suolaisen tasapaino.