Pelkoa ja inhoa kasvimaalla

,

Istun tällä hetkellä kirjoittamassa kasvimaan reunalla. Meillähän on kasvihuoneen lisäksi tämä pieni viljelypalsta ja vasta valmistunut lavakaulusviljelmä sekä kurpitsakohopenkki, joiden dokumentointi on jäänyt vähän vähemmälle kasvarin lumon leijuessa mielen pinnalla. Nyt kun kaikki vaikuttaa olevan muovin alla ok ja tomaatit hipovat jo melkein kattoa, on ollut hyvä keskittyä muuhunkin.

Luumulehto ei ehkä ole surkein paikka kesäpäivän viettämiseen

Kylvöt jäivät viime tinkaan, kun yöt olivat vielä kovin kylmiä enkä uskaltanut riskeerata itämisvaihetta. Olisi varmasti onnistunut aikaisemminkin mutta kaikki varmasti ehtii näillä leveysasteilla hieman myöhäisempänäkin ajankohtana. Paitsi nyt tuli paha takaisku.

Tämä paikka on valikoitunut kirjoittamiseen tänä helteisenä iltapäivällä nimittäin sen takia, että tänä aamuna naakat päättivät aloittaa buffettiruokailun härkäpapuviljelmällä. Heti kun selän käänsi, yksi linnunpaholainen oli taas nyppimässä alkuja maasta. Yön harvennus oli käynyt sen verran rankaksi vielä illalla ehjien rivistöjen välissä, että pienen turhautumisen kyyneleen tirautettuani laitoin sinnikkäästi uusia papuja likomaan. Kestävällä suomalaisella Kontu- lajikkeella on noin 65:n vuorokauden kasvuaika, joten kaiken järjen mukaan kylvöä voi vielä yrittää. Otto teki toimintasuunnitelman ja ryntäsi rautakauppaan hakemaan suojaustarvikkeita ja minä istun Fidelin kanssa sen aikaa naakkavahdissa. Vieressä on kasa sepeliä ja rautaharava, joilla aion käydä sotaan jos lentävät hirviöt palaavat.

Kuvat on otettu viereisiltä riveiltä, mutta voisivat yhtä hyvin olla ennen ja jälkeen. YHYY!!!

No vähän saatoin tuossa yliampua raivossani, mutta kyllä tällainen takaisku tosiaan ottaa pattiin. Kuuntelin toissatalvena naakkojen kaakatusta piipussa, kun ne koittivat asettua sinne asumaan. Pelkkä raakkuminen ketuttaa niin armottomasti ja tämä paputuho kyllä laukaisi vanhan inhon uudelleen. No kaikki luojanluomat ja silleen, olen oikeasti rauhaarakastava tyyppi. Tähän mennessä kaikki on muutenkin mennyt enimmäkseen niin nappiin, että enpä edes muista edellistä kertaa kun tällaista olisi tapahtunut.

Onneksi on kaikenlaista rojua autotallissa, naakanpelätin valmistui tuosta vain. Vielä kun lakkaisi itsekin säikähtämästä joka kerta kun nostaa katseensa

Viime vuonna ekaa kertaa kokeilemani Kontu oli helppo kasvatettava, joka tarvitsi vain hieman tukea venyessään loppukesää kohti. En jostain kumman syystä kokeillut papuja ollenkaan niiden ollessa vielä vihreitä, vaan keräsin pienen sadon vasta kun palot olivat tuleentuneet. Napsauttelin pavut kuivista paloista lasipurkkiin, joka jäi hyllylle koko talveksi. Siis huolimatta innostuksesta joskus käy niin, ettei satoa osaa hyödyntää. Kun tein talvella siementilausta, päätin viimein kokeilla härkäpapuhummuksen eli hämmäksen valmistusta. Siitähän se riemu repesi. Lopputulos oli samettisempi ja kuohkeampi kuin yksikään kikherneistä valmistettu levite. Seurauksena on nyt se että neljännes kasvimaasta on Kontua täynnä – onneksi niinkin suuri ala, nyt kun tuho iski. Pelastuneita taimia on vielä runsaasti ja varmasti niistä jonkinlainen sato saadaan. Ostin myös pienen pussin isompaa härkäpapulajiketta vertailun vuoksi ja sekin on itänyt hyvin sekä säästynyt katastrofilta.

Säästettyjä luumunversoja, vesitynnyri ja haamumaja eli kurkkupenkki harsosuojineen. Tässäkin on muuten rojua hyödynnetty, sillä suojan runkona toimii ruosteinen keinu

Esimerkiksi porkkanat kasvoivat viime vuonna savisessa maassa niin huonosti että tänä vuonna palstaan sekoitettiin hiekkaa. Puutarhamulta on erilaista eri vuosina ja viime vuonna satsi sattui olemaan todella tiivistä, joten myös turvetta pyöriteltiin mukaan parantamaan ilmavuutta. Tämän huomaa itävyydessä jo nyt. Taimien sisällä hyysäämisen jälkeen suorakylvö tuntuu muutenkin hurjalta. Kun pientäkin elonmerkkiä mullan pinnassa näkyy, se on kuin ihme, vaikka kyse olisikin vain porkkanoista ja pavuista.

Perunaa ei laitettu tänäkään vuonna siitä yksinkertaisesta syystä että emme syö sitä paljonkaan. Pitäisi ehkä parantaa tätä asiaa, sillä mikäpä onkaan ekologisempaa ja suomalaisempaa kesäsyötävää kuin perinteinen pottu. Tänä vuonna mennään kuitenkin juures-papu -yhdistelmällä, sillä niitä on helppo säilöä kuivaamalla ja etikoimalla.

Hyötykasviyhdistyksellä oli huikea lista porkkanalajikkeita. Olin vähällä tilata Rainbow -lajikkeen siemeniä koska visuaalisesti eri väriset porkkanat ovat täydellistä silmänruokaa. Loppuen lopuksi keskityin kuitenkin ominaisuuksiin ja valitsin suositun Lontoon Torin. Punajuurissa päästin värien himon valloilleen ja otin sellaisen juurikkaan, joka tuottaa erisävyisiä juureksia.

Palsternakat jäivät viime vuonna hieman pieniksi, mutta hiekalla paranneltu juurespalsta hoitanee homman (ja se että muistaa harventaa…öhöm). En ole koskaan syönyt niin hyviä palsternakkoja kuin White Gem! Niissä oli kypsennettäessä lähes parfyymimäinen tuoksu ja kuohkea rakenne, joka antoi sosekeittoihin mahtavaa tuntumaa. Juureksia vaivaavia tuholaisia harhautetaan Tetra-tillillä, jota kylvin kaksi kokonaista riviä. Tetra on huoletonta kasvatettavaa koska sitä ei tarvitse harventaa ja se säilyttää erinomaisesti makunsa kuivattuna.

Nyt kun hermot on suunnilleen tyynnytetty ja rauha on maassa, taitaa olla aika pienen iltapäiväcocktailin. Huoh.

In Da Club

,

Hirveää soutamista ja huopaamista ollut tämä kevät. Kun saimme toukokuussa lämpimiä ilmoja, innostuin karaisemaan taimia auringonvalossa heti. Ne lopettivat venymisensä ja alkoivat vahvistua. Lehdet kasvoivat kämmenen kokoisiksi ja lehtihangoista versosi nipuittain uusia lehtiä. Muutamaan chiliin tuli jo parin helteisen päiväulkoilun jälkeen kukannuppuja jotka roikottivat vienosti kasvojaan maata kohti, kuin ujostellen auringon paahtavaa valokeilaa.

Sitten tuli kylmä. Päivällä lämpötila oli enimmäkseen siedettävä, mutta yöt menivät koleaksi. Surkean sontasään jatkuessa oli silti pakko jatkaa jo alkanutta koulintaa, kun chilit olivat aivan sekaisin onko yö vai päivä ja kurottelivat ikkunoita kohti epätoivoisena. Olimme olleet saunakamarissa yötä jo muutaman yön niin kuin kesäisin teemme. Olin rahdannut sinne keittiötarvikkeita niin että ruuanlaitto oli sisällä talossa jo melkein hankalaa, mutta oli pakko ottaa takapakkia. Kammari chilien käyttöön yöksi, jotta kasvihuoneelle olisi päiväulkoilun ajaksi lyhyempi matka. Siellä taimia pystyi koulimaan tuijottamatta koko ajan ulos peläten että mystinen suihkuvirtaus tulee ja jättää kuukausien esikasvatustyöstä jäljelle multaa ja oksia.

Hylkäsimme saunakamarin eli klubin (nimi oli ensin läppä ja jäi sitten käyttöön, niin kuin kaikki surkeimmat jutut) koska multaa oli ruukkujen kanniskelun jälkeen kaikkialla. Ja totta puhuen vaikka kehun kestäväni nykyään hyvin kylmää, kyllä otti päähän se koleus. Kamaria kun ei ole sen kummemmin tiivistetty eikä se ole talviasuttava. Olin siis melkein helpottunut kun pääsin vielä talon lämpöön, vaikka kesä tuntuikin samalla lipsahtavan askeleen kauemmas.

Nyt lämpö palasi ja chilit pääsivät kasvihuoneen syviin multiin. En voi kieltää etteikö istutus olisi ollut hetkeäkään ajoissa. Alkoi olla todella kyllästyttävää rahdata potteja edestakaisin, varsinkin kun ostimme niitä kaikkien omien päälle vielä lisää Livian taimitorilta – en voinut vastustaa jättimäisiä amppelitomaatteja ja ananassalviaa, saati sitten tuoksuvia yrttejä. Pääsimme myös muuttamaan viimein klubille, ja ai että täällä on mukavaa.

Kyse ei ole todellakaan mistään idyllisestä pukuhuoneesta kynttilöineen vaan täällä on muovimattoa, kiiltävän kellertäväksi maalattua paneelia ja sekavia ylijäämätavaroita. Mutta hikisenä ja multaisena tuntuu paljon luontevammalta tulla tänne, kuin mennä sisälle. Sisällä tuntuu jotenkin kliiniseltä ja pimeältä pihalla olon jälkeen. Tämä taas on pieni huone josta astutaan suoraan ulos, mikä tuntuu mökkitunnelmalta huolimatta siitä että olen omalla takapihallani. Ja hei, en pääse täältä yön yli -reissuille kuitenkaan lähtemään, joten onkin aivan hyvä että nautin tästä näin paljon.

Pieni tila on helppo pitää siistinä, koska suurin osa ajasta menee kuitenkin ulkona. Täällä on myös pieni kaasuliesi ja jääkaappi. Se on täynnä kasviksia ja yksinkertaisia, ravitsevia aamupalatarpeita. Käytettynä saatu patja on pehmeä ja se vuorataan kevyine kesäpeittoineen haalistuneilla mutta hyväkuntoisilla lakanoilla, joista osa on ollut käytössä jo opiskeluaikoina. Ikean hyllykkö ostettiin aikoinaan ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme ja vaikka se on melkoinen hirvitys, toistaiseksi se sopii mökkikeittiöksi. Kun kaikkialla muualla on kiire laittaa ja saada valmiiksi, klubilla ei. Se aika on vielä joskus mutta ei nyt. Se ei estä tilasta nauttimista vaan oikeastaan päinvastoin. Nyt ei ole niin tarkkaa, nyt on kesä.

Kaikki tuntuu klubilla ollessa suoraviivaisemmalta ja läsnä ovat vain ydinasiat – eli kirjoittaminen ja uuden luominen.

Katselen ennemmin vuorotellen kukkivia puita ja pensaita, kuin heilun imurinvarressa ja puunaan keittiön tasoja. Syön rapeita kasviksia oliiviöljyn kanssa, iltaisin lämmitän grillin tai saunan ja vietän hellepäivinä siestaa sängyn reunalla. Muina hetkinä kaivan läppärin tai lehtiön esiin, piirrän ja kirjoitan. Aamuisin on niin valoisaa, että saatan herätä viiden aikaan ja lähteä koiran kanssa kävelylle. Sieltä palatessa aurinko on jo korkealla. Sitten keitän pannukahvit (siitä tulee yleensä joko hirveää myrkkyä tai halvan teen kaltaista kahviksi tunnistamatonta litkua) ja sitten aloitan puutarhakierroksen. Naapuritallin hevoset ovat päässeet kesälaitumelle ja uusi ponitulokas on oikea troublemaker. Se ja kolme kertaa isompi suomenhevonen takaavat hienon aamupäivän väliaikashown, kun on pakko tulla haukkaamaan happea kasvarin trooppisesta ilmasta.

Aikatauluihin sekä omiin ja muiden odotuksiin tämä on täydellistä vastalääkettä. Tai näin luulin, kunnes huomasin että aikaan saaminen onkin paljon helpompaa kun antaa rentouden vallata alaa. Vahingossa on tullut tehtyä vaikka mitä sellaista, joka vie unelmia eteenpäin. Miten kaikki voi olla yhtä aikaa jännittävää ja rauhallista – kuin täydellinen makean ja suolaisen tasapaino.

Paimion lähiruokabrunssi

, ,

Viime vuosina on tuntunut siltä että lähiruoka on enemmän esillä kuin koskaan. Se nousu myös globaaliksi puheenaiheeksi on kiehtovaa seurattavaa, sillä lähiruoka on erilaista joka paikassa. Mielenkiintoisia ovat myös tavat joilla ruoka-alan ammattilaiset ja muut innostuneet jalostavat lähiruuan tuotteiksi, joiden kautta paikalliset ja vierailijat pystyvät tutustumaan paremmin oman alueensa herkkuihin. Se on oleellinen linkki kuluttajan ja tuottajan välillä, eräänlainen visio siitä mihin kaikkeen taipuu suomalainen raaka-aine.

Viime vuonna Paimiossa järjestettiin ensimmäistä kertaa Pellosta Pöytään -lähiruokabrunssi. Tuolloin tapahtuma varattiin hetkessä loppuun, samoin kuin tänä vuonna. Muutama vuosi sitten alueelle muuttaneena olen aloittanut lähituotteisiin tutustumisen nollasta ja REKO-ringin lisäksi vieraillut vain muutamalla isoimmista tuottajista, joten brunssi vaikutti mahtavalta tavalta perehtyä laajempaan joukkoon osaajia. Oli myös kiinnostavaa nähdä, millaista lähiruokaa huhtikuussa pöytään onnistutaan loihtimaan. Kolmen emännän suunnittelema menu vaikutti raikkaalta ja simppeliltä, juuri kuten hyvältä brunssiruualta saattaisi odottaa.

Iskun talo kylpi ensimmäisissä kevätauringon säteissä tapahtumapäivänä. Menin kuvaamaan ruokia paikan päälle vähän ennen tapahtuman alkua ja pihalla kuvatessani paikalle sattui paikalle talon isäntä, joka kertoi hieman paikan historiasta ja näytti kuvia pusikosta, josta talo oli pelastettu vain pari vuotta sitten. Mukava pohjustus brunssille!

Kun aloitin kuvaamisen, pöytää viimeisteltiin juuri. Aamiaisen väliin jättäneenä tuoksu oli huumaava. Emännät viimeistelivät pöytää epäilyttävän rauhallisena, missä oli ellunkanamainen ryntäily ja viime hetken kaaos?

Pikaisen tallentamisen jälkeen liityin ovelle kertyvän jonon jatkeeksi kärsimättömänä. Hyväntuuliset paimiolaiset täyttivät aulan ja vetivät pitkiä henkäyksiä keittiöstä tuulahtelevista tuoksuista. Joku kyseli, että eihän leipä lopu kesken.

Ensimmäisten vieraiden sometallennushetken jälkeen pääsin täyttämään lautasta. Se loppui kesken jo puolessa välissä, sillä alkupään salaattien houkuttelevuus pakotti ottamaan kunnon kauhalliset. Kuin ihmeen kaupalla lähes kaikkea mahtui lautaselle. Kananmunat jäivät välistä sillä syötävää oli paljon. Koska munat ovat lempiruokaani, Heikkilän tilan munia oli tullut jo maisteltua kotioloissa.

Ruuasta huomasi että kaikki oli mietitty omana kokonaisuutenaan eikä pakonomaisella brunssikaavalla, jollaiseen joskus törmää. Parasta antia oli Egget Pastaamon tuorepastasta valmistettu mozzarellasalaatti. Marika Mularin valmistama pasta oli jo ennestään tuttua, mutta kylmänä pastasalaatissa huomasi kuinka laadukas tuote onkaan. Erinomaisia olivat myös taivaallisen öljyinen focaccia, tilamaidosta valmistettu kotijuusto ja rapeat Elinan knäkit – kuin tehty kannattelemaan runsaita täytteitä. Yleensä kosteat silakkaruuat eivät ole mieleeni mutta tomaattisessa kastikkeessa haudutetut Reposaaren silakat olivat herkullisia. Jälkiruokana tarjoillut Kaffen kans -marengit olivat päältä rapeita ja sisältä meheviä, niin maukkaita että makeudesta huolimatta niitä olisi voinut syödä kaksikymmentä. Mikä taas hieman häiritsi, oli muuten hyvässä porkkalassa (menussa porkkanasalaattina) voimakkaasti maistunut nestesavu ja brita-kakun kerrosten lievä kuivuus.

Oli mukava huomata että perinteikkäästä miljööstä ja brunssin teemasta huolimatta kokonaisuuteen oli saatu sekoitettua vivahteita sekä vallitsevista ruokatrendeistä että muista ruokakulttuureista. Niistä ammentaminen hyödyntämällä enimmäkseen lähellä tuotettuja raaka-aineita kokonaisuus on ajankohtainen mutta tunnistettava. Olin juuri lopettelemassa jälkiruokaa, kun paikalle saapui isompi seurue vanhemman ikäpolven asiakkaita. Esimerkiksi heidän mietteensä ruuasta olisi ollut mielenkiintoista kuulla. Viime vuonna tarjolla oli ollut lihavaihtoehtoja, nyt vain kalaa ja falafelia. Rohkea päätös ja oikein tervetullut sellainen. Pöydässä oli myös runsaasti vegaanisia ja gluteenittomia ruokia ja kaikki oli selkeästi merkitty.

Lähiruokabrunssi, näitä lisää. Osaavien tuottajien ja innokkaiden järjestäjien myötä tällainen tapahtuma oli mahdollinen ja varmasti toivottu. Ensi vuonna uudestaan, Paimio.