Kasvata tätä! – Basilika

Kokeilin basilikan kasvattamista jo, kun asuimme seitsemän vuotta sitten Tampereen keskustassa ja halusin yrttitarhan parvekkeelle. Basilika oli ensimmäinen valinta. Onnistuin tappamaan kasvit jo taimena täydellisellä huolettomuudella, eli neljän päivän mökkireissu ilman kastelua karaisi sirkkalehtiset alut kuoliaaksi. Tuon jälkeen olen tehnyt joka vuosi uuden virheen kasvatuksessa, jonka vuoksi basilikasatoa on kerätty vasta kahtena kesänä. Opettelu on ollut virheistä huolimatta – tai ehkä juuri niiden takia – hyvän sadon arvoista.

Basilika on monikäyttöisyydeltään vähintään persiljan vertainen. Sillä saa herätettyä eloon yksinkertaiset pastat ja salaatit. Sen voi lisätä mausteiseen ruokaan loppuvaiheessa antamaan makumaailmaan syvyyttä ja raikkautta. Pidän myös kasvin satoisuudesta, sillä lehtiä voi käyttää runsaasti ja niitä riittää silti vielä säilöttäväksi. Basilika on myös kaunista kasvatettavaa ja tuoksuu tietysti mahtavalle.

Koska yrtti on maailmalla niin paljon käytetty, variaatioita löytyy. Kasvatan pääosin italialaisia lajikkeita koska ne ovat kaikkein monikäyttöisimpiä, mutta muita versioita on kiva testailla tuorekäytössä. Olen kokeillut thaibasilikaa sekä sitruunabasilikaa ja molemmat ovat jääneet kasvatukseen. Thaibasilika täydentää wokit ja mausteiset kastikkeet aniksisella aromilla ja sitruunabasilikasta saa hyviä marinadeja ja salaatinkastikkeita. Molemmissa lehdet ovat olleet hyviä vaikka kasvi on ehtinyt kukkia ja kasvutapa on muutenkin vahvempi kuin italian serkuilla. Hyvän, käyttööni sopivan lajiketrion muodostavat siis sitruunabasilika, thaibasilika sekä suurilehtinen napolilainen basilika, jota myös mammuttibasilikaksi kutsutaan.

KASVATUS SIEMENESTÄ

Avomaalla basilika ei menesty kovinkaan hyvin. Kasvupaikaksi sopii parhaiten kasvihuone, yrttikaappi tai katettu laatikko.

Basilikan siemenet voi kylvää suoraan kasvupaikalleen esimerkiksi parvekelaatikkoon ja harventaa myöhemmin taimia. Koska istutan taimet kasvihuoneeseen, esikasvatan ne ruukuissa. Kylvän 10-12 siementä potteihin ja poistan myöhemmin heikoimmat alut niin että jokaiseen pottiin jäljelle jää 4-5 vahvaa alkua. Täytän potit puolilleen taimimultaa, joka kostutetaan ennen kylvöä. Siemenet ripotellaan mullan päälle ja kylvös peitetään perliitillä ja ruukku kelmulla, jotta multa pysyy tasaisen kosteana.

Kun siemenet ovat itäneet ja vartta on 2-3 senttiä, heikoimmat alut nypitään pois. Kastelu hoidetaan varovasti sumuttelemalla. Kun taimet ovat hieman vahvistuneet ja muodostaneet ensimmäisen lehtiparinsa, taimimultaa lisätään niiden juurelle sirkkalehtiin asti. Kun toinenkin lehtipari alkaa muodostua, annan taimille hyvin mietoa luonnonmukaista kasvulannoitetta. Sitä kannattaa aina annostella alakanttiin.

Kun on tullut aika istuttaa basilikat lopulliselle kasvupaikalleen, kastelen taimet edellisenä iltana. Aamuun mennessä kosteus on tasoittunut ja juuripaakku lähtee kokonaisena irti. Istutan taimet hieman syvempään ja painelen juurelle multaa. Kastelusta huolehtiminen on tärkeää erityisesti juurtumisvaiheessa. Muutenkin tasainen kosteus on oleellista ja kastelut kannattaa hoitaa pääsääntöisesti aamuisin jotta juuret ehtivät kuivaa ennen yötä. Basilika on herkkä juurimädälle. Lannoitus on tarpeen jos multatila on pieni, mutta kasvihuoneen laarissa puhtia tuntuu riittävän ilman douppausta.

KÄYTTÖ JA SÄILÖNTÄ

Kun kasvit ovat muodostaneet muutaman lehtiparin ja ovat selvästi voimakkaassa kasvussa, voit alkaa käyttää isoja lehtiä ruuanlaitossa. Jos taimia on kasvattanut tarpeeksi, pienikin harvennus tuottaa runsaan sadon käytettäväksi. Kun lehdet alkavat tiivistyä ja latvaan näyttää nousevan nuppu, kasvit kannattaa latvoa. Ne haarautuvat ja kukinta jää myöhemmäksi – kukkiva basilika alkaa tuottaa mauttomia lehtiä ja tätä pystyy latvonnalla lykkäämään. Kun homma on suoritettu, käsissä on valtavasti hyviä, nuoria basilikatupsuja joista vaikkapa pestoa pääsee tekemään.

Satoa voi kerätä säilöntää varten aina kun isoja lehtiä tai latvottavaa on paljon. Lehdet leikataan siististi saksilla irti ja niistä siistitään pois paksu varsi. Ne levitetään pellille leivinpaperin päälle ja laitetaan pakkaseen parinkymmenen minuutin ajaksi. Kun ne ovat rapsahtavan jäisiä, ne nostellaan pihdeillä minigrip-pusseihin. Pussit laitetaan heti takaisin pakkaseen ja käytetään talven aikana. Pakastettua basilikaa voi lisätä lämpimään ruokaan kuten tuorettakin, kypsennyksen loppuvaiheessa. Ota pussi pakkasesta juuri ennen lisäämistä, murustele jäiset lehdet rutistelemalla pussia ja ravistele keitokseen. Minigripille riittää huuhtaisu ja sen voi käyttää uudelleen, mistä pidän suuresti. Pakastettu yrtti ei tietenkään kelpaa salaattiin, mutta salaatinkastiketta siitä voi tehdä hienontamalla. Kuivattaminen vie basilikasta aromin, joten en suosittele.

Käytä basilikaa peston ja salaatin lisäksi aasialaisiin ruokiin, munakkaisiin, kylmien kastikkeiden maustamiseen sekä marinointiin. Jälkiruokaankin yrttiä saa lisättyä – Milanon maailmanmessuilla testattu basilikasorbetti todisti sen. Kyllästymään ei pääse ja vaikka pääsisikin, nopea pakastusoperaatio säilyttää sadon aromit parempaan ajankohtaan.

Kun kesä on herkuteltu maukkailla ja monipuolisilla basilikaherkuilla, on aika päästää kasvit kukkimaan. Lopetan kastelun jossain vaiheessa kukkien alettua lakastumaan ja kun viimeiset lehdet on kerätty pakkaseen tai soppaan. Kuivien kukkien sisään muodostuu pieni musta siemen, jonka tunnistat samanlaiseksi kuin keväällä kylvämäsi. Kirjoita paperipussin kylkeen lajikkeen nimi ja säilö pimeään paikkaan odottamaan seuraavaa kevättä.

BASILIKARESEPTEJÄ

Basil Paneer – kotijuustoa basilikalla maustetussa tomaattikastikkeessa

Japanilainen portti

Kiinteistöjen myynti-ilmoituksia selatessa katsoin useimmiten Google Street View -palvelun avulla, millaisen tien varressa tontti sijaitsee ja miltä julkisivu näyttää. Myyntikuvat eivät kuvaa juuri koskaan kuvaa realistisella tavalla tonttia, sillä monesti niistä rajataan ulos vilkkaat tiet sekä se, kuinka näyteikkunassa olohuoneessa saattaa joutua olemaan. Tällä talolla se oli päinvastoin: palvelu johti kuvaan jossa pihatie näytti alkavan, mutta hukkui syreeneiden ja havupuiden väliin jo muutaman metrin jälkeen. Tämä oli tietysti plussaa täyteen rakennetussa naapurustossa, johon moni mielellään kotinsa perustaa hyvien kulkuyhteyksien ja toisaalta maaseudun tunteen vuoksi – tätä mekin haimme. Tässä tapauksessa siis pusikkonäkymä ja sen tuoma oletus suojaisasta tontista suorastaan houkutteli paikalle. Sisääntulo on nykyistä avarampi noin viisitoista vuotta vanhassa street view -kuvassa, sillä kyltin vieressä oleva kolmen tuijan rivi näyttää olevan korkeudeltaan noin kolmasosa nykyisestä.

Kun kaupustelijat ja lähetit tulevat, he ajavat sisäpihalle. He nousevat autostaan, pyörivät hämmentyneenä ympäriinsä etsien ovea eivätkä ole edes varmoja ovatko jonkun pihassa vai umpikujassa. Kerran joku koputti saunan ovea. Se on ymmärrettävää, sillä katuosoitetteen numeroa tuskin huomaa nyt jättimäisiksi kasvaneiden tuuheiden tuijien rehottavien oksien välistä ja etupihan portti on maastoutunut unkarinsyreenin ja niittykukkien keskelle. Olen kerta toisensa huomannut eksyneet muukalaiset keittiön ikkunasta ja juossut portaille huutelemaan että täällä ollaan. Vaiva ei tietenkään ole kova, mutta yksityisyyden tunne kyllä kärsii outojen ihmisten pällistellessä pihapiiriä sisäpuolelta. Varsinkin jos itse sattuu vielä nauttimaan kesäpäivästä riippumatossa.

Mietin erilaisia aita- ja porttirakenteita enkä osannut palauttaa mieleeni oikein mitään sellaista, mikä olisi erityisesti jäänyt mieleen positiivisella tavalla. Katselin lenkillä toisten pihojen rajauksia, mutta väkisinkin perinteisemmistä tulee mieleen mummon, mökin tai päiväkodin piha. Johtuu varmastikin siitä että suurin osa aidoista on toteutettu varsin samalla tavalla ja ne yhdistää johonkin muistoon. Siinä ei tietenkään ole mitään vikaa ja perinteiset kokonaisuudet toimivat yleensä hyvin, mutta nyt oli jotain erilaista hakusessa. Myöskään liian moderni ratkaisu ei tullut kyseeseen.

Etupiha on jäänyt rauhalliseksi metsämäiseksi alueeksi sen jälkeen kun siirsimme alkukesästä paviljongin ja grillin saunapihalle. Muistan miettineeni joskus että sinne olisi nyt mahdollista maisemoida pikkuhiljaa aasialaista rauhantuntua pienillä elementeillä ja kasvivalinnoilla. Aivan naamiaisasuun kesantoa ei ole tarkoitus taltuttaa, vaan ripotella niittymäistä rauhaa ja kivielementtejä sopiviin paikkoihin. Varjoisia hellepäivän suojia, näyttäviä mutta harmonisia istutuksia ja ehkäpä jopa veden lorinaa. Puutarhalehdet ovat päässeet vaikuttamaan tässä, sillä niissä esitellyt, hitaasti vuosien saatossa luodut rauhalliset pihankolkat ovat taitavia esimerkkejä kestävästä piharakentamisesta, jossa ylläpidon merkitys vähenee vuosi vuodelta. Tuollaiseen tunnelmaan sopivat myös havupuut, sammal ja ympäristöönsä maisemoidut kannot – kaikkia näitä etupihalla riittää. Kaiken ei tietenkään tarvitse olla mitenkään autenttista, mutta maatiaiskasvit ja niittymäisyys yhdistyvät yllättävän sujuvasti vaikkapa japanilaiseen rauhan ja ikuisuuden tunteeseen.

Etupihan sisääntulon aluksi hurmaavalta tuntunut villiys on tullut aika taltuttaa. Sillä tavalla että kulkijat näkevät varmasti minkä talon pihaan ajavat ja mistä sisään astutaan. Niin sanottu vierassisäänkäynti on siis suunnitteilla. Tässä nykytilanne paikasta, johon porttia sommitellaan.

Portin paikalla on tällä hetkellä verkkoaita koiraa varten. Sisääntulokulman parantamiseksi tuossa näkyvä nurkka leikataan kokonaan niin että uusi portti on paremmin näkyvissä. Tuossa kuvassa isoin syreeni on jo karsittu nurkasta, mutta puun- ja pensaantaimia raivataan vielä runsaasti.

Näkymä muuttui samantien jo pienestä raivauksesta ja portin saattoi kuvitella paikalleen. Haluan hyödyntää kaikkea kasvillisuutta joka on tähänkin asti paikalla menestynyt joten sen puitteissa syntyy sisäänkäyntikin. Tunnistin esimerkiksi unkarinsyreenin vasta tänä kesänä, koska alasleikkasimme sen jo ensimmäisenä kesänä tietämättömänä siitä, mikä ”pusikko” siinä olikaan. Tänä vuonna se kukki upeasti ja tuoksui mahtavalle. Jostain syystä en löytänyt kukinnasta ottamiani kuvia joten lainasin wikipediasta juuri samalla tavalla kukkivan pensaan.

Aloitimme portin suunnittelun hakusanoilla ’japanese fence’ ja sieltä hyökyi sellaista kuvastoa, ettei oikein tiennyt ensin mihin tarttua. Tutkiskelun, mittailun ja suunnittelun jälkeen piirsin nopean luonnoksen kokonaisuudesta. Se onnistui mielestäni hyvin, vangiten osan havitellusta harmoniasta mutta kuitenkin istuen vanhaan pihaan punaisen puutalon edustalle. Suurin osa pihatien vartta on rajattu jo valtavilla kuusilla ja syreeneillä, joiden lomaan sopii hyvin vihreä verkkoaita pitämään koiran sisällä (ainakin suurimman osan ajasta…). Portti ja sitä ympäröivä aidanpätkä kuitenkin suunniteltiin omaksi kokonaisuudekseen, näkymään tulijoille, johdattamaan sisään erilaisuudellaan.

Mahtavaa päästä pitkästä aikaa raivaamaan kunnolla ja tekemään ilmettä radikaalisti muuttavia rakenteita! Tämä muotokieli on vienyt muutenkin vähän mennessään ja suunnitelmat ovat levinneet muihinkin osiin tonttia. Kasvimaalla on ollut mukava ja helppo kesä, kasvihuone on siistitty perusteellisesti ja viimein on paljon aikaa keskittyä tuleviin visioihin ja haaveisiin. Portti ei ole ainoa asia jota toimistossa on tullut koneen ääressä työstettyä, mutta se johdattelee hyvin uusien ajatusten syntymiseen ja vuodenajan vaihtumiseen asennoitumiselle. Portti, uusi näkökulma, houkutteleva käynti johonkin piilotettuun. Herkullisen symbolinen ajatus.

Ykkösvinkki kasvihuoneen hoitoon

Tigerella – eipä ole arvoitus mistä on nimensä saanut

Tässä se tulee. Oletteko valmiit? Näin huikeaan oivallukseen en ole koskaan törmännytkään. Nimittäin:

Älä hössötä.

Kasvit nimittäin kasvavat itsestään. Uskomatonta mutta totta.

Eksoottiset serkut – ihana karibialainen ruttana Chocolate Habanero ja oikealla lempikasvini tomatillon vuoden ensimmäinen lyhty!

Liiallisen sähellyksen minimoi se, kun laittaa rutiinit kuntoon heti alussa. Tässä oma kolmen kohdan checklistini kasvariin, jossa kasvaa pääosin tomaattia ja chiliä.

Tomaattitertut ja mammuttibasilika kasvavat supervauhtia

Kastelun tarpeen arviointi. Tämä riippuu tietenkin siitä, millaiset multatilat kasveilla on. Kasvihuoneessani on melko isot, kiinteät laarit joissa joka toinen päivä tapahtuva kastelu on ollut riittävää hellejaksoillakin. Kun kukinta alkoi, olen lisännyt kerran viikossa kasteluveteen orgaanista BioBizz:n kukintaravinnetta. Päivä on ollut joku keskiviikosta perjantaihin, mihin sopiva kasteluväli sattuukaan.

Varkaiden poisto. Tomaatin oksahangasta puskevat alut poistetaan sormin nyppäisemällä, mielellään joka päivä. Ne nimittäin kasvavat älyttömän nopeasti. Tämä yllätti alussa ja tuloksena minulla onkin useampi kaksihaarainen tomaatti. Yllättävää oli myös että tomaatin juurestakin puskee ilmoille uusia versoja, joten näitä kannattaa myös pitää silmällä. Tämä ei ole isokaan vaiva kunhan sen muistaa tehdä, ja myöhemmässä vaiheessa varkaita ei enää synnykään samaa vauhtia kuin kasvuvaiheessa. Varkaita poistaessa katson samalla, onko tomaatti tuettu hyvin ja naputtelen kukkaterttuja auttaakseni pölyttymistä.

Chilien sumutus. Koska kasvit on istutettu tiheään, pelkään kuollakseni kirvaepidemiaa. Sitä torjuakseni sumutan ne lähes joka päivä. Jos kasvien määrä on iso niin ei kannata edes yrittää tavallisella suihkupullolla, tuloksena on jättiketutus ja jännetupintulehdus. Kannattaa hommata painesumutin joka ei paljoa maksa ja jota on suorastaan hauska käyttää. Sumutan samalla myös basilikat ja paprikat joille suihku tuntuu maistuvan. Tomaatit eivät niin välitä vedestä lehdillään, joten ne jätän välistä.

Lumenvalkoiset paprikankukat kuihtuvat ja keskeltä puskee hedelmä. Oikealla minisuippopaprika Sweet Sunshine joka muuttuu myöhemmin hehkuvan oranssiksi

Meillä oli vaihtuvia vieraita lähes kahden viikon ajan ja tällä perushoidolla kasvarikin selvisi juhannuskemuttelusta. Kasvit eivät nimittäin tarvitse sinua tämän enempää kasvaakseen, jos pohjatyöt on tehty hyvin. Vartti päivässä ja satoa tulee kyllä. Tämän lisäksi vietän kasvihuoneessa joka viikko ekstratunnin itselleni sopivaan aikaan, jolloin siivoan hieman, täytän vesisaavin, teen lannoiteliuoksia valmiiksi ja parannan tukisysteemeitä kasvun vaatimusten mukaan.

Kaikenkaikkiaan homma ei ole yhtään niin vaikeaa tai suuritöistä kuin kuvittelisi. Nyt voi vain nauttia kasvihuoneen ihanasta tuoksusta ja tarkkailla kasvavia hedelmiä – siinä meneekin yleensä enemmän aikaa kun itse huoltotöissä!

Pelkoa ja inhoa kasvimaalla

,

Istun tällä hetkellä kirjoittamassa kasvimaan reunalla. Meillähän on kasvihuoneen lisäksi tämä pieni viljelypalsta ja vasta valmistunut lavakaulusviljelmä sekä kurpitsakohopenkki, joiden dokumentointi on jäänyt vähän vähemmälle kasvarin lumon leijuessa mielen pinnalla. Nyt kun kaikki vaikuttaa olevan muovin alla ok ja tomaatit hipovat jo melkein kattoa, on ollut hyvä keskittyä muuhunkin.

Luumulehto ei ehkä ole surkein paikka kesäpäivän viettämiseen

Kylvöt jäivät viime tinkaan, kun yöt olivat vielä kovin kylmiä enkä uskaltanut riskeerata itämisvaihetta. Olisi varmasti onnistunut aikaisemminkin mutta kaikki varmasti ehtii näillä leveysasteilla hieman myöhäisempänäkin ajankohtana. Paitsi nyt tuli paha takaisku.

Tämä paikka on valikoitunut kirjoittamiseen tänä helteisenä iltapäivällä nimittäin sen takia, että tänä aamuna naakat päättivät aloittaa buffettiruokailun härkäpapuviljelmällä. Heti kun selän käänsi, yksi linnunpaholainen oli taas nyppimässä alkuja maasta. Yön harvennus oli käynyt sen verran rankaksi vielä illalla ehjien rivistöjen välissä, että pienen turhautumisen kyyneleen tirautettuani laitoin sinnikkäästi uusia papuja likomaan. Kestävällä suomalaisella Kontu- lajikkeella on noin 65:n vuorokauden kasvuaika, joten kaiken järjen mukaan kylvöä voi vielä yrittää. Otto teki toimintasuunnitelman ja ryntäsi rautakauppaan hakemaan suojaustarvikkeita ja minä istun Fidelin kanssa sen aikaa naakkavahdissa. Vieressä on kasa sepeliä ja rautaharava, joilla aion käydä sotaan jos lentävät hirviöt palaavat.

Kuvat on otettu viereisiltä riveiltä, mutta voisivat yhtä hyvin olla ennen ja jälkeen. YHYY!!!

No vähän saatoin tuossa yliampua raivossani, mutta kyllä tällainen takaisku tosiaan ottaa pattiin. Kuuntelin toissatalvena naakkojen kaakatusta piipussa, kun ne koittivat asettua sinne asumaan. Pelkkä raakkuminen ketuttaa niin armottomasti ja tämä paputuho kyllä laukaisi vanhan inhon uudelleen. No kaikki luojanluomat ja silleen, olen oikeasti rauhaarakastava tyyppi. Tähän mennessä kaikki on muutenkin mennyt enimmäkseen niin nappiin, että enpä edes muista edellistä kertaa kun tällaista olisi tapahtunut.

Onneksi on kaikenlaista rojua autotallissa, naakanpelätin valmistui tuosta vain. Vielä kun lakkaisi itsekin säikähtämästä joka kerta kun nostaa katseensa

Viime vuonna ekaa kertaa kokeilemani Kontu oli helppo kasvatettava, joka tarvitsi vain hieman tukea venyessään loppukesää kohti. En jostain kumman syystä kokeillut papuja ollenkaan niiden ollessa vielä vihreitä, vaan keräsin pienen sadon vasta kun palot olivat tuleentuneet. Napsauttelin pavut kuivista paloista lasipurkkiin, joka jäi hyllylle koko talveksi. Siis huolimatta innostuksesta joskus käy niin, ettei satoa osaa hyödyntää. Kun tein talvella siementilausta, päätin viimein kokeilla härkäpapuhummuksen eli hämmäksen valmistusta. Siitähän se riemu repesi. Lopputulos oli samettisempi ja kuohkeampi kuin yksikään kikherneistä valmistettu levite. Seurauksena on nyt se että neljännes kasvimaasta on Kontua täynnä – onneksi niinkin suuri ala, nyt kun tuho iski. Pelastuneita taimia on vielä runsaasti ja varmasti niistä jonkinlainen sato saadaan. Ostin myös pienen pussin isompaa härkäpapulajiketta vertailun vuoksi ja sekin on itänyt hyvin sekä säästynyt katastrofilta.

Säästettyjä luumunversoja, vesitynnyri ja haamumaja eli kurkkupenkki harsosuojineen. Tässäkin on muuten rojua hyödynnetty, sillä suojan runkona toimii ruosteinen keinu

Esimerkiksi porkkanat kasvoivat viime vuonna savisessa maassa niin huonosti että tänä vuonna palstaan sekoitettiin hiekkaa. Puutarhamulta on erilaista eri vuosina ja viime vuonna satsi sattui olemaan todella tiivistä, joten myös turvetta pyöriteltiin mukaan parantamaan ilmavuutta. Tämän huomaa itävyydessä jo nyt. Taimien sisällä hyysäämisen jälkeen suorakylvö tuntuu muutenkin hurjalta. Kun pientäkin elonmerkkiä mullan pinnassa näkyy, se on kuin ihme, vaikka kyse olisikin vain porkkanoista ja pavuista.

Perunaa ei laitettu tänäkään vuonna siitä yksinkertaisesta syystä että emme syö sitä paljonkaan. Pitäisi ehkä parantaa tätä asiaa, sillä mikäpä onkaan ekologisempaa ja suomalaisempaa kesäsyötävää kuin perinteinen pottu. Tänä vuonna mennään kuitenkin juures-papu -yhdistelmällä, sillä niitä on helppo säilöä kuivaamalla ja etikoimalla.

Hyötykasviyhdistyksellä oli huikea lista porkkanalajikkeita. Olin vähällä tilata Rainbow -lajikkeen siemeniä koska visuaalisesti eri väriset porkkanat ovat täydellistä silmänruokaa. Loppuen lopuksi keskityin kuitenkin ominaisuuksiin ja valitsin suositun Lontoon Torin. Punajuurissa päästin värien himon valloilleen ja otin sellaisen juurikkaan, joka tuottaa erisävyisiä juureksia.

Palsternakat jäivät viime vuonna hieman pieniksi, mutta hiekalla paranneltu juurespalsta hoitanee homman (ja se että muistaa harventaa…öhöm). En ole koskaan syönyt niin hyviä palsternakkoja kuin White Gem! Niissä oli kypsennettäessä lähes parfyymimäinen tuoksu ja kuohkea rakenne, joka antoi sosekeittoihin mahtavaa tuntumaa. Juureksia vaivaavia tuholaisia harhautetaan Tetra-tillillä, jota kylvin kaksi kokonaista riviä. Tetra on huoletonta kasvatettavaa koska sitä ei tarvitse harventaa ja se säilyttää erinomaisesti makunsa kuivattuna.

Nyt kun hermot on suunnilleen tyynnytetty ja rauha on maassa, taitaa olla aika pienen iltapäiväcocktailin. Huoh.

In Da Club

,

Hirveää soutamista ja huopaamista ollut tämä kevät. Kun saimme toukokuussa lämpimiä ilmoja, innostuin karaisemaan taimia auringonvalossa heti. Ne lopettivat venymisensä ja alkoivat vahvistua. Lehdet kasvoivat kämmenen kokoisiksi ja lehtihangoista versosi nipuittain uusia lehtiä. Muutamaan chiliin tuli jo parin helteisen päiväulkoilun jälkeen kukannuppuja jotka roikottivat vienosti kasvojaan maata kohti, kuin ujostellen auringon paahtavaa valokeilaa.

Sitten tuli kylmä. Päivällä lämpötila oli enimmäkseen siedettävä, mutta yöt menivät koleaksi. Surkean sontasään jatkuessa oli silti pakko jatkaa jo alkanutta koulintaa, kun chilit olivat aivan sekaisin onko yö vai päivä ja kurottelivat ikkunoita kohti epätoivoisena. Olimme olleet saunakamarissa yötä jo muutaman yön niin kuin kesäisin teemme. Olin rahdannut sinne keittiötarvikkeita niin että ruuanlaitto oli sisällä talossa jo melkein hankalaa, mutta oli pakko ottaa takapakkia. Kammari chilien käyttöön yöksi, jotta kasvihuoneelle olisi päiväulkoilun ajaksi lyhyempi matka. Siellä taimia pystyi koulimaan tuijottamatta koko ajan ulos peläten että mystinen suihkuvirtaus tulee ja jättää kuukausien esikasvatustyöstä jäljelle multaa ja oksia.

Hylkäsimme saunakamarin eli klubin (nimi oli ensin läppä ja jäi sitten käyttöön, niin kuin kaikki surkeimmat jutut) koska multaa oli ruukkujen kanniskelun jälkeen kaikkialla. Ja totta puhuen vaikka kehun kestäväni nykyään hyvin kylmää, kyllä otti päähän se koleus. Kamaria kun ei ole sen kummemmin tiivistetty eikä se ole talviasuttava. Olin siis melkein helpottunut kun pääsin vielä talon lämpöön, vaikka kesä tuntuikin samalla lipsahtavan askeleen kauemmas.

Nyt lämpö palasi ja chilit pääsivät kasvihuoneen syviin multiin. En voi kieltää etteikö istutus olisi ollut hetkeäkään ajoissa. Alkoi olla todella kyllästyttävää rahdata potteja edestakaisin, varsinkin kun ostimme niitä kaikkien omien päälle vielä lisää Livian taimitorilta – en voinut vastustaa jättimäisiä amppelitomaatteja ja ananassalviaa, saati sitten tuoksuvia yrttejä. Pääsimme myös muuttamaan viimein klubille, ja ai että täällä on mukavaa.

Kyse ei ole todellakaan mistään idyllisestä pukuhuoneesta kynttilöineen vaan täällä on muovimattoa, kiiltävän kellertäväksi maalattua paneelia ja sekavia ylijäämätavaroita. Mutta hikisenä ja multaisena tuntuu paljon luontevammalta tulla tänne, kuin mennä sisälle. Sisällä tuntuu jotenkin kliiniseltä ja pimeältä pihalla olon jälkeen. Tämä taas on pieni huone josta astutaan suoraan ulos, mikä tuntuu mökkitunnelmalta huolimatta siitä että olen omalla takapihallani. Ja hei, en pääse täältä yön yli -reissuille kuitenkaan lähtemään, joten onkin aivan hyvä että nautin tästä näin paljon.

Pieni tila on helppo pitää siistinä, koska suurin osa ajasta menee kuitenkin ulkona. Täällä on myös pieni kaasuliesi ja jääkaappi. Se on täynnä kasviksia ja yksinkertaisia, ravitsevia aamupalatarpeita. Käytettynä saatu patja on pehmeä ja se vuorataan kevyine kesäpeittoineen haalistuneilla mutta hyväkuntoisilla lakanoilla, joista osa on ollut käytössä jo opiskeluaikoina. Ikean hyllykkö ostettiin aikoinaan ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme ja vaikka se on melkoinen hirvitys, toistaiseksi se sopii mökkikeittiöksi. Kun kaikkialla muualla on kiire laittaa ja saada valmiiksi, klubilla ei. Se aika on vielä joskus mutta ei nyt. Se ei estä tilasta nauttimista vaan oikeastaan päinvastoin. Nyt ei ole niin tarkkaa, nyt on kesä.

Kaikki tuntuu klubilla ollessa suoraviivaisemmalta ja läsnä ovat vain ydinasiat – eli kirjoittaminen ja uuden luominen.

Katselen ennemmin vuorotellen kukkivia puita ja pensaita, kuin heilun imurinvarressa ja puunaan keittiön tasoja. Syön rapeita kasviksia oliiviöljyn kanssa, iltaisin lämmitän grillin tai saunan ja vietän hellepäivinä siestaa sängyn reunalla. Muina hetkinä kaivan läppärin tai lehtiön esiin, piirrän ja kirjoitan. Aamuisin on niin valoisaa, että saatan herätä viiden aikaan ja lähteä koiran kanssa kävelylle. Sieltä palatessa aurinko on jo korkealla. Sitten keitän pannukahvit (siitä tulee yleensä joko hirveää myrkkyä tai halvan teen kaltaista kahviksi tunnistamatonta litkua) ja sitten aloitan puutarhakierroksen. Naapuritallin hevoset ovat päässeet kesälaitumelle ja uusi ponitulokas on oikea troublemaker. Se ja kolme kertaa isompi suomenhevonen takaavat hienon aamupäivän väliaikashown, kun on pakko tulla haukkaamaan happea kasvarin trooppisesta ilmasta.

Aikatauluihin sekä omiin ja muiden odotuksiin tämä on täydellistä vastalääkettä. Tai näin luulin, kunnes huomasin että aikaan saaminen onkin paljon helpompaa kun antaa rentouden vallata alaa. Vahingossa on tullut tehtyä vaikka mitä sellaista, joka vie unelmia eteenpäin. Miten kaikki voi olla yhtä aikaa jännittävää ja rauhallista – kuin täydellinen makean ja suolaisen tasapaino.

Rytinällä maaliin

Laarit ovat valmiit ja ne ovat paremmat kuin uskoinkaan. Kuten yleensä käy, suunnitelma alkoi elää valmistusvaiheessa. Tämä johtuu meillä monesti varman päälle pelaamisesta, jolloin käytännön toteutuksen keskellä käykin ilmi että mahdollisuuksia olisi enempäänkin. Tässä pohjasuunnitelmassa muuttuivat nuo kulmat, joihin tehtiin silmää miellyttävät linjat – jotka antavat myös anteliaasti lisätilaa kasvatukselle. Viidakkokurkkujen itämisprosentti oli sata, joten tila on tarpeen. Mistäänhän ei tietenkään voi luopua, vaikka joskus varmaan kannattaisi.

Varustelin klubihuoneen grilli- ja yöpymistavaroilla pari viikkoa sitten. Siivosin paikat talven jäljiltä ja siellä yövyttiin ehkä kahden yön verran ennen kuin tajusin että tilaa on pakko käyttää tomaattien yöpymispaikkana sen aikaa kun ne totuttelevat päivisin kasvihuoneen oloihin. Talolle oli kerta kaikkiaan kohtuuttoman pitkä matka käveltäväksi kaksi kertaa päivässä näiden hujoppien kanssa. Tuulisina päivinä niitä oli pakko kuljettaa yksi kerrallaan, toinen käsi valmiina tukemaan ohuiden keppien varassa huojuvia runkoja. Koska oli niin kivaa päästä klubille yöksi, siellä oltiin sitkeästi tässäkin viidakossa, jonka tallensin puhelimen kameralla ensimmäisenä iltana.

Viikonlopuksi luvatut 22 astetta muuttuivat ennusteissa lähes viikon hellejaksoksi ja siitähän honkkelit innostuivat. Varret paisuivat ja juuret puskivat ruukun pohjasta ulos. Neljän päivän koulinnan jälkeen alkoi tuntua että ne kärsivät enemmän kanniskelusta eivätkä saa valosta kaikkea hyötyä irti, sillä vaikka kuinka hyysään näitä kasveja, kuudelta en suostu nousemaan niiden raahailun vuoksi. Tein ensin päätöksen kokeilla istutusta muutamalla taimella, mutta koska juuret olivat kehittyneet erittäin hyviksi ja multapaakku irtosi ruukusta että humps vaan, seuraavana päivänä laitoin loputkin. Kiinnitin kattoon synteettiset tukinarut ja kiedoin ne varovasti varsien ympärille. Oli niin helpottavaa saada taimet lopulliseen paikkaansa! Ne eivät vaikuttaneet yhtään niin epävakailta päästyään syvään multaan.

Päivä oli helteinen. Kuvittelin aiemmin viettäväni leppeitä hetkiä kasvihuoneen suojissa, mutta tajusin tuona istutuspäivänä että hiostavuus muovikalvon alla keskipäivän auringossa on aivan omaa luokkaansa. Lomalle tullut ystävä keskittyi suosiolla auringonottoon kasvarin edustalla ja kävi aina välillä tarkastamassa etten ole pökertynyt multalaariin.

Nyt tomaatit ovat olleet kasvihuoneessa jo muutaman päivän. Jännittää hieman nuo tulevat ennusteet, joissa yöt tippuvat viiteen asteeseen ja päivätkin kipuavat hädintuskin viiteentoista – jos siihenkään. Mietin välillä kiirehdinkö kuitenkin liikaa, mutta uskoisin että hieman vaivaa näkemällä kasvarin lämpötila pysyy riittävän hyvänä. Ainakin kasvit ehtivät juurtua paikoilleen hyvin lämpimillä ilmoilla ja vaikutti siltä ettei siirto ollut niille mikään rasite, päinvastoin. Ne jatkoivat muina miehinä kasvamistaan. Luin neuvon että istutus olisi paikallaan vasta kun kukissa näkyy keltaista, mutta luulen että se hetki on aika lähellä. Tosiasiassahan ensikertalaisena hortoilen pimeässä tässä hommassa ja yritän muistaa jokaisen saamani vinkin. Vieläkin tuntuu että joka kerta kun luen artikkelin tomaatin kasvatukseen liittyen, eteen tulee jotakin uutta.

Esimerkiksi hermoja raastanut ruttulehtisyys onkin vain merkki paikalle juurtumisesta ja sen myötä aiheutuneesta ravinnesykäyksestä. Taimet ovat vain hieman övereissään päästyään pikkuisesta ruukustaan ja höttömullastaan kunnolliseen kasvualustaan. Se muuten sekoitettiin myös aivan tuntumalla pihaan kuljetetuista materiaaleista – puutarhamullasta, kuohkeasta turpeesta ja pienestä määrästä karkeaa hiekkaa. Sopivassa suhteessa siis ravinteita, läpäisevyyttä ja toisaalta kosteutta pidättävää, tasaavaa turvetta. Laarit on pohjustettu sepelillä jotta multamassa ei seiso pohjaa vasten kosteana, vaan ylimääräinen kosteus pääsee valumaan läpi.

Puhun aina pelkästään tomaateista, mutta samaa prosessia kävivät läpi myös viisi tomatillon tainta. Ne olivat kasvuvaiheessa läpikuultavia, varreltaan vetisiä ja valmiita napsahtamaan poikki hetkenä minä hyvänsä, mutta kun aurinko vaihtoi vaihdetta isompaan ja siirsin ruukut korkeammalle ikkunalla aamuauringon ääreen, niistä tuli puita. Myös hyvällä sitomisella oli merkitystä eli korjasin hoippuvaa kasvua tasapainottavalla sidonnalla ja tukevalla kepillä. Kasvihuoneeseen istuttaessa hautasin venyneet varret kunnolla kasvualustaan, sillä kuten tomaatit, ne kasvattavat varteensa uusia juuria. Vaikka tomatillot ovat kotoisin lämpimistä oloista, ne viihtyvät yllättävän hyvin Suomen oloissa. Viime vuonna ulkoa saatu sato oli vakuuttava joten odotukset kasvihuonetomatilloista ovat kovat. Ne alkoivat tehdä keltaisia, riippuvia kukkiaan jo ruukuissa ja nuppuja on lisää, mutta kasvu jatkuu koko kesän ajan. Siksi taimet on istutettu väljästi, sillä niistä tulee isoja. Tilaa olisi saanut olla enemmänkin. Varataimestakaan en luopunut vaan istutin sen pönttöön.

Rakentaminen aloitettiin kaksi vuotta sitten ja tässä ollaan nyt, mieletöntä. Ellei nyt joku huomannut, olen tästä projektista aivan ekstaasissa. Käyn kasvihuoneessa varmaan viisitoista kertaa päivässä ja koitan malttaa vielä kylmänarkojen chilien kanssa viileän jakson ylitse. Tämä on unelmien täyttymys ja tuntuu suurelta palkinnolta. Ja kaikki on vielä aivan alussa.

Kaksi kevätviikkoa kuvina

,

Ensimmäinen lämmin päivä oli jo täällä, kun kevätsiivouksen viimeinen etappi – eteinen – pääsi talven rasitteista. Pois kannettiin pakkasta suojassa olleet maalit sekä jäljelle jääneet säilykkeet ja pesukoneeseen ladattiin jokainen tunkkainen tumppu ja huivinriepu. Puutarhakauden ollessa parhaimmillaan mikään ei ole vähemmän mielekästä kuin siivoaminen ja siksi lämpimät ilmat saivat päälle turbovaihteen loppuunsaattamisen suhteen.

Ilmat olivat parin viikon ajan upeat. Juuri kun ajatteli että tästä ei voi päivä paremmaksi muuttua, seuraavana aamuna sai huomata taas liikkuvansa vieläkin enemmän siinä unenomaisessa todellisuudessa jollaisen lämmin päivä luo talven jälkeen. Olemme päättäneet useina päivinä että tänään levätään, mutta löytäneet itsemme järjestelypuuhista. Talossa suoritetun suursiivouksen jälkeen on niin helppo antaa huomionsa viimein asettua seinien ulkopuolella oleviin tiloihin.

Yritin kerrankin ottaa kuvan siinä hetkessä kun on saanut jonkin pienen asian kohdalleen. Monesti hetki jää tallentamatta koska sitä ajattelee siistivänsä ympäristön, sitten huomaa että valoa kuvan ottamiseen ei enää ole, tai yleensä unohtaa koko foton. No tällä kertaa tilanne on kuitenkin ikuistettu. Saunan edustalle on pitkään mietitty laatoitusta rajaukseksi, mutta viime syksynä Otto huomasi sattumalta että maasta nousee soraa. Tajusimme että sekä käytännöllisyyden että visuaalisuuden puolesta se sopii paikalle laatoitusta paremmin. Ei myöskään haitannut että ratkaisun hinta on murto-osan ensimmäisestä ideasta. Lisäksi soralla kävellessä syntyvä ääni on jotenkin mukava ja palauttaa mielen johonkin lapsuuden muistoon, jota en oikein osaa vielä paikantaa.

Saunapiha lähti muutenkin muotoutumaan heti kun illat lämpenivät. Mainitsin jo aiemmin suunnitelmasta grilli- ja ruokailupaikkaa varten ja nyt sitä kokeiltiin. Kannoimme paviljongin vaahteran alle niin että oksat eivät aivan lepää sen päällä, mutta kehystävät mukavasti. Paviljonkiin saisi kankaankin. Se jätetään toistaiseksi pois mutta ihan mukava mahdollisuus jos paikkoja tarvitaan huonolla ilmalla. Kuten sotkuista huomaa, kuvissa on vielä työvaihe päällä. Sittemmin olemme tuoneet paikalle penkit ja ruukkuja rajaamaan aluetta, joten se asettuu koko ajan paremmin kokonaisuudeksi.

Nyt on tosin pakko alkaa miettiä talon ympäristöä, sen verran suorat näkymät paviljongista on sammaloituneille kallioille ja kuluneisiin maalipintoihin. En oikeasti kammoksu repsottavia paikkoja, mutta silmät etsivät jatkuvasti uusia kohteita kun pihalla tarkenee viimein istuskella.

Tässä välikevennykseksi grillipaikka. Vaikka etupihalla olisi parempikin grilli, tätä pataa on silti käytetty eniten tänä keväänä suojaisan ja aurinkoisen paikan vuoksi. Tähänkin kohtaan on jo kypsynyt suunnitelma, jota aletaan toteuttaa kun sopivia materiaaleja sattuu löytymään. On ollut tapana odotella ja kartoittaa millaista tavaraa käytettynä saa. Haussa on vain yksinkertaisia juttuja joita joskus on tullut vastaan esimerkiksi Tori.fi:ssä.

Siinä se pata tositoimissa. On sen verran avoin onneksi päältä että tulta mahtuu kohentamaan. Olemme alkaneet kehitellä grillimenuita joissa kaikki on syötävissä käsin ja joita voi grillata ”ruokalaji” kerrallaan sekä syödä valmistumisjärjestyksessä. Grillailuun ryhtyy helpommin arki-iltanakin kun tietää ettei jälkeenpäin ole kasoittain astioita kannettavana tiskikoneeseen.

Vaikka riisipaperirullat eivät uusi tuttavuus olekaan, olen vasta nyt opetellut tekemään niitä kunnolla. Laatikossa oli kummitellut paketti rapeita levyjä mutta en ole koskaan uskaltanut ryhtyä toimeen. Nyt olen testaillut useita yhdistelmiä, joista yksi parhaista oli tämä kombo porkkanaa, punakaalia, sinimailasen ituja ja minttua. Inkivääri-seesamiöljydippi seuraksi ja täydellinen grillausalkupala oli valmis. Kun sormet tottuvat käsittelemään heiveröistä kostutettua riisipaperia, rullien tekeminen on myös aika helppoa.

Terveyslinjalla ruuassa emme tosiaankaan ole menneet. Arkilounaani on jostain syystä ollut lähiaikoina lipstikkaranskalaiset, eli annos rapeita pakasteranuja kullanruskeiksi ja sitten pyöräytys lipstikkasuolassa. Lipstikkaan hurahdus on tapahtunut, onneksi sitä kasvaa ylenmäärin keittiötarhassa, kuten näkyy oikealla yläpuolen kuvassa. Löysin taannoin myös älyttömän hyvän pannupizzareseptin, jota syötyään turpoaa kuin ilmapallo – mutta se on sen väärti. Hunajaherkkusienillä täytetty pizza, pinnalla mozzarellaa ja lipstikkaa, ah.

Lisää kesäistä hedonismia: sauna. Myönnän että ulkosaunassa tulee talvella jakso, jolloin ei paljoa huvita kylpeä. Kun vedet saa keväällä päälle ja saunan katoksessa tarkenee istuskella aina vaan myöhempään, lämmittämiseen ryhtyy paljon helpommin. Puiden lisäämisen välissä tulee haahuiltua pihalla ja räpsittyä kuvia pimenevästä illasta. Peltonäkymämme taustakankaana ollutta metsää harvennettiin rajusti alkukeväästä ja kunhan järkytys alkoi hälvetä, yritin etsiä asian hyviä puolia. Arvasin että kesällä auringonlaskut näkyvät paremmin – ja niin siinä kävikin. Pinkistä oranssiin ja kirkkaaseen, polttavan siniseen ja lopulta niin mustaan että huimaa kun ylös katselee.

Ilmat alkoivat jäähtyä yllättäen. Se oli sinänsä hyvä että maltoin tehdä kunnollisen huollon kaikille taimille. Niiden pituuskasvu on onneksi hidastunut hieman. Tein kunnolliset tukikepit, poistin liian aikaiset kukkanuput ja siirtelin ruukkuja parempiin paikkoihin. Kasvit ovat tuntuneet pärjäävän hyvin tällä kerran viikossa tehdyllä ”nypräyksellä”. Pari kastelukertaa ja päivittäistä tarkkailua tämän lisäksi. Tänä vuonna rutiini on pysynyt näin hyvin yllä. Intoa saakin alkaa jo hillitä, sillä sain juuri viimeiset siemenet multiin eikä yhtään enempää mahtuisi enää minnekään.

Ilma on ollut hyytävä jo päivien ajan. Meilläkin nähtiin muutama lumihiutale vaikka onneksi niitä ei maahan enää jäänyt. Lämpimän jakson jälkeen se tuntui niin tuskaiselta, ettei voinut kuin nauraa. Laitoimme pökköä pesään ja kaivoimme merinovillakalsarit vielä kerran kesäsäilytyksestä. Kyllä me jaksamme vielä pienen hetken odottaa.

Kasvihuoneen laarit ja niiden tulevat asukkaat

Tähän on tultu, tälle taimiviidakolle on nyt saatava paikka.

Alla olevassa kuvassa on suunnitelma multalaarien rakentamiseen. Perspektiivi on kuvassa huono, sillä tila on pituussuunnassa melko tunnelimainen ja multametrejä mahtuu siihen enemmän kuin tästä kulmasta näyttäisi. Pohja on suunniteltu niin että laarit kattavat valoisimmat kasvupaikat ja varjoisampiin paikkoihin jää tilaa tavaroille sekä pienelle työtasolle. Piirsin kuvaan myös muutamia metallipönttöjä joita saimme hankittua ison määrän käytettynä. Niitä sijoitellaan avaraksi jääviin paikkoihin mikäli kasveja jää yli laarien tarjoaman tilan. Aika upeat nuo havainnollistavat kasvipiirrokset, eikö…

Reunaan tehdään pienempi multatila, johon matalakasvuiset chilit mahtuvat siististi riviin. Keskelle istutan tomaatit ja siitä tulee vakiopaikka niille, sillä tomaatit kuulemma viihtyvät samassa kasvupaikassa vuodesta toiseen. Etuosan syviin laareihin tulee matalakasvuisia mutta lämpöä kaipaavia kurpitsalajikkeita. Takaosan vihreä sotku edustaa viidakkokurkkua, joka saa kiivetä seinustalle viritettäviin tukiin.

Lajikkeet ja kasvien määrä kasvihuoneeseen oli päätettävä jo siemeniä tilatessa. Luulin ottaneeni siemeniä reilusti ja pikkutaimiakin näytti olevan paljon, mutta mitä enemmän puutarhalehtiä ja -palstoja selailee, sitä enemmän tuntuu että ei näitä nyt niin hirveästi olekaan. Tomaatteja on yhteensä 23, joista 9 menee kolmeen amppeliin. Chilejä on noin 25 ja paprikoita 11. Lisäksi kasvamassa on viisi honteloa tomatillon tainta jotka toivottavasti vahvistuvat istutuspäivään mennessä. Suurin osa chileistä on onneksi pienikasvuisia ja tomaattiamppeleita aion ripustaa myös saunan katetulle edustalle, joten aivan kaiken ei tarvitse kasvihuoneeseen mahtua.

Suurin tekijä kasvien valinnassa oli, että mitään osaa sadosta ei saa jättää käyttämättä. Näen hävikistä painajaisia. Sitä vältetään esimerkiksi valmistamalla chilihilloa johon saa upotettua suurenkin määrän tulisia palkoja. Tomaateista voi valmistaa ketsuppia ja tomaattikastiketta, jos niitä tulee ylenmäärin. Siementilaukseen päätyneet kurpitsalajikkeet taas kestävät hyvin varastointia.

Muita kriteereitä ei oikeastaan ollut. Kasasin tilauksen mielitekoja ja ulkonäköseikkoja noudattaen.

Chilit ja paprikat:

Cheyenne – Kuulemma vaatimaton ja varma valinta aloittelevalle kasvattajalle. Olen käyttänyt näitä tuoreena ja kuivattuna aiemmin ja todennut kelvoksi peruschiliksi.

Habanero Chocolate – Sopii karibialaistyyppiseen ruokaan, on hedelmäinen ja tosi tulinen! Myös ennalta tuttu. Saattaa olla kuulemma hankala kasvattaa mutta ajatus omista habaneroista on liian herkullinen. Ehdoton suosikki ja lempilapsi kaikista kasvatettavista.

Hot Lemon – Sitruunan värinen ja -arominenkin, tästä ajattelin tehdä luomusitruunan kuoren kanssa kirpeää hilloketta vaaleiden juustojen kanssa syötäväksi.

Early Jalapeno – Otto rakastaa jalapenoja. Säilöttyinä, tuoreena, täytettynä, miten vain. Näitä meillä on kuuden kasvin verran eikä varmasti yksikään palko jää syömättä. Annan muutaman kehittyä punaiseksi asti ja testailen eroja aromissa.

Pimientos de Padron – Padronin paprikat, tuo viime vuosien tapashitti. Ostan näitä aina kun kaupan hyllyllä näen. Oliiviöljyä, tulikuuma pannu ja ripaus sormisuolaa muuntavat pötkylät jumalaiseksi herkuksi.

Sweet Sunshine -amppelipaprika – En ole koskaan maistanut. Chilin näköiset, keltaiset ja miedonmakuiset pikkupaprikat voisi vaikka varrastaa, korventaa grillissä ja dipata hummukseen tai heittää burgerin väliin.

Pusztagold Aromaattinen, mehevä ja väriltään vaalea. Tämä oli kuvaus ja siitä innostuinkin. Sopii varmasti hyvin grilliin ja on täydellinen makupohja erilaisille chilihilloille. Muutamia ajattelin poimia raakana, sillä vihreä paprika on suurta herkkua salaateissa ja salsoissa.

Tomaatit:

Härän Sydän – Eli Coeur de Boeuf. Pihvitomaatti, jonka runkokin kasvaa suureksi. Taimet ovat olleet kummallisen kituliaita mutta onneks piristyneet paremmalla paikalla ja reilummalla lannoituksella. Tykästyin viime kesänä tomaattileipiin ja niiden takia nämä mehevät, lihaisat tomaatit ovat suuri odotusten kohde. Laarin etureunassa kasvatan mammuttibasilikaa leipien mausteeksi.

Zlatava – Hehkuvan oranssi, punalihainen tomaatti josta ajattelin tehdä salaattia ja tuoresalsoja.

Black Russian – Kuten nimestäkin voi arvata, musta tomaatti. Pidän jyhkeän oloisesta nimestä ja siitä että taimet ovat todella vahvoja. Maku on varmasti myös hyvä, mutta voin kuvitella miten upeilta nämä tulevat näyttämään täytettyinä. Jos sato on hyvä, tummaa ketsuppia on saatava.

Tomatillo – Viime vuoden suursuosikki. Säilykkeitä on joutunut säästelemään etteivät ne lopu täysin ennen kesää. Purkittamani tulinen tomatillokastike sekä limesiivujen kanssa etikkaan upotetut pienet yksilöt menevät ensi vuoden säilöntälistalle sellaisenaan, kunhan saamme näistä pensaista kunnollisen sadon.

Kurpitsat:

Red Kuri – Hokkaidon kurpitsa -kauppanimellä myytävä lajike. Ostin yhden sattumalta vuosia sitten, kun aloin kokeilla kurpitsareseptejä. Se oli paras kurpitsa jonka olen koskaan syönyt eikä mikään lajike ole ollut yhtä herkullinen.

Blue Ballet – Kasvaa isoksi ja sinisenharmaaksi. Myönnän että valitsin koska sininen. Ja iso.

Paprikan lehdet ovat niin syvän vihreät ja kauniin muotoiset, että taimi kävisi vaikka huonekasvista

Nyt vielä puolitoista kuukautta taimien hoitamista ja vahvistamista. Tässä vaiheessa kaikki on jo niin isoa että ruokapöydän ääressä ei enää mahdu syömään ja kaikki valoisat ikkunalaudat on vihreällä katettu. Laitoin silti vielä viime viikolla jättimäärät basilikaa itämään. Sen tuoreena pakastaminen säilyttää aromit ja vie vähän tilaa. Ikkuna- ja pöytätila tulee olemaan siis vieläkin tiukemmassa, joten nykyinen piknikkielämä on vain alkusoittoa.

Aloitamme ensi viikolla tekemällä keskimmäisen laarin. Täytyy vielä selvittää sopiva multasyvyys ja materiaali salaojitukseen. Paljon on vielä yksityiskohtia auki, mutta yleisfiilis on luottavainen. Mitä herkkuja tästä urakasta vielä seuraakaan!

Pusikosta pihaksi OSA 2: Toiminnot kuntoon

Ykkösosa löytyy täältä: PUSIKOSTA PIHAKSI OSA 1: MOTIVOITUMINEN JA RAIVAUS

Jo kahtena kesänä olemme käytännössä muuttaneet Klubille eli saunarakennuksen ylimääräiseen huoneeseen. Se on ollut vain kuten makuuhuone, sänky keskellä sekä pieni keittiötaso ja jääkaappi nurkassa. Viime kesänä aloimme pyöritellä mielessämme paikkaa siihen kuntoon että arkiset ruokahommat olisivat vähän sujuvampia, sillä sängyllä syöminen toi mieleen vähän liikaa opiskeluajat. Puhumattakaan siitä alaselkäsärystä joka kehittyi kuin vaivihkaa koneen ääressä keskittyneenä kyyristellen. Vaikka sisällä talossa tilat olisivat kunnossa työskentelyyn ja syömiseen, Klubin viehätys kesäpaikkana on varmasti verrattavissa vähän sellaiseen kesämökkiin, johon ei edes haluta kaikkia hienouksia. Aurinkoiseen kesäaamuun astuminen suoraan ”makuuhuoneesta”, kahvi pihalla tallustellen ja yleinen siivottavan sisätilan vähyys. Mutta kunnollinen pöytä olisi ihan kiva. Kun muutosta alettiin suunnitella viime syksynä, siitä seurasi yllättävä hyöty tämän vuoden suunnitelmia muodostaessa.

Tämähän on nyt neljäs kesä tällä pihalla ja vasta nyt suunnitelmia alkaa uskaltaa lyödä lukkoon. Mieltä on vaivannut eniten grillipaikka joka on suunniteltu noin kolmekymmentä kertaa, aina eri nurkkaan tonttia. Ironisinta on se että pöytä näyttää päätyvän sentilleen siihen, mihin sen alun perin visioin mutta päätin käytännön syistä yrittää sovittaa sitä muualle. Ja kyllä tosiaan yritettiinkin, etupihalle sekä kasvihuoneen kupeeseen pihan perälle. Mutta tämä maapläntti on ihan kokonaan kalliolla, johon tuulee joka suunnasta. Näiden kesien pihahengailun myötä takapiha on erottunut selkeästi paikkana johon tuulenpuuskat eivät yllä, osittain koska se on matalammalla kuin etupiha ja saunan vuoksi suojaisampi kuin pihan perä. Erityisesti saunan edusta. Siinä kasvaa iso vaahtera joka on minulle se pihapuu, vaikka tontti onkin puita täynnä. Kuvittelin alusta alkaen pitkän pöydän sen oksien alle, mutta alussa viitatut käytännön syyt olivat yksinkertaisuudessaan se, että halusin ehdottomasti pöydän päälle katoksen. Vaahteran kanssa se ei olisi ollut mahdollista.

Eilen saunan eteistä ja pukuhuonetta siivotessa avasin Klubin oven tuulettaakseni vähän paikkoja. Viime kesänä tehdyt suunnitelmat ruokailutilan laittamisesta muistuivat mieleen. Sitten palaset loksahtivat kohdalleen. Klubihan käy hyvin sateella suojaisaksi ruokailupaikaksi. Grillipaikka siihen eteen ja vaahteran alle säätä kestävä pöytä ja penkit. Kaikki ideat olivat jo olemassa, mutta ne yhdistyivät kokonaisuudeksi vasta kun kaikki oli muhinut alitajunnassa ja sen jälkeen poksahtivat sopivana hetkenä ilmoille. Hyvä esimerkki siitä, miksi ajan kuluminen on niin oleellista oikealta tuntuvan lopputuloksen saavuttamiseksi. Rakastan telkkarin pihasuunnitteluohjelmia, mutta itselleni olisi painajaismaista päästää tuollainen tiimi mylläämään pihalle juuri sen takia että kaiken täytyy tuntua oikealta. Käyttökokemuksista, erilaisista sääoloista ja vielä uomiinsa asettuvasta elämänrytmistä muodostuvat kerrostumat asettuvat kokonaisuudeksi jota ei kokeneinkaan pihasuunnittelija pysty jäljittelemään.

Tässä siis taas muutamia päteviksi huomattuja keinoja pihan toimintojen tarpeiden määrittelyyn.

Mieti mitä haluat pihalla tehdä. Onko toiveena hyötypuutarha, pitkät illat pihasaunalla ja ruokailu ruuanlaittoineen kuten meillä, vai enemmänkin leppoisa oleilu katetulla terassilla paljuineen ja kaasugrilleineen? Pelkästään ruokahommiin liittyy paljon vaihtoehtoja. Retkeilymeiningillä vai katetussa ja lämmitetyssä paviljongissa? Olisiko perunat kiva keittää siinä grillatessa vai riittääkö pallogrilli? Entäpä vaikka savustuspönttö? Loimutus? Kun yksityiskohdat ovat selvillä ennen paikan pystyttämistä, lopputulos on paljon selkeämpi. Pätee tietysti koko pihaan.

Anna suunnitelman muotoutumiselle aikaa. Niin kuin pohjustuksesta voikin päätellä, tämä on yksittäisenä neuvona kaikkein tärkein. Kokonaisuutta on tosi vaikeaa hahmottaa ensin ja olemassa olevat aidat, kurottelevat oksat ja polkeutuneet kulkutiet raamittavat syntyviä suunnitelmia, vaikka niiden muotoa ja sijaintia kannattaa usein miettiä uudelleen.

Määritä olosuhteet. Liittyy vahvasti edelliseen kohtaan. Vain aika näyttää erilaisten sääolosuhteiden vaikutuksen. Mihin aurinko paistaa eri vuodenaikoina? Mihin pohjoistuuli puhaltaa? Onko pihassa luontaisia näkösuojia joita kannattaa hyödyntää vai onko tarpeen luoda sellaisia naapureiden, autotien tai vaikka sen tuulen takia? Nämä ovat niitä tekijöitä, joiden varaan pihan suunnittelu on hyvä rakentaa. Paikka, jossa viime kesänä kokeilimme pitää ruokapöytää, osoittautuikin ehkä kylmimmäksi kulmaksi koko pihassa. Tuuli puhalsi niin että hellepäivänäkään illan tummetessa paikassa ei ollut miellyttävää istua.

Hanki muutamia monikäyttöisiä pihakalusteita. Esimerkiksi kevyitä tuoleja, penkki tai pari ja pieni terassipöytä. Ne löytävät luultavasti käyttötarkoituksensa myöhemmin vaikka hankkisit tilalle mieluisammat. Alussa niitä on helppo siirrellä paikasta toiseen ja kokeilla missä on mukavinta oleskella, ennen kuin on varma minkä tyyliset ja -kokoiset kalusteet omaan tarpeeseen sopivat.

Kokeile kulkuteitä ja rajauksia lumen avulla. Kuluneena talvena lunta tuli paljon ja sen mukaan lumitöitä riitti. Hoksasin tuolloin että muutamaan maanmuodoiltaan erikoiseen kohtaan oli helpompi hahmottaa sopiva rajaus kun huristeli linjat näkyviksi lumeen. Ja mikä parempaa, koska lunta tuli niin älyttömästi, pystyi kokeilemaan montaa eri tapaa. Miellytti kovasti tällaista ikuista epäröijää.

Hanki puutarhakirjoja. Sellaisia, mistä löytyy mahtavia perusohjeita, havainnollistavia kuvia ja joissa yhdistyvät sekä käytännöllisyys, materiaalien kierrätys ja tee-se-itse -meininki. Hyvällä kirjalla on käyttöä monessa eri vaiheessa. Pihan laittamiseen keskittyvissä kirjoissa on myös se hyvä puoli että ne eivät vanhene juurikaan, joten suurin osa tiedosta on aivan käyttökelpoista. Kannattaa katsella äidin tai mummon kirjahyllyä, jos viherpiiperrystä suvussa esiintyy.

Kuuntele ehdotuksia ja toiveita avoimin mielin. Meille on ehdotettu pihalle paljua, jättiterassia ja uima-allasta. Mitään noista ei tule, mutta muutama muu ensin vieraalta tuntunut vinkki on ottamassa tuulta alleen. Ehdotukset jäävät myös hautumaan kuten ideatkin ja monesti myöhemmässä vaiheessa tuntuvat aivan eri tavalla ajankohtaisilta. Esimerkiksi istuskelupaikka etupihalle on nyt suunnitelmissa ja se on tulossa paikalle johon useampikin eri tyyppi sellaista ehdotti. Halusin silloin säästää paikalla olleen kukkapenkin mutta nämä kesät sitä katselleena olen aika valmis mylläämään koko pusikon ympäri. Aika teki tässäkin asiassa tehtävänsä…

Tässä kohdassa pihan rakentamisessa siis mennään. Täytyy koittaa välillä olla kahmimatta liikaa tekemistä, ja siinä näiden juttujen kasaaminen tuntuu olevan hyödyksi. Kärsivällisyys on vaikea laji!

Pihasuunnitelmia ja kasvutarinoita

,

Yritimme viettää toissa viikonloppuna pihasuunnittelupäivää ulkona. Päätimme olla valppaina ja ajoissa, sillä aiempina keväinä tuikitärkeisiin asioihin on tartuttu hämmästyttävän myöhään, tuloksena melko kiireinen toukokuu. Ilma oli kuitenkin surkea, harmaa ja tihkusateinen. Haimme hampurilaiset kylältä ja asetuimme visusti sisätiloihin. Jo tuo parinkymmenen minuutin pihalla käyskentely ja sulavan lumen alta hahmottuva peltotilkku kuitenkin auttoi siirtämään ajatukset siihen mielentilaan, mikä tarvitaan siihen että kunnianhimoiset suunnitelmat muuttuvat unelmista todeksi.

Mullasta ja maanparannusaineksista pitäisi laatia massiivinen ostoslista, sellainen jonka muodostamisesta meillä kummallakaan ei ole mitään kokemusta. Kun on tarpeeksi monta kertaa aloittanut perehtymisen asioihin aivan nollatiedoilla ja selvinnyt siitä ei vain hengissä vaan vähintäänkin mukiinmenevin lopputuloksin, uudet kokeilut eivät enää pelota. Helppo neuvo jota itselleenkin välillä tulee sanottua, on että aloita alusta. Mitä muuta voit tehdä. Etsi inspiraatiota, selvitä tarve, hahmota eri lähteistä kasatusta tiedosta hyvä peruskuva asiasta, sovita omiin arvoihin ja budjettiin, selvitä mahdollisuudet tai saatavuus. Sen jälkeen toimi taaksepäin katsomatta ja varaudu mokaamisen todennäköisyyteen. Mokan sattuessa voivottele, anna itsesi kyrsiintyä koko hommaan, hengitä hetki ja mieti millaista tietoa virheestä jäi käteen. Sopivan ajan kuluttua jatka taas eteenpäin, taaksepäin katsomatta, arvokas uusi oppi mukanasi. Sillä totta on se, että vain tekemällä oppii.

Eilen päivä oli täysin toisenlainen. Se kutsui ulos, viettämään aikaa, näyttämään mahdollisuuksia ja viime kesän työnteon tuloksia. Pihalla on siistiä, aivan toisenlaista kuin aiempina vuosina jolloin roju vielä hallitsi monessa kohtaa näkymiä. Pellon multa oli kuohkeampaa kuin muistinkaan ja viime vuonna liian myöhään istuttamani persiljat puskivat pintaan. On niin jännittävää seurata mitä lumen alta paljastuu. Lumipyryssä ja pakkasessa tuntuu vaan niin älyttömältä että mikään voisi kasvaa keväällä tuosta jään ja horroksen jäljiltä, mutta kaikki vain odottaa pintaan puskemista, tarttuen heti lämmittävien auringonsäteiden voimaan ja rönsyten ylöspäin. Se on niin lohduttavaa, helpottavaa ja energisoivaa jollain sellaisella tavalla, jonka merkityksen rajoja ei osaa edes hahmottaa.

Samankaltaisista syistä taimista on tullut tänä keväänä minulle erityisen tärkeitä. Siementen elinvoima, itämisen alkaminen, valon ja ravinteiden tarve, lämpötilat… Kaikki on tavallaan monisyistä mutta kun hommaa hetken tekee ja elää mukana, kokonaisuuden hahmottaa ja tarpeita osaa ennakoida. Se on palkitsevaa oppia jota ahmin itseeni kaikin tavoin. Pelkäsin siementilauksen saapuessa että olen ehkä yliarvioinut osaamiseni, mutta asia ei ilmeisesti ole ollenkaan niin. Olen ollut huolellinen ja järjestelmällinen, pelännyt ensimmäisiä merkkejä tuholaisista, tuijottanut jokaista kasvia päivittäin tarkkaillen kasvutapaa ja havainnoiden niitä asioita joita eivät puutarhalehdet ja keskustelupalstat kerro.

Ymmärsin myös hiljalleen että kun perustarpeet ymmärtää, kasvattamisessa kannattaa noudattaa omaa vaistoaan. Tekee hyvää itsetunnolle huomata kuinka vaikeiksi mielletyt lajikkeet kukoistavat ja muuttuvat silmien edessä kokonaiseksi monimutkaiseksi kasviksi joka tuottaa aikanaan hedelmän, jonka hyödynnän ravintona ja josta poimin ensi vuoden siemenet talteen. Puhumattakaan siitä ajatuksesta että joku on näitäkin lajikkeita kehittänyt, vienyt eteenpäin villeistä versioista parantaen kasvu- ja makuominaisuuksia. Aivan mieletöntä! Tässä on jotain niin elämälle ominaista ja perustavanlaatuista. ”Puutarhahulluus” on valtava aliarvio siitä, kuinka tärkeänä tätä osaamista pidän ja kuinka nöyränä oppia kerään. Siihen ei edes ole muuta keinoa, sillä näitä asioita ei pysty nopeuttamaan eikä manipuloimaan. Kiireen tuntu ja sähläys eivät kasvimaailmaan yllä ja se jos mikä on erityisen arvokasta ja parantavaa.

No, näistä syvistä vesistä vielä vähän kevyempiin ilonaiheisiin. Pihalla tuli nimittäin suunniteltua myös kesän ruokailua ja ruuanlaittoa. Mitään ei varmaan aivan valmiiksi saada mutta yksityisravintola Klubi avaa ovensa kyllä todenteolla tämän kesän myöhemmässä vaiheessa. Pihajuhlia, kylmiä juomia, pitkiä saunailtoja ja hervottoman hyvää itsekasvatettua ruokaa tarjolla. Kutsuja tulossa. Saa myös kutsua itse itsensä, sisäänpääsykriteerit eivät ole tiukkoja.

Fidel oli mukana koko suunnittelu- ja fiilistelysessiomme ajan. Aiempina keväinä se on hytissyt ulkona takista huolimatta niin että raukka on jouduttu dumppaamaan sisälle vällyjen väliin jo vartin oleskelun jälkeen. Ilmeisesti viime kesänä ulkokoiran maneerit ovat aidan pystytyksen tuomien mahdollisuuksien ja lisääntyneiden puutarhatöiden myötä kuitenkin asettuneet myös hänen prinssiyteensä, sillä kuten kaikki muukin talvehtiva, kaveri tuntui vaihtavan suoraan kesävaihteelle. Se lökötteli muina herroina saunan kiveyksellä ja seuraili tyynesti meitä, kun siirryimme nurkasta toiseen viuhtoen käsillämme innokkaasti raparperi- ja tulppaanipenkkien sekä uusiksi muotoiltavan sisääntulon linjoja. Silmät välillä puoliummessa, auringonvalossa paistatellen, omilla tiluksillaan tyytyväisenä, eikä ollut ainoa.