Ennen ja jälkeen: Näyttö vs. +2,5 vuotta

Kaikkien projektien paras puoli ovat mielestäni ennen ja jälkeen -kuvat, oli kyse sitten kuntokuurista tai pintarempasta. Jälkimmäinen on tässä talossa tehty ja jälkeen -kuvat on pitänyt ottaa aikapäiviä sitten, mutta vasta nyt se on tuntunut jotenkin sopivalta. Oikeat paikat tauluille ja kalusteille olivatkin tärkeämpiä kuin aluksi olisi luullut, eikä remontti tuntunut valmiilta vielä siinä vaiheessa kun varsinainen maalaus ja listojen asennus oli ohi.

Nyt suurin osa nurkista tuntui olevan sopivassa vaiheessa kuvattavaksi. Parissa paikassa säilytystilat ovat vielä sen verran vaiheessa että jätin ne sopivasti rajauksien ulkopuolelle. Muuten kämppä on kyllä normaalissa siivossaan ja kuvaa varten on kaunisteltu hyvin vähän, paitsi vessassa moppi ja ämpäri vaihtoi aina paikkaa kuvaajan olan taakse.

Tässä siis koti, siitä pisteestä kun tultiin ensimmäistä kertaa tänne pimeänä helmikuun iltana, tähän yhteen aurinkoiseen päivään viime viikolla. Väliä reilu 2,5 vuotta. Otin uudet kuvat mahdollisimman tarkkaan ensimmäisten mukaan, paitsi joissain kohdin muutin rajausta havainnollistamaan kokonaisuutta vähän paremmin. Koitin kirkastaa vanhoja kuvia parhaimmilleen mutta valoa oli tosi vähän.

Alakerran pohja mahdollistaa kahden erilaisen olohuoneen laittamisen ja sehän sopii meille noiden soittokamojen vuoksi. Pöytä niitä varten on kasattu vanhoista pöytälevyistä ja ylijääneistä leca-harkoista. Tarkoitus on rakentaa tilan mitoille sopiva kokonaisuus, kunhan on aikaa perehtyä moiseen projektiin.

Vessa on erikoisen mallinen ja pieni, koska se on rakennettu jälkeenpäin. Silti melko tilaihme! Pyykinpesukone ja pyykkikori mahtuvat juuri sopivasti kulmaan ja suihkunurkan erottava lasiseinä kääntyy pois tieltä, jos jokin vaatii enemmän tilaa, esimerkiksi koiran pesu tai pyykin lajittelu.

Portaikolle ei ole vielä tehty muuta kuin asennettu askelmatot vähentämään liukkautta ja estämään alakerran sotkujen kulkeutumisen ylös. Tuohon hieman kellastuneeseen puun väriin tottuu yllättävän nopeasti ja täysin valkoiseksi maalaaminen tuntuisi vähän turhan jyrkältä muutokselta. Jotain kuitenkin on tarkoitus tehdä, mutta tämä on yksi sellainen juttu mihin en ole uskaltanut tarttua ennen kuin visio on varma. Siitäkin tällaiset kuvat ovat hyödyllisiä, heti tuli pari ideaa…

”Toinen” olohuone on asettunut vasta tänä syksynä tähän nykyiseen muotoonsa. Tätä on käytetty ennen pelkkänä ruokailutilana ja perinteisenä sohva-tv -yhdistelmänä, mutta molemmista puuttui jotain oleellista ja kakluuni jäi harmittavan syrjään. Nyt tilassa on kaikki mitä tarvitseekin olla ja sen kyllä huomaa, on nimittäin ehdottomasti talon käytetyin huone. Ainoa mikä häiritsee näissäkin kuvissa, on tuo katto. Sitä ei uusittu pintarempan yhteydessä koska se oli aivan kunnossa ja rahanmeno oli kovassa tarkkailussa suunnittelun alkuvaiheessa. Olisi mahtunut budejttiin aivan hyvin! Ehkä sen voisi laittaa rappurempan yhteydessä. Myöskin nurkkapenkin ajattelimme muuttaa kiinteäksi loossiksi. Tästä alkaakin muodostua näköjään to-do -lista.

Keittiön kaapistot ulottuivat ennen koko tilaan, mutta rajasimme sen väliseinällä. Haluan että pystyn kääntymään liedeltä altaan äärelle helposti ja muutenkin vastakkain olevat työtasot säästävät askeleita. Pienessä tilassa kokkaaminen on siistimpää ja helpompaa – tilaa nimittäin käyttää juuri niin paljon kuin sitä on. Rajatussa tilassa oli alunperin pelkkä ruokapöytä, mutta kun kokkauksessa ja raaka-aineiden säilytyksessä on tullut aivan uusia tarpeita, teemme nyt tuon seinän toiselle puolelle astia- ja kuiva-ainesäilytystä. Siellä ovat myös polttopuut, kierrätysroskikset ja kesäisin sato- ja kuivauskorit. Eli todella tarpeellinen tila, jonka säilytyspaikat ovat juuri suunnitteilla – mutta siitä lisää myöhemmin omassa postauksessaan!

Koiraa ei muuten ole aseteltu kuviin vaan se säntää sinne missä ikinä vilttiä suoristetaankaan, häntä vartenhan kaikki mukavat paikat ovat. Tässä on yläkerran toimisto joka on enimmäkseen minun käytössäni, mutta myös Otto viettää täällä etäpäiviä. Katselin ensin kaikenlaisia tarkkaan sisustettuja ja tyyliteltyjä taiteilijatiloja inspiraatioksi, mutta päädyin siihen että laitan tilaan mitä tarvitsen, koska se on kuitenkin pääasiassa toiminnallinen. Siitä on kuitenkin tullut viihtyisä, valoisa paikka, jossa mahtuu ompelemaan, maalaamaan ja levittämään tietokoneen oheislaitteet sekä käyttämään tuplanäyttöjä. Rakastan tuota seinien väriä, täällä on niin rauhallista vaikka tekemiset olisi räjäytetty ympäriinsä.

Viimeisenä makuuhuone. Vaikka värejä meillä on runsaasti, täällä niitä on ehkä eniten. Oransseja seiniä saa halutessaan rauhoitettua rauhallisilla tekstiileillä, mutta tällä hetkellä olen kyllä ennemminkin innostunut keräämään tuonne kaikenlaista sinistä ja turkoosia, syynä harmaa maisema ulkona. Tila on samanlainen toiselta puolelta, tämä on siis yläkerran viistokattoinen päätyhuone. Siihen reunaan täytyy hankkia vielä muutamia säilytyshuonekaluja ja tauluja.

Sisustusratkaisut eivät varmasti ole kaikkien mieleen. Rakennuksen pohja on vanha mutta siihen on lisätty kerroksittain uutta, joten mikään tyylisuunta ei sido täällä vahvasti. Kerrostalokämpässä olen taipuvainen minimalistisuuteen ja värikkäisiin yksityiskohtiin, mutta täällä asuessa minusta kuoriutui ”enemmän on enemmän” -tyyppi. Lämpimiä värejä, valopisteitä, sekalaisia sävyjä ja yllättäviä yhdistelmiä. Meillä kotona vietetään paljon aikaa ja sen takia tiloja on tehty paljon oleskelua varten suuren avaruuden sijaan.

Luin vasta Yleltä jutun, jossa todettiin että yksittäisten tyylien sijaan persoonallisuus on trendikkäintä sisustuksessa. Meillä ollaan sitten vissiin kerrankin oikein trendien aallonharjalla.

Hyötypuutarha opettaa

, ,

Katselin kauhulla, kun kuorma-auto peruutti kapeaa pihatietä sisäpihalle. Mennessään se nirhaisi mukanaan pienen koivun, mutta tien yli kurottuvat oksat onneksi säilyivät. Oikeaan kohtaa päästyään lava kippasi viisitoista tonnia multaa keskelle pihaa, kuormuri ajoi tiehensä ja me jäimme seisomaan kasan äärelle. Siinä sitä nyt sitten oli, materiaalia kasvimaalle. Enää piti kärrätä koko komeus oikealle pläntille luumupuiden taakse.

Toki olisi ollut ihanteellista että maa olisi ollut sen verran hyvää, että pienillä parannuksilla siitä olisi saanut kunnollisen pohjan. Ilman suurtakaan kokemusta olimme silti pystyneet toteamaan varmuudella että maa oli melko savipitoista ja täynnä juolavehnän juuria. Paikkaa oli käännetty naapurin ikivanhalla puutarhajyrsimellä viime kesänä ja suurin osa juurista saatu poistettua tällä toistuvalla mylläämisellä ja haravoinnilla, mutta pohja oli silti liian tiivis suoraan viljelyyn. Multakuormaan panostaminen oli myös tapa päästä kasvimaan hoitamiseen käsiksi pikaisesti, sen sijaan että maata olisi parannettu vuosien kuluessa hitaasti. Näin jälkeenpäin voi todeta että päätös oli hyvä, sillä kasvattamisessa on tarpeeksi opeteltavaa ilmankin puritanistista otetta kaiken opetteluun.

Muutenkin tunsin eksyneeni enimmäkseen puutarha- ja viljelyblogeihin, joissa tavoitteena oli tehdä kaikki kuten ennenkin, ja ihailin tätä lähestymistapaa. Ymmärsin kuitenkin pian kaipaavani ennemmin jotain uutta, hulluutta kokeilla erilaisia asioita, kasvattaa jotain mikä ei välttämättä kannatakkaan – tai palkitsee ylenmäärin. En ollut loppuen lopuksi kovin innostunut esimerkiksi kasvattamaan perunoita koko talven tarpeiksi, mutta toisaalta en halunnut jättää puutarhaa pienen kasvihuoneen toiminnaksi tai pelkäksi silmäniloksi. Lähestymistapa muodostui sellaiseksi että kasvatan ensimmäisenä vuonna jotain mistä aidosti pidän, mitä oikeasti tulee käytettyä ja katson sitten mihin suuntaan haluan hommaa viedä.

Tänne muuton jälkeen vuodenajat ovat tuntuneet lyhyemmiltä ja niiden välissä olleet, ennen häilyviltä tuntuneet rajat selkeiltä. Kesä tuntuu loppuneen ihan vasta ja kohta onkin jo tammikuu, jolloin tilaan seuraavan kesän siemenet ja laitan ensimmäiset taimet alulle kasvivalojen avulla. Nyt on juuri sopiva aika miettiä, miten tuon ensimmäisen hyötypuutarhailukesän opit ohjasivat tulevan kauden tekemisiä.

1.Hallittu kaaos on taitolaji

Ylemmässä kuvassa on se kasvimaa, mullat levitettynä siisteihin lohkoihin ja taimet millintarkkoihin riveihin kylvetyistä siemenistä ponnistaen. Vaikka puutarhalehdet ja kokeneemmat konkarit sanoivat että lajeja kannattaa ehdottomasti viljellä pikkuisen sekaisin, se tuntui aivan ylitsepääsemättömältä alkukesästä. Miten voin tietää mitä mistäkin kasvaa jos heittelen huolettomasti kumppanuuskasveja toistensa lomaan?! Sentään rivin tilliä uskalsin laittaa, mutta senkin reunaan ja täsmälleen pussissa lukevan rivivälin mukaan.

So far, so good. Näyttääpä upealta ja rikatkin on nypitty niin vimosen päälle. Harvensin orjallisesti ja nypin paljain sormin pienetkin rikanalut pois.

AAAAAAAAAAAAAA. Tästä vaiheesta ei ole kovin selkeää kuvaa, koska kasvimaata ei tullut enää ihastelevasti pällisteltyä joka kulmasta. Rikat tursusivat kulkuteillä, paahteinen kesä oli korventanut osan naateista ja lehdistä, papujen tukilangat olivat pettäneet aikapäiviä sitten ja punajuuret olivat paisuneet maanpinnan yläpuolelle, osa jo halkeillen. Löysin muutaman yli metrin korkuisen jauhosavikkaan rivien välistä ja totesin etteivät juurekset olleet siitä sen kummemmin kärsineet.

Opetus? Paljon turhaa työtä. Mutta tarpeellista sekin. Kokeilin esimerkiksi punajuurilla harvennuksen vaikutusta tekemällä vain toiseen puolikkaaseen kunnon karsintaa ja toinen sai rehottaa melko luonnontilassaan. Lopputulemana se luonnontilaisempi oli kasvattanut mehevimmät juurekset, jotka olivat selvästi ottaneet heikommilta taimilta tilansa aivan itsekseen. Rikkojen pikkutarkka nyppiminen meni osittain yli-innostuksen piikkiin. Tuo alun innostus muutenkin verotti myöhemmässä vaiheessa, kun kaikki sujahtikin täyteen mittaansa ja satokaudet alkoivat painaa päälle. Siinä viimeistään jäävät millintarkat puutarhaunelmat kauas taakse. Tuossa vaiheessa rehottavampi, luonnollisempi ja villimpi tapa viljellä olisi varmasti ollut niin sadon kuin estetiikan kannalta varmasti parempi. Myös tekemämme valtatiemäiset kulkutiet naurattivat. Hyvää kasvutilaa hukattu ihan vain sen takia, että pääsisi kottikärryillä joka väliin. Ihan kun siellä tarvisi sunnuntaiajella kottisilla muuten kuin ihan alkuvaiheessa. Voi äly hoi.

Ensi keväänä perehdyn kunnolla kumppanuuskasveihin, revittelen laittamalla useaa eri lajiketta samoja kasveja ja teen muutenkin enemmän kivoja juttuja kuin turhaa siisteyden ylläpitoa. Täytän joka paikan villisti, laitan samettikukkia sekaan houkuttelemaan pölyttäjiä ja laitan kasvamaan enemmän herkkuja, joista satoa saa nopeasti ja jota voi viljellä useamman erän kesän aikana – esimerkiksi retiisiä. Tällä kertaa tajusin tosiaan kesken kesän että vaikka heinäkuussakin voi vielä laittaa kaikenlaista tulemaan. Siitä päästäänkin seuraavaan opetukseen, eli:

2. Hyvällä ajoituksella satoa voi korjata koko kesän

En tajunnutkaan miten paljon voi kesän aikana kasvattaa. Ihmettelin kun mielestäni myöhään viljelemäni retiisit tulivat pintaan muutamassa päivässä ja paisuivat parissa viikossa täydelliseen syömäkypsyyteen. Luin lisää ja tajusin niitä voi kasvattaa neljäkin satoa vuodessa. Olivat tosi hyviä ja monikäyttöisiä, joten ensi vuonna takuulla laitan satsin yksi toisensa jälkeen.

Jotenkin olin kehittänyt kummallisen mielikuvan harvennussadosta ja esimerkiksi naattien syömisestä. Kuvittelin sen olevan Rene Redzepin kaltaisten tyyppien juttu, jotenkin erikoista, aikaa ja perehtymistä vaativaa. Ei mitään hajua miksi näin ajattelin. Harventaessa punajuuria otin kourallisen söpöjä pikkunaatteja pestäväksi ja kuvattavaksi (olin tosi innoissani kun niistä näki jo pienen juureksen). Maistoin sen jälkeen niitä varovasti natustellen, kuin olisin syönyt jotakin hyvin eksoottista. Varret olivatkin herkullisen rapeita, täynnä raikasta nestettä ja lehdet kuin parastakin pinaattia. Tämän jälkeen meinasin harventaa liiankin ahkerasti, naatit olivat niin suurta herkkua. Ja ihan vaan Lord Nelsonin pussista viljeltyjä, eivät mitään sen erikoisempaa. Täytyy varmaan ensi kesänä kylvää punajuuria pari riviä vain syötävien taimien takia. Voihan siihen loppukesästä laittaa jotain muuta, vaikka niitä retiisejä.

Punajuuren taimia, nam. Nam. NAM.

3. Keskiverto onnistumisellakin saa paljon tuloksia

Laitoin montaa juttua ehkä vähän liikaa, esim niitä punajuuria, sillä meillä ei ole vielä tiloja juuresten kylmäsäilytykseen enkä halua pakastaa liikaa soseita. Säilöin etikassa suurimman osan sillä esim. pataruokiin ne sopivat sellaisinakin, ainakin huuhtelun ja lyhyen liotuksen jälkeen. Kurkuntaimia istutimme ahneena muistaakseni viisitoista kappaletta kohopenkkiin ja niitä puski aivan hillitöntä tahtia sen kolme viikkoa, kun satokautta kesti. Keräsin monta kertaa täyden korillisen, säilöin hiki hatussa ja kaikki söivät kurkkuja aamiaiseksi, lounaaksi ja päivälliseksi, koira mukaan lukien. Suolakurkkuja on aivan tajuttoman paljon, mutta ne ovat onneksi haluttua jääkaapin täytettä ja niitä voi tunkea kaikkien vieraiden mukaan.

Vaikka sanonkin tätä kesää ensimmäiseksi hyötypuutarhakesäksi, meillä kyllä oli jo viime vuonna ne pari kasvatuslaatikkoa. Surkeasti epäonnistuneesta basilikan kasvatuksesta suivaantuneena rakensin niille tänä vuonna oman kasvatuslaatikon, niin pettynyt olin viime vuonna kun en saanutkaan satoa. No nyt sitäkin sitten tuli, ylenmäärin. Pakastin lehdet pellillä leivinpaperin päällä ja pussitin minigrip-pusseihin. Pussit oli helppo lytistää ja latoa pakastimen ylähyllylle.

Kun satoa alkoi tulla sieltä ja täältä, selvittelin nopeasti mitä niille kannattaisi tehdä. Ensi kesänä valmistaudun asiaan vähän paremmin ja teen valmiiksi reseptit, jos sellaisia tarvitaan. Myös kuivaukseen sopivat paikat ja telineet täytyy laittaa kuntoon. Sadon määrä tosiaan saattaa yllättää varsinkin tietyssä vaiheessa.

4. Kannattaa kokeilla uusia asioita

Moni ei varmaankaan kuvailisi puutarhanhoitoa jännittäväksi touhuksi, mutta minusta se on sitä. Lisämomenttia tänä vuonna toivat tomatillot, joita en ollut koskaan tuoreena maistanut, vain säilykkeenä hampurilaispaikassa jossa tein työssäoppimista kokkikouluaikana. Olin huolellinen taimikasvattaja ja tein parhaani kasvien suojelemisessa, kun kovat sadekuurot ja tuulenpuuskat riepottelivat pitkäksi venähtäneitä oksia loppukesästä. Enkä edelleenkään tiennyt, mille tomatillot maistuvat.

Vaikka laitoin taimet alulle hiukan liian myöhään keväällä ja tein alussa pieniä virheitä, ne kasvoivat suuriksi puumaisiksi pensaiksi pitkän kesän ja lämpimän syksyn ansiosta. Kun ensimmäiset lyhdyt muodostuivat ja hedelmät niiden sisällä alkoivat kasvaa, olin aivan ekstaasissa. Onnistuin!

Kyllä noiden oksien tuotokset olivatkin hyviä. En ollut koskaan maistanut mitään sellaista ja nyt olin kasvattanut sen itse. Mikä makuelämys! Sitruksista, koostumukseltaan vähän kuin munakoisoa, kypsyi nopeasti, oli paljon tomaattia ruokaisampaa. Hain pieniä kulhollisia hedelmiä ja kokeilin niitä erilaisiin resepteihin. Aasialaiset ruuat suorastaan heräsivät henkiin tästä lisäyksestä. Tuntui aivan hullulta että näitä ei saa vielä Suomesta kuten vaikka tomaatteja. Ennustan ruokatrendiä!

Kun loppusato valmistui, tavaraa oli taas käsissä yhtäkkiä todella paljon. Pelotti että pilaan ihanat vihreät kuulat etikoimalla ne väärin, varsinkin kun säilöntäohjeet olivat englanniksi ja niissä oli suuria vaihteluita. Päädyin loppuen lopuksi laittamaan keitetyt tomatillot purkkiin suolakurkkureseptistä pöllityn liemen kanssa. Toisiin purkkeihin tuli erikoisen hyviä Littoisten Chilitarhan hedelmäisiä Yellow Lantern -chilejä ja inkivääriä, toisiin taas jalapenoja ja limesiivuja.

Olemme avanneet molempia laatuja yhdet viimeisen parin viikon aikana ja olin aika helpottunut, kun molemmat olivat onnistuneet aivan nappiin. Siinä sitten tippa linssissä söin vihreää salsaa ja nachoja, aivan kuten tunnelmoinkin tässä postauksessa: Miksi taimikasvatus viehättää?

________

Nyt tuntuu että haluan kasvattaa myös niitä perunoita talven tarpeiksi ja paljon kauniita, ennen turhaksi ajattelemiani asioita. Kaiken kaikkiaan ensi kevään kasvatuksiin menen varmasti paljon rennommin ottein. Jotkin asiat onnistuvat ja toiset epäonnistuvat, mutta epäonnistuneet unohtuvat melko pian parempien juttujen alle. Ja mikä parasta, kaikesta saa kokemusta ja sitten voi yrittää uudelleen. Mikä elämän metafora.

Kasvihuoneen rakennusreportaasi – OSA 1

Siinä se nyt on, mansikkafarmarilta pilkkahintaan ostetuista kaarista tehty kasvihuone. Vuoden jäljessä siitä mikä oli alkuperäinen suunnitelma ja kieltämättä tänäkin vuonna vähän meinasi yöpakkaset painaa päälle. Fakta kuitenkin on että Otto on ollut tämän projektin pääasiallinen toteuttaja tässä rakennusvaiheessa, eikä vaativan päivätyön päälle niin vain rakenneta kasvihuonetta nollakokemuksella. Mutta mahdollista se on ja niin vain tuo työmyyrä tässä onnistui.

Kirjoitin edellisessä jutussani kasvihuoneesta että olen innostuessani hyvä motivoimaan. Jälkeenpäin ajateltuna se menikin vähän niin päin että itseäni hirvitti ylitekeminen ja koitin jarrutella homman loppuunviemistä aika tosissanikin, mutta Otto ei suostunut luovuttamaan. Onneksi ei, jälki on todella hienoa! Aiemmassa postauksessa mainitsin myös että aliarvioimme projektin mittavuutta, mutta loppuen lopuksi aloitetut työvaiheet etenivät ilman laitevuokrausta ja suuria talkoiluja. Moni vaihe vaati kokeilua, pieniä epäonnistumisia ja työstämistä, enimmäkseen ne siis söivät aikaa ja kärsivällisyyttä.

Kokosin kuvina pääpiirteittäin, millaisessa kunnossa kaaret olivat, miten ne kunnostettiin ja kuinka pystytys eteni. Kaikki ohjeet kerättiin joko kirjoista, netistä tai saatiin yksittäisenä vinkkinä kokeneemmilta osaajilta. Joskus taas oli pakko edetä kokeilemalla ja tuntuman mukaan.

kuva 1 – kuva 2

Kuvassa 1 ja 3 kaaret ovat sellaisena kuin ne autotalliin kannettuna ensimmäistä kertaa näin. Täynnä niittejä, maalipinta surkeassa kunnossa ja selkeästi liian pitkinä paikalle, johon ne aiottiin sijoittaa. Ensimmäisenä niistä poistettiin pihdeillä niitit, naulat ja muovinpalat. Sitten ne kannettiin yksitellen ulos ja käsiteltiin pyöröhiomakoneella jotta vanhaa maalipintaa olisi jäljellä mahdollisimman vähän. Lopuksi päädyt ja reunat käytiin läpi hiomapaperilla jotta kaikki tikut ja mahdolliset lohkeamat saatiin siistiksi. Kuvassa 2 on siistitty kaari odottamassa maalipintaa. Maalaaminen on niin sotkuista touhua ja urakoin sitä kahtena päivänä yhteensä varmaan 20 tuntia, joten vaiheesta ei ole näköjään otettu yhtäkään kuvaa. Kaaret maalattiin kahteen kertaan Tikkurilan Vinha -ulkomaalilla, kunhan oli varmistettu että käyttö sopii tilaan, jossa on syötäviä kasveja.

kuva 3
kuva 4

Tässä kaaria mitoitetaan paikalleen ammattimaisesti leca-harkkojen, tiilien ja pöllin avulla. Oli muuten aikamoista aivojumppaa! Missä kulmassa haluttu korkeus ja tukevuus on optimaalisin ja miten kaarten kiinnikkeet ja niiden olemassaolevat ruuvien reiät sopivat kuvioon. Tuolloin kokonaisuutta oli vaikeaa hahmottaa ja arvailua oli PALJON. Kuva on viime kesältä joten tässä näkyy myös kuinka heikossa hapessa perustukset olivat alussa. Tässä vaiheessa projekti jäi paussille tähän kesään asti, jolloin aloitettiin uudella innolla ja perustukset kunnostettiin huolellisesti.

kuva 5 – kuva 6
kuva 7

Kulma saatiin kuntoon, mutta kävi ilmi että kaaret joudutaan mitoittamaan kukin omalla kohdallaan paikalleen, sillä vanhat perustukset ja niiden muotoon lisätyt uudet vahvistukset eivät olleetkaan aivan millinsuorat (täällä ei ole mikään). Se onneksi onnistui yllättävän sujuvasti kaarien harjakiinnikkeen avulla. Kun sopiva kulma oli löytynyt, se vahvistettiin poikkipuulla, kuten näkyy kuvassa 5. Kuvassa 6 ja 7 on nähtävissä vähän karvalakkinen mutta hyväksi osoittautunut tapa testata kaarien linjaa ja sijoittelua köyden avulla. Tässä vaiheessa tuota kehystä piti vain kokeilla, mutta kun menin laittamaan illallista ja katsoin tunnin päästä takapihalle, kaaret olivatkin jo kaikki nostettuina. Tämä oli siis yllättävän nopea homma tarkkojen pohjatöiden ansiosta.

kuva 8 – kuva 9

Kuvassa 8 harjalauta ja sivuja tukevat laudat on asennettu. Muoto paljasti kuinka iso sisätila onkaan! Kuvassa 9 on ovenkarmi ja sen yläpuolelle tuleva tuuletusikkuna.

kuva 10

Pienen tutkiskelun jälkeen päätimme panostaa Eva-kalvoon, joka on ominaisuuksiltaan hieman joustavampaa ja siten kestävämpää sekä helpompaa asentaa, kuin kasvihuonekalvo. Siten tietenkin myös hieman hintavampaa, mutta laskimme että käyttöikää luvataan sen verran enemmän että loppuen lopuksi vaihtoehto on edullisempi kuin kalvon vaihtaminen muutaman vuoden päästä. Kuvassa 10 tulos, kun Otto tarttui ns. härkää sarvista ja aloitti kalvon pingottamisen harjoittelun päädyistä. Mielestäni aika hurjan siistiä jälkeä. Tässä vaiheessa avuksi tuli toinen miekkonen, jotta pingotuksesta tulisi napakka. Perustuksen alareunaan kaivettiin uoma, johon kalvon alareuna upotettiin.

kuva 11
kuva 12

Sitten koitti h-hetki. Saimme avuksi muutaman uskomattoman ihmisyksilön jotka olivat valmiita uhraamaan sunnuntaistaan useamman tunnin tälle. Tulos on niin siisti että en voi uskoa ettei tässä projektissa ole liannut käsiään kukaan joka olisi tehnyt vastavaa ennenkin. Kuvassa 11 ja 12 siis kalvolla peitetty kasvihuone. Katolle ylsikin tikkailla eikä laitteita tarvinut vuokrata. 

Nuo viimeisessä kuvassa lepattavat kalvonreunat on jo siistitty. Ovien ja ikkunoiden kasaaminen tapahtunee alkavalla viikolla. Otan niistä kuvat ja liitän seuraavaan juttuun, jossa taidan aloittaa jo sisätilojen suunnittelun. Tammikuu tulee pian, ja siinä vaiheessa ensimmäiset taimet on jo laitettava alulle.

Olimme varautuneet kaikenlaisiin vastoinkäymisiin ja ehkä juuri sen takia tähän pisteeseen pääsy tuntuu niin mukavalta. Samankaltaista onnistumista oli edellisen kerran, kun talon sisäremppa valmistui ällistyttävän nopealla aikataululla ilman juuri minkäänlaisia vastoinkäymisiä.

Lopetin edellisen artikkelin aiheesta näin: ”Kai tässä voi onnistua vain, jos ylipäätään aloittaa…”. Voin tyytyväisenä todeta, että onnistuttu on.

Järjestyksenvaihtajan tunnustukset

”Teillä on eri järjestys joka kerta”, totesi kaveri kerran tullessaan kylään. Asuttiin tuolloin alle 50-neliöisessä kämpässä, jossa oli soluasunnon pohja, siis kaksi samankokoista huonetta ja pienenpieni keittiö. Mielestäni tuossa mielikuvituksettomassa asunnossa oli loputtomasti vaihtoehtoja erilaisten ratkaisuiden kokeiluun. Sitä ennen olin asunut solukämpissä ja pyöritellyt omassa huoneessani kahta huonekalua eri seinille, joten 50 neliötä vastasi järjestyksenvaihtomielessä kartanon pinta-alaa.

Oikeastaan vaihtelin järjestystä jatkuvasti jo kotona asuessa. Siellä oli se hyvä puoli että aina pystyi neuvottelemaan uuden huonekalun käyttöönsä, olipa se sitten perintöpiironki tai äidin opiskeluaikojen kirjahylly joka maalattiin kiiltävän mustaksi rivitalon autokatoksessa. Olin tosi laiska siivoamaan, mutta huomasin että huonekaluja siirrellessä imuroin ja pyyhin pölyjä vimman vallassa. Se tuntui usein myös henkiseltä puhdistautumiselta ja uudelta alulta. Kuin olisi päässyt paremmin taas liikkeelle saatuaan ajatuksensa tavaroiden lailla järjestykseen.

Oli myös kausi, jolloin luovuin kaikesta turhasta – ja vähän tarpeellisestakin. Muutos oli iso aiempaan verrattuna ja tunsin taas oloni erilaiseksi. Tätä jatkui melko monta vuotta, olin tarkka tavaran määrästä ja haaveilin että omistaisin vain sen verran minkä pystyisin kantamaan mukanani. Ennen pitkää nuo fiilikset alkoivat olla enemmänkin rasite. Tajusin muutenkin viihtyväni kotona hyvin ja haluavani sinne inspiroivia asioita ja mukavia paikkoja oleskella. Noilta ajoilta jäi kuitenkin hyvä tapa käydä aika-ajoin läpi kertynyttä tavaraa ja olla muutenkin tarkka uuden hankkimisen suhteen.

Myös viime aikoina jumittuneeseen oloon on auttanut pieni järjestyksenvaihto ja sen myötä siivous. Nykyisessä sataneliöisessä talossa tavarat ovat etsineet paikkaansa jo pelkästään toimivuuden takia. Kerta toisena jälkeen ollaan huomattu että joku taso jääkin keräämään pölyä ja taskusta tyhjennettyä tavaraa, tai että oleskelutilassa ei huvitakaan oikeasti istuskella. Tässä järjestyksenvaihtovimma on tullut kerrankin oikeasti tarpeeseen.

Huvin vuoksi eri visioiden kokeileminen on saanut väistyä pikkuhiljaa hyvin organisoidulta tilalta, jossa eläminen ja lemmikki eivät verota viihtyisyyttä. Nyt on mukavampi siirtyä täyttämään seiniä tauluilla, tehdä viimein jokaiseen ikkunaan sopivat verhot ja nauttia viihtyisiksi muodostuneista tiloista. Järjestyksenvaihtaja jää määrittelemättömän mittaiselle tauolle.

Kasvihuonekuvitelma

Kasvihuone oli tarkoitus pystyttää viime kesänä. Ostimme käytettynä kaaret jotka kunnostin hionnalla ja maalipinnalla. Koska kaaret olivat hieman suuremmat kuin tontilla olevat vanhat perustukset, jouduimme sovittelemaan niitä ja muuttamaan katon harjan kulmaa. Homma osoittautui turhauttavaksi näpertämiseksi. Ennen siihen ryhtymistä perustukset tarkistettiin ja kävi ilmi, että erityisesti päädyissä harkot olivat hapertuneita ja niitä täytyy vaihtaa. Purkaessa murtuneita yksilöitä irti parempikuntoisesta alakerroksesta ehjätkin harkot alkoivat lohkeilla, huolimatta suuresta varovaisuudesta taltan kanssa. Tässä vaiheessa Otto sai pienimuotoisen meltdownin ja siirsimme samantien kasvihuonesuunnitelmat seuraavalle kesälle. Eli tälle.

Vaikka projektista oli puhuttu koko kevät innostuneesti ja suurella positiivisuudella, rakentamiseen varatun ajankohdan lähestyessä ajatus on vähän karmiva. Olen kuitenkin summaillut että viime kesänä tuli ehkä tehtyä muutamia virheitä jo aloittaessa. Ainakin seuraavat harhaluulot olivat päässä viimeksi:

”Se on helppoa, kaaret vaan paikalleen ja muovi päälle.”

Otto sanoi oikeasti näin. Kaaret eivät ole mittatilaustyötä ja vaativat kunnostusta. Emme myöskään pysty tekemään hommaa kahdestaan loppuun asti ja muovin kiinnitysvaihe vaatii varmaankin laitevuokrausta ja ehkä hankintojakin. Helppoudesta ei kannata edes haaveilla.

Kyllähän viikossa ehtii vaikka mitä.”

Niin ehtii, mutta ei jaksa. Aikaa täytyy varata eikä raataa turhaan pitkää päivää. Myös käytetyn tavaran hyödyntäminen on valinta joka vaatii oman aikansa, esimerkiksi oikean materiaalin/tavaran etsiskely myynti-ilmoituksista, niiden nouto ympäri pitäjiä tai vaikkapa maalin kuivuminen.

”Kattoo sitten mitä sinne laittaa, kunhan saa nyt ensin pystyyn.”

Ei. Koska hommaan uppoaa työtunteja ja hermoja, jonkinasteinen innostus on paikallaan. Työ etenee aivan eri tehoilla kun päässä häämöttelee joku visio tulevasta. Yleensä jos saan päähäni jotain tarpeeksi vimmalla, alan toimia ja jaksan tsempata toisetkin motivaatio-ongelmista yli.

Tänään tartuin tuohon innostuksen luomiseen, sillä tekeminen alkaa viikon päästä. Helppouden ja ajan aliarviointi eivät ole uhka, kun innostusta riittää. Silloin tylsät autoretket lähipitäjän romuhamstraajan luo muuttuvat maakuntamatkoiksi, myynti-ilmoitusten selaamisesta tulee koukuttava aamutapa ja pystytystalkooviikonloppua suunnitellaan kuin suurta jälleennäkemistä ja juhlaa. Vanhan tavaran kunnostaminen on myös aktiviteetti joka vie mukanaan heti kun siihen syventyy.

Suunnittelun, rakentamisen ja kaikkeen kasvihuoneeseen liittyvän asian kerään yhteen artikkeliin, mukaan lukien linkkilista postauksista joista tämä on ensimmäinen. Artikkeliin kerään myös hyödyntämiäni lähteitä ja inspiraatiota Pinterestistä. Kasvihuoneen ympäristöön tulee myös potager- tyylinen keittiöpuutarha jonka etenemistä dokumentoin kasvihuoneen kanssa samassa kokonaisuudessa.

Käytännöllistä ja kustannustehokasta tapaa pystyttää kasvari mietittiin jo viime vuoden keväällä. Silloin päädyttiin kaariin ja muoviin, joilla on käyttöikää jopa kymmenen vuoden verran. Eli siinä vaiheessa kun kasvari uusitaan, budjetti ja visio voi olla eri luokkaa, joten eeppisemmät haaveet on syytä jättää tuohon ajankohtaan. Ja hyödyntää sen kymmenen vuotta esimerkiksi keräilemällä vanhoja ikkunanpokia ja muuta käytettyä materiaalia joilla saada aikaan täydellinen puutarhalehtiunelma. Mutta ensin mennään muovilla, ja tehdään ympäristöstä toimiva ja viihtyisä. Siksi selailin Pinterestiä ja tein kansion tätä aluetta ajatellen. Kerrytän sinne lisää kuvia, kunhan ehdin selailla lisää. Pinterest-board löytyy täältä. Seuraavat miellyttivät paljon:

– Punertavien maanläheisten sävyjen ja kirkkaan oranssin yhdistelmä

– Saviruukut

– Harmaantuneet puupinnat

– Laatat (meillä on jämiä vaikka kuinka!)

– Ammeet… Tiedän, niin turhaa. Mutta pakko saada amme johonkin nurkkaan.

Tässä kasvihuoneen paikka. Otto toimii kaarenpidikkeenä.

Ja tässä sama paikka valmiiksi laitettuna. Kuva on täynnä fysiikan lakien taipumista ja kolmosluokan kollaasitaidetta, mutta antaa silti melko hyvän kuvan siitä mitä paikka voisi näyttää. Haluaisin ympäristöstä tietty vähän runsaamman mutta sellainen muodostuu tekemisen myötä. Piirtopöytä on muuten parasta näiden suunnittelussa, tosi helppo kokeilla eri vaihtoehtoja valokuvan päälle.

Hyvä siitä tulee! Ei ollenkaan liian iso. Sisällä on tosin älyttömän paljon tilaa. Tein sisäpuolestakin valmiin pohjan johon suunnitella, mutta kasvatuslaatikoiden sommittelu vaatii enemmän perehtymistä ja mittaamista. Täytyy miettiä myös mitä niihin laatikoihin edes suunnilleen haluaa laittaa. Viiniköynnös kiinnostaisi, ja useampi tomaattilajike. Lisäksi paprikaa, chiliä ja viidakkokurkkuja. Haluaisin sisälle myös pöydän, joka toimii sekä työtilana ja jonka ääressä voisin jopa istuksia joskus koneen ja negronin kanssa. Amme-ajatus kiehtoo myös mutta ehkä on hullua käyttää hyvää kasvatustilaa siihen. Jäisi varmaan myös käyttämättä, koska kantovesi. Yritän ainakin pysyä järkevänä vielä tässä vaiheessa. Ehkä…

Unelmien viherhuone alkaa siis valmistua viikon päästä. Kirjoitan jatkossa sekä tekemisen keskeltä että edistyvistä suunnitelmista ja hankinnoista. Kai tässä voi onnistua vain, jos ylipäätään aloittaa…

Miksi taimikasvatus viehättää?

,

Ensimmäinen tomatillon alku!

Istutan tänään eilen valmistuneeseen kohopenkkiin tomatillot. Kevättalvella siementilausta tehdessäni mietin että valitsen joko tavallisen runkotomaatin tai tomatillon tämän vuoden uudeksi taimikokeiluksi, ja päädyin ihan vaan erikoisuuden takia jälkimmäiseen. Tomaatintaimia saa taimistoilta, mutta tomatilloksia en ole onnistunut bongaamaan. Thaimaalaisessa ja meksikolaisessa keittiössä käytettävä koisokasvi ei sovellu syötäväksi raakana, vaan sitä käytetään ruuanlaitossa kypsennettynä. Ajattelin myös kokeilla säilömistä salsan muodossa ja jos satoa riittää, kokonaisenakin. Talviviikonlopun herkuttelu omalla vihreällä salsalla kuulostaa aivan mainiolta.

1. Kevään ensimmäinen taistelija tunkeutuu pintaan mullan alta – 2. Härkäpavun napakka alku kookoskuidussa

Kylvin pikkuiset siemenet tapani mukaan hieman myöhässä. Parempi ajankohta olisi ollut jo maaliskuussa, mutta koska kaikki puutarhaan liittyvä on minulle vielä melko uutta, hommaan perehtyminen viivästyi. Loppuen lopuksi nauratti miten pieni ja helppo asia oli kuitenkin kyseessä, varsinkin kun siemenet lähtivät kasvuun loistavalla menestyksellä huolimatta pitkittyneestä talvesta ja melkoisen alhaisista sisälämpötiloista. En raaskinut luopua yhdestäkään onnistuneesta taimesta vaikka tarkoitus olikin valikoida neljä parasta yksilöä varsinaiseen kasvatukseen. Koska taimikasvatuksen tilavaatimukset ovat melkoiset enkä saanut sisälle sopivan aurinkoisia paikkoja kaikelle, päädyin kantelemaan kymmentä ruukkua pitkin kevättä ulos aurinkoon ja illalla takaisin sisälle. Tomatilloksien lisäksi esikasvatuksessa oli paljon muutakin, kuten salaattifenkoli, avomaankurkku, kabocha-kurpitsa, purjo, härkäpapu ja hervoton määrä basilikaa. Kannoin tavaraa ulos ja sisään, tarkkailin ja suihkuttelin, pidin kostena ja onnistuin yli odotusten pitämään kaiken hengissä.

1. Fenkolin taimet ovat alkuvaiheessa haurasta tavaraa – 2. Basilikan taimet pääsivät kasvatuskennosta omiin laatikoihinsa

Kurpitsat ovat olleet kohopenkissään jo useita viikkoja. Niidenkin kohdalla kävi kuitenkin niin, että siemenet lähtivät itämään vimmaisasti ja taimet kasvoivat nopeasti todella suuriksi. Alun kahdeksasta siemenestä kaikki itivät loppuen lopuksi, mutta tilaa oli vain neljälle taimelle. Päädyin tekemään vielä yhden kasvupaikan lopuille taimille, joista tosin yksi katkesi myöhemmässä vaiheessa eräänä tuulisena päivänä. Tuuli verotti myös tomatilloksia joista kaksi taipui suojaamisesta huolimatta lähes poikki ja päädyin heivaamaan ne kompostiin.

Futsu Black -kurpitsa alkoi puskea heti kohopenkkiin päästyään nuppuja ja uusia lehtiä

Kärsivällisyys, pettymykset ja yllätysonnistumiset ovat taimikasvatuksen suola. Kasveihin muodostuu myös ihmeellinen kontakti ja hoitosuhde, kun niitä vaalii jo pienestä ja näkee ensimmäisten lehtien avautumisen. Homma vaatii suurta huolellisuutta ja sen suunnittelu kykyä nähdä tulevaan. Suunnitellessani siementilausta jätin suurimman osan yrttien siemenistä tilaamatta, koska viime vuoden kokemuksen perusteella yrtit vaativat yllättävän paljon omanlaistaan huolenpitoa, harvennusta ja jatkuvaa käyttöä menestyäkseen. Päädyin ostamaan lähiruokapiiristä kaksi minttua, salvian, thaibasilikan ja timjamin, joilla voisin opetella kunkin lajikkeen hoitamista ennen omia esikasvatuksia ja tarkempien kasvatuspaikkojen miettimistä. Huomasin että puskat jäävät paljon helpommin laiskemmalle hoidolle kun ne on saanut käsiinsä jonkun toisen kasvattamina.

1. Etualalla taimistolta hommatut yrtintaimet ja chili, taustalla fenkoli- ja kurkkuarmeija – 2. Kurkut istutettiin penkkiinsä jo melko pieninä

Tämä on varmasti ihmiskohtaista, mutta jostain syystä huolimatta suuresta kokemuksen puutteestani minulla on ollut alusta asti tunne, että haluan osata kasvattaa omat taimeni. Rakenteilla oleva kasvihuone parantaa onnistumismahdollisuuksia ja vähentää säätämisen määrää huomattavasti. Olen silti iloinen ja ylpeä, että tänä vuonna jaksoin kasvattaa vihreät lapsoset valmiiksi istutusta varten. Tämä on jo puoli voittoa, vaikka satoa saakin tietysti vielä odotella. Olen lukenut useamman kotitarhurin kertomana, että joka vuosi tulee sanottua ”ensi vuonna en esikasvata mitään”, ja silti löytää itsensä tilailemasta siemeniä heti kun katalogit tammikuussa ilmestyvät. Ymmärrän viehätyksen ja turhautumisenkin hyvin. Pitkällä talvella on varmasti osansa tähän, sillä kun viherpeukaloa alkaa valon lisääntyessä kutitella, siemenet ja esikasvatuksen valmistelu on konkreettinen tapa aloittaa puutarhan vuosi vaikka lämpimät ilmat ovat kaukainen haave ja maa on roudassa vielä kuukausia. Viime vuonna koin taimien kanssa turhautumista enkä onnistunut kovinkaan hyvin, laiminlöin ne surkeasti enkä loppuen lopuksi taitanut saada yhtäkään siihen vaiheeseen että istutus olisi onnistunut. Opin kuitenkin monta asiaa ja se luultavasti vaikuttikin tämän vuoden huomattavasti parempaan lopputulokseen. En ole ainakaan vielä kyllästynyt touhuun laisinkaan, ja on jotenkin haikeaakin kun kasvit ovat nyt ulkona omilla paikoillaan ja niitä käydään vain aika-ajoin kastelemassa ja lannoittamassa. Ikkunalaudat, pöytäpinnat ja eteisen lattia ovat taas alkuperäisessä käytössään eivätkä täynnä vehreyttä. Tuntuu kuin iso osa päivän töistä olisi loppunut yhtäkkiä.

Tänään, kun tomatillot oli istutettu, aloitin ensi vuoden suunnitelmat.

Viimeinen taimi purkista penkkiin!

Pusikosta pihaksi OSA 1: Motivoituminen ja raivaus

,

Kakkososa löytyy täältä: PUSIKOSTA PIHAKSI OSA: TOIMINNOT KUNTOON

En ole koskaan suunnitellut pihaa. En ole tehnyt edes pihatöitä sitten teini-iän, kun äiti houkutteli kympin setelillä leikkaamaan rivitalopihan nurmikon kerran viikossa. Mielikuvissani kuitenkin kiertelen kahvikuppi kourassa omassa puutarhassani keräten välillä kasviksia ja yrttejä käsivarrella notkuvaan koriin. Realiteetit ja haaveet ovat siis olleet lähtötilanteessa aivan eri maailmasta.

Ainakin alussa kesti hieman tajuta, kuinka paljon pelkkää siivottavaa on. Kasvillisuudesta ja puutarhanhoidosta on tullut nyt opittua vaikka mitä, vaikka onkin tuntunut moneen kertaan siltä, ettei mitään tapahdu, ainakaan tarpeeksi nopeasti. Ainaisen aloittelijan tunne alkaa väistyä pikkuhiljaa ja tuntuu, että omista kokemuksistaan voi ammentaa ainakin hieman jälkiviisautta.

Tämä juttu on ensimmäinen osa sarjaa, jossa käyn läpi oman unelmapihani väsäämistä. Tekeillä on artikkeli talosta ja tontista, ja linkitänkin sen tänne myöhemmin. Nämä neuvot käyvät kuitenkin kaikenlaisiin pihoihin, joissa luonto on päässyt niskan päälle ja vanhat istutukset rehottavat. Lehtikerroksien ja risujen keskeltä löytyvä maisema yllättää varmasti, eikä kaikkea puskacharmia tarvitse hävittää.

Jos olet hankkinut itsellesi vanhan talon jossa on villi piha, olenkin melko varma ettet tehnyt sitä vetääksesi kaikkea matalaksi ja nurmimattoa tilalle. Varmuuden vuoksi sanon silti etteivät nämä ole mitään pikaohjeita, vaan ensihädän vinkkejä asennoitumiseen ja työn suunnitteluun toisille unelmoiville puutarhanoviiseille, jotka miettivät ensihuuman laannuttua, mistä aloittaa.

Palataan siis hetkeksi ensimmäiseen varsinaiseen pihatyöpäiväämme.

Talon remontti on kestänyt kaksi viikkoa. Lattiamaalarit ovat käyneet edellispäivänä tekemässä taikojaan kuluneelle lautalattialle eikä sisälle saa laittaa kuin nenänsä välioven raosta. Ihasteltuani tyytyväisenä puhtaan valkoista maalijälkeä ja valtavaa muutosta jonka se on saanut sisätiloissa aikaan, palaan takapihalle ja lähes lannistun.

Seison kuravellin äärellä uudet, epämukavilta tuntuvat turvakengät jalassa. Otto oli vaatinut hankkimaan kengät vaikka olisin mieluummin touhuillut tennareissa. Sisällä talossa en suostunut kenkiä käyttämään remonttivaiheesta huolimatta mutta Oton pointti siitä ettei voida mitenkään tietää mitä pihalta löytyy, menee onneksi perille. Hän nimittäin pitelee kädessään maasta lehtien alta kaivamaansa lautaa josta töröttää ainakin viisi ruosteista, vääntynyttä naulaa. Turvakengät saavat jäädä jalkaan.

Pakkanen on vasta hellittänyt ja päästänyt lumen sulamaan. Edessäni oleva kuravelli on takapiha jossa me, timpuri ja sähkömies ollaan parkkeerattu ja käännelty autojamme nämä viikot. Takana on saunarakennus jonka kuisti on vaahteranlehtien peitossa ja jonka toisessa päädyssä on jämälaudoista nippusiteen avulla pystytetty kehikko polttopuita varten. Ollaan molemmat varmoja että koko rakennus on ilmiliekeissä heti kun tulia aletaan sytytellä ensimmäistä kertaa, mutta se tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta.

Edessä, kallion päällä kohoaa päärakennus, ei sillä että se kovin hyvin näkyisi molemmilla kulmilla kohoavien puiden takaa. Kolme pitkäksi venähtänyttä koivua ja alhaalta asti haarautuva kuusi, jonka toinen haara kumartuu katon päälle uhkaavasti. Kuusen alaoksat ulottuvat pitkälle takapihalle ja vuosien aikana pudonneet kävyt ja havunneulaset ovat synnyttäneet sen juurelle kummun. Jo ensimmäisellä käynnillä kiinnitimme monsteriin huomiota, sillä tottumattomankin silmään on selvää, että puu on vanha ja luultavasti laho. Silmäilen varovaisesti myös edelliseltä omistajalta jääneitä vettyneitä roskasäkkejä siinä mihin minä haluaisin perunapellon, mutta on turhaa edes käydä joka murheenkryyniä läpi tässä vaiheessa. Päätämme että on parempi keskittyä etupihan haravointiin ja saunarakennuksen ympäristöön.

Iltaan mennessä lehtiä on siisteissä kasoissa pihan reunoilla ja tajuamme, kuinka paljon puutarhajätettä tulee kertymään. Siihen on luotava systeemi. Alue näyttää kuitenkin jo aivan ihmisten asuttamalta pihalta ja tästä intoutuneena saunakin päätetään laittaa tulille samantien. Sauna ei pala maan tasalle vaan vanha kiuas ja hormi toimivat oikein hyvin. Pian päästäänkin lämmittelemään ja syömään kiuasmakkaraa. Katselen ikkunasta jättikuusta ja mietin jo mielessäni miltä talo näyttää kun puu on saatu kaadettua. Nyt asia tuntuu jo paljon helpommin lähestyttävältä.

Tuosta pävästä tähän mennessä opitut perusasiat toivottomalta tuntuvan pihaurakan aloittamiseen:

Älä lannistu tietämättömyydestäsi. Ainoat puut, jonka tunnistin ostaessamme tämän paikan, olivat koivu ja kuusi. Oikeasti. Opit kyllä, kun on tarpeen. Kannattaa liittyä useampaan puutarhayhteisöön Facebookissa, niin oppii aivan vahingossa jatkuvasti. Kannattaa myös tutustua Luontoportin loistavaan kasvientunnistustyökaluun!

Aloita jostain, missä näet muutoksen nopeasti. Kerää maasta oksat ja haravoi lehdet ainakin keskeisimmiltä paikoilta. Vaikka pihapiiri näyttäisi vielä toivottomalta, aloittaminen jostain selkeästä vie eteenpäin paljon. Pienenkin muutoksen näkeminen vahvistaa motivaatiota ja auttaa visiota lopputuloksesta kehittymään. Tämä neuvo tuli vastaan jo remonttia suunnitellessa ja osoittautui kullanarvoiseksi myös pihaprojektien suhteen.

Aloita kartoittaminen ongelmakohdista. Tällä tontilla ensimmäinen hoidettava asia pihalla oli helppo määritellä: tuo katon ylle kumartava kaksihaarainen kuusi. Se meni samantien kiireisten asioiden listalle ja saimmekin kaadettua sen ja muut taloa uhmaavat puut turvallisesti alkukesästä. Toimenpiteitä vaativia ongelmakohtia saattaa tulla myös vuodenaikojen vaihtuessa ensimmäistä kertaa asuinaikana. Meillä esimerkiksi huolenaiheeksi muodostuivat heti talven tullen huonot kulkutiet, jotka voivat olla vaarallisia jäisinä. Ongelmakohdat varjostavat mieltä jatkuvasti jos niiden ratkaisua lykkää.

Hanki oikeat välineet. Se vanha viisaus: Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Viiden euron harava? Kävele ohi. Kiroat, kun kymmenen minuutin huiskimisen jälkeen haravan pää lentää kaaressa lehtien kanssa kasan päällimmäiseksi. Panosta myös oksasaksiin, kottikärryihin, pariin erilaiseen lapioon, viikatteeseen ja minikirveeseen.

Etene raivaamisessa hitaasti.  Vaikka varmasti tekee mieli kaataa kaikki varjostavat puut ja vetää epätoivoisen huonona kituuttavat puskat puutarhajätekasaan, tee ensiksi vain pakollinen. Pelkästään perussiistiminen saattaa saada seuraavana keväänä pihan vihertämään uudella tavalla, jolloin itsekin näet sen selkeämpänä.

Keskity hyviin puoliin. Itsekseen villiintyneellä pihalla voi olla paljon juttuja joita ihmiset haluavat omiin pihoihinsa, mutta niiden syntyminen kestää. Esimerkiksi sammaloituneet kivet, suuret pihapuut sekä kestävä ja luonnollinen aluskasvillisuus ovat olleet hyvänä kehyksenä suunnittelulle.

Suunnittele talkoilukohteet erityisen hyvin. Kun saat talkoolaisia pihaan, ole itse täysin perillä mitä tehdään. Apu menee helposti hukkaan, kun itsekään ei oikein tiedä, mistä on kyse. Talkoolaiset ovat paras apu suuritöisiin siivousluontoisiin hommiin, kuten haravointiin, oksien keräämiseen ja maanmuokkaushommiin. Jos sinulla on osaamista omaavia läheisiä, hienoa! Oli mukavaa saada apua esimerkiksi syreenien harventamiseen, kun itse ei olisi tiennyt ollenkaan mistä aloittaa ja puskaa on pitkä pätkä. Hanki etukäteen tarvikkeet töitä varten ja tee talkooeväät. Hanki myös erikokoisia hanskoja apulaisia varten. On noloa antaa S-kokoiset hanskat kaksimetriselle miehelle, jonka apua oikeasti arvostaa.

Mieti paikat syntyvälle puutarhajätteelle ja siivoa aina jälkesi. Tämä huomattiin joka kerta alusta lähtien, mutta joka tuli silti laiminlyötyä vielä pitkään. Parasta on, jos saat loppusijoituspaikan jätteillesi omalta pihalta. Muussa tapauksessa on parempi alkaa miettiä peräkärryn hankkimista. Rakenna laari lehdille, mielellään ainakin kaksi isoa eri maatumisvaiheessa oleville. Älä heitä oksia lehtien sekaan, niin voit hyödyntää myöhemmin kasvimaalla aiemmin haravoimasi tavaran. Kannattaa miettiä myös risuaidan tekemistä, lyhyeenkin pätkään saa melko paljon sekalaista oksaa.

Nauti pienistä voitoista ja vietä aikaa pihalla. Pihasta voi nauttia vaikka vain yhdeksän neliön raivatulla alueella. Hommaa muutama välttävä pihatuoli ja riippumatto. Kokkaa tiileistä kasatulla pikagrillillä ja tarjoile piknikkiä vieraille. Pelkkä pihalla oleilu ja liikuskelu auttaa hahmottamaan kokonaisuuksia ja näkemään piha eri tavalla. Vaikka luulisi että tekemättömät työt pistävät silmään, homma menee ennemmin niin että kaaokseen siedättyy. Onko se sitten hyvä vai huono asia, on mielipidekysymys. Minusta oikein hyvä.