Puutarhan hitit ja hudit 2019

, ,

Miten puutarhaunelmat muovautuivat tänä kesänä? Ainakin huomasin sen että monien eri lajikkeiden yhdistelmäpenkeissä monet asiat jäävät helposti käyttämättä. Vaikka laitan paljon ruokaa, aina ei muista että pihasta pitäisi syödä pois kymmenen kerää salaattia ja laatikollinen yrttejä. Edellisinä kesinä on harmittanut että osa kasvatetusta jää käyttämättä, mutta tänä vuonna opin nauttimaan myös hyötykasvien kukkimisvaiheesta. On oikeastaan mukava nähdä kasvin koko elämänkaari sen sijaan että kaikki revitään ylös. Esimerkiksi aiemmin mainittu salaattikerä kukki kauniisti ja erikoisesti kuin myrkyllinen avaruuskasvi. Sitä on niin tottunut ajattelemaan näitä ruokana että välillä unohtaa kyseessä olevan kasvi. Kun lukee vain siemenpakettien taustoja ja kasvatusohjeita, tulee kuva että kaikki on tavallaan ”pilalla” kun kasvi pääsee kukkimaan.

Tänä kesänä oli selkeät onnistumiset ja epäonnistumiset. Monien lajien kohdalla sadonkorjuu yllätti, varsinkin jos laji oli kokeilu tai muuten vaan jäänyt hieman silmän varjoon. Toisaalta viime vuonna onnistuneita juttuja lähdettiin kasvattelemaan polleana ja suurin odotuksin, mutta olosuhteiden muutokset ja loppukesän laiskuus jättivät sadon pieneksi. Kokonaisuudessaan satoa on kuitenkin paljon, tosin niin oli kasvupaikkojakin verrattuna edellisvuoteen.

PARHAAT

LUUMU/KRIIKUNA. Koska kukaan asiantuntija ei ole varsinaisesti käynyt tunnistamassa ovatko pihalla levittäytyvät hedelmäpuut luumua vai kriikunaa, diagnosoin ne itse nopealla haulla kriikunaksi. Ne kasvavat viidakon lailla juurivesojen avulla ja kun muutimme, ne olivat muodostaneet tiheän aidanteen. Riitelimme kaksi kesää sen harventamisesta – toinen pelkäsi näkösuojan häviämistä ja toinen halusin kunnon sadon. Tilannetta seurattiin ja kerran kerättiin ehkä noin kilo kypsiä luumuja. Se joka halusi kunnon sadon, olin minä ja sain tahtoni läpi kolmantena vuonna. Ne toipuivat yhden kesän ja tänä vuonna niistä kerättiin noin neljäkymmentä kiloa luumua. En edelleenkään tiedä oliko syynä harvennus vai yksinkertaisesti tälle vuodelle sattuneet uskomattoman sopivat säät sekä kukinta- että sadonkorjuuaikaan. Varmasti molemmat, sillä hedelmiä tuli niin paljon että niitä kerättiin joka toinen päivä parin viikon ajan. En ollut mehustanut koskaan mutta voin sanoa että se homma tuli tutuksi. Nyt naurattaa ajatuskin siitä ensimmäisestä pienestä ämpärillisestä, josta valmistin hartaudella hilloa torttuihin, ajatellen että ompas mukava kun puut kuitenkin jotain tekivät. Onneksi luumuista syntynyt tiivistemehu on taivaallisen hyvää. Täydellistä janojuomaa! Se sopisi hyvin myös kiilteeksi kakun päälle sekä pohjaksi glögiin.

Tutkin muuten juuri lisää, onko kyse luumusta vai kriikunasta ja lajike taitaakin olla Yleinen Punaluumu. Hyvä juttu että kellarissa on kaksikymmentä pulloa mehutiivistettä ja kahdeksan purkkia hilloa kriikuna-nimellä laputettuina.

CHILIT. Taimien hyysääminen kannatti chilien kohdalla. Kaikki lajikkeet tekivät hyvän sadon, jota käytin tuoreena ja säilöin eri tavoin. Olin iloisesti yllättynyt että määrällisesti niitä oli niin paljon että kaikenlaiset kokeilut olivat mahdollisia.

Tulisen ruoan sietokyky kasvoi aikalailla sillä välillä potkua oli ruuassa lähes liikaa. Esimerkiksi padroninpaprikat ovat yleensä mietoa tapassyötävää joista vain yksi sadasta pitäisi olla tulinen, mutta meillä kasvaneiden kohdalla oli harvinaista löytää miedompi yksilö. Toisaalta oli kyllä hauskaa maistella paistettuja paprikoita porukalla ja seurailla, kun kerta toisensa jälkeen kasvot vääntyivät ja hiki kiilteli otsalla ensipuraisun jälkeen. Maku oli kuitenkin erinomainen!

Odotin eniten Chocolate Habaneroa ja se saikin paljon erityishuomiota heti alusta. Kahdesta hyvästä taimesta toinen kuitenkin sai liikaa aurinkoa alkuvaiheessa kasvihuoneen kuumimmassa paikassa, kuihdutti alkavat kukinnat eikä toipunut kunnolla koko kesänä. Onneksi toisesta yksilöstä on tullut runsas sato. Otimme chilin sisälle lampun alle talvehtimaan. Se oksilla roikkuu edelleen tummanruskeita, ryppyisiä, aromikkaita ja erittäin tulisia habaneroja ja pari kukannuppuakin yrittää avautua vielä. Tämä on vielä todella tuntematonta hommaa itselleni, joten seuraan mielenkiinnolla miten talvetus onnistuu.

PENSASPAPU / VIHREÄPAPU. Ostin viime vuonna syysalennuksesta muutamia siemenpusseja. Kun pellolle jäi yllättäen hieman tilaa, kylvin siihen pensaspapua. Kun naakat hyökkäsivät viljelyksille, myös pensaspapu sai nokasta niin kovaa etten uskonut että mitään satoa edes kerätään. Mutta seitsemän taimea jäi jäljelle ja kasvoi nimensä mukaisesti pensaiksi, joissa kehittyi kesän aikana reilun viiden kilon papusato kuin vaivihkaa. Huomasin ne juuri ajoissa, kokeilin ja totesin herkulliseksi. Valmistustapoina käytin samoja kuin tankoparsalle. Plussaa myös helposta säilönnästä: vihreitä papuja ryöpätään kolmen minuutin ajan kiehuvassa vedessä, jäähdytetään nopeasti kylmässä vedessä ja pakastetaan sopivissa käyttöerissä. Meillä on papua pakkasessa nyt koko talveksi ja maku on sulatetussa pavussa edelleen tuore ja väri kirkkaan vihreä.

KURPITSA. Ensimmäisenä puutarhavuotena etupihalle perustettiin kohopenkki, joka tuotti isoja kesäkurpitsoita hullun lailla. Nyt kurpitsalajikkeita oli kolme ja niille tehtiin isompi versio, jossa vaikuttivatkin viihtyvän erinomaisesti. Ostin taimena spagettikurpitsaa, mutta kesä- ja hokkaidonkurpitsan kasvatin siemenestä. Kaikista tuli runsaasti kurpitsoita. Kesäkurpitsasta huomasi myös hyvin että lajikkeella on väliä. Black Forest -lajike oli isokasvuisenakin kiinteä ja siihen tuli siivutettuna herkullinen paistopinta, ilmeisesti sokeripitoisuuden vuoksi. En taaskaan muistanut kokeilla kukkien friteeraamista tai kurpitsanlehtikääryleitä, mutta ehkä ensi vuonna siihenkin löytyy kaistaa.

”IHAN OK”

TOMATILLO. Viime vuoden yllätysmenestyjä oli se jolta odotin vieläkin isompaa satoa tänä vuonna, mutta toisin kävi. Kirjoitin venähtäneistä taimista keväällä kauden alkaessa ja ne virheet taisivatkin vaikuttaa lopputulokseen. Ensi vuonna laitan taimet aiemmin ja ilman valoa. Sama koskee tomaatteja, joista lisää myöhemmin. Sain tomatilloista kuitenkin runsaasti kastikepohjaa chileille ja niitä syötiin ruuassakin muutaman kerran, mutta viime vuonna etikkaan säilötyt pienet tomatillot jäivät tänä vuonna välistä. Harmi, sillä niistä tuli huikeaa vihreää salsaa.

PAPRIKA. Paprika onnistui oikeastaan aika hyvin, mutta tajusin liian myöhään että kukkia olisi kannattanut harventaa. Tuloksena oli suuri määrä pieniä paprikoita isojen sijaan. Maku sen sijaan oli erinomainen ja määräkin tosiaan sen verran hyvä, ettei oikeastaan voi paljoa valittaa. Pienissä ruukuissa kasvatetut chiliä muistuttavat Sweet Sunshine -paprikat taas tekivät satoa pitkin kesää ja käytin niitä salaateissa ja lämpimissä ruuissa. Maku ei ollut mitenkään yllättävä, mutta hyvä – ja plussaa visuaalisuudesta.

PENKIN ALLE

TOMAATTI. Tomaatit kärsivät samoista virheistä kuin tomatillot, mutta rajummin. Aloitin taimikasvatuksen aivan liian ajoissa ja se kostautui epämuodostumina, haarautumisena ja kukinnan viivästymisenä. Syötäväksi tomaatteja kuitenkin riitti ja riittää edelleen, kun poimin raakileet kulhoon ja siinä ne nyt yksitellen kypsyvät. Tein niistä myös uunikuivattuja tomaatteja Vappu Pimiän ohjeella ja muutama purkki salsaakin odottaa kellarissa nachoiltamia. Vaikka saattaa kuulostaa että onhan noita riittänyt, oli määrä ja laatu kasvien määrään nähden huono. Maku sen sijaan oli eri asia! Kuvaukselliset tummat Black Russianit olivat täyteläisiä, Zlatavat taas maistuivat suorastaan hunajalle ja olivat marjaisen jälkiruokamaisia.

Black Russian ja back-up plan, eli Merivuoren kakkoslaadun tomaatit kastikkeita ja ketsuppia varten

PORKKANA JA PALSTERNAKKA. Hiekkaviljelyksemme olivat liian kuivat ja porkkanat jäivät pieniksi. Palsternakat olivat vain pieniä ruikuloita vieri vieressä vaikka tilaa olisi ollut. Paras puoli niissä oli ehkä se, miten nauratti kun vetäisi mojovan naatin maasta ja sai käteensä kolme tuulessa huojuvaa puikulaa, jotka hävisivät käytännössä jo kuoriessa.

Yleisfiilis kesän onnistumisista on hyvä. Sain tehtyä säilönnät loppuun pari viikkoa sitten ja sitä ennen olikin kattilat kuumana aamusta iltaan. Koko prosessi oli taas niin opettavainen että vaikka tällä hetkellä eivät varsinaisesti kasvatushommat himota, ensi vuoden suunnitelmat ovat jo syntyneet. Ja parempi niin, koska joulun aikaan alkaa taas ensimmäisten siementen idätys.

Makutesti: lihaa jäljittelevä Beyond Burger – meneekö täydestä?

, ,

Puolivalmisteet eivät ole meillä pakkasessa vieras näky. Paikkaan yleensä niillä silloin tällöin omia ateriavälejäni tai heitän uuniin ranskalaisten kanssa myöhäisen kauppareissun jälkeen. Myös välittömään hampurilaisenhimoon riittävät usein kaupan hyllyltä löytyvät tuotteet, joten hesen tiskille päätymisen sijaan kotitekoiset vegeburgerit ovat olleet hyvä vaihtoehto perjantai-illalle. Puolivalmiin pihvin kanssa valmistusaika on niin lyhyt että pikaruuan määritelmä täyttyy riittävän hyvin.

Kasvipohjaisia tuotteita arvostellaan monesti siitä että ne on valmistettu muistuttamaan esikuvaa, joka valmistetaan perinteisesti lihasta. Totuus kuitenkin on, että food familiarity eli tuttuus on tärkeä osa ruokavalion muuttamista, oli kyse sitten kasvissyönnistä tai vaikka laihduttamisesta. Ravintola-alan huiput kertovat usein vaikutteistaan jotka juontavat juurensa lapsuuden makumuistoihin. Mainostajien ylikäyttämä kuvaus mummon maailman parhaista lihapullista perustuu tuohon maun ainutlaatuiseen ominaisuuteen, joka lähettää meidät ajassa taaksepäin hyvän muiston pariin. Ruuasta nauttiminen koostuu suurelta osin tästä, joten tuttuuden merkitys on helppo päätellä. Tähän pussiin pelaa myös Beyond Burger. S-ryhmä myi tuhansia pakkauksia kovasta hinnasta huolimatta heti kun pihvi saapui kauppojen hyllyille, sillä maine oli ehtinyt perille ennen tuotetta. Otin pääosin herneproteiinista valmistetun hampurilaispihvin viimein testiin, sillä se on saanut sekä kehuja että kauhisteluita.

Kyllä se ainakin tirisee…

Pihville luvataan medium-kypsennetyn naudanlihapihvin ulkonäköä ja suutuntumaa. Sen pitäisi myös tiristä pannulla ja päästää paistonestettä (eli punajuurimehua) aidon burgeripihvin tapaan. Pakettia avatessa tunne oli epäilevä, sillä haju oli suoraan sanoen paha. Tilannetta eivät pelastaneet lihamainen ulkonäkö ja paistaessa tihkuva neste, sillä molemmat ominaisuudet tuntuivat enemmän karmivilta kuin ruokahalua herättäviltä. Pihvi muuten tuoksui edelleen oudolle paistaessa, mutta kasasin silti komean hampurilaisen juustoineen ja pysyin luottavaisena. Hienolta valmis burgeri kyllä näytti. Koska halusin maistaa itse pihviä kunnolla, tein burgerin klassisilla täytteillä: cheddarjuustoa, sipulia, suolakurkkua, ketsuppia ja majoneesia.

Frankensteinin hampurilainen

Maku oli kerrassaan outo. Koostumus oli melko hyvä ja etenkin ulkonäöltään pihvi oli todella vakuuttava, mutta siihen se sitten jäikin. Hämmentävän maun lisäksi Beyond Burger oli liian paksu ja tuoksui edelleen kummalliselle. Ajatus siitä että syö jotain lihan näköistä muttei makuista teki makuelämyksestä keinotekoisen ja hieman luotaantyöntävän. En saanut syötyä pihviä aivan loppuun ja enemmänkin olisi jäänyt jos ei se olisi ollut niin hintava, yhdelle pihville hintaa tuli hieman alle 3,5 euroa. Tein seuraavana päivänä samoilla aineksilla burgerin kotimaisen Apetitin kasvisjauhis -pihvillä ja lopputulos oli herkullinen. Hampurilaisessa lisukkeet menevät muutenkin omalla kohdallani pihvin edelle, joten ohut ja hyvin maustettu Apetitin pihvi toimi niiden kanssa paljon paksua ja kosteaa Beyond Burgeria paremmin.

Kun teen kotona kasvispihvejä, luotan yleensä falafelin tyyppiseen taikinaan johon haen suutuntumaa kaurahiutaleilla, sienillä ja öljyssä kuullotetulla sipulilla. Minulle ei ole tärkeää kokea syöväni medium-kypsennettyä lihaa, joten valmistamani kasvispihvit ovat usein ennemmin rapeita kuin meheviä. Kastikkeet, dipit ja glaseeraukset ovat ahkerassa käytössä omassa keittiössä, sillä niillä saa yleensä täyteläisyyttä ja pintaa kuivempaankin lopputulokseen.

Hoisin-kastikkeella glaseerattuja juureksia, tofua ja suppilovahveromuhennosta

Lihan jäljittely onnistuu yleensä parhaiten kun kyseessä on alunperinkin prosessoitu tuote. Nugetit, nakit ja pihvit onnistuvat kasvipohjaisena lukemattomina eri versioina. Valmisversioina niissä on usein runsaasti suolaa ja myös rasvaa, joten mistään terveysvalinnasta ei tietenkään ole kyse. Käytännön syistä on kuitenkin mukavaa että helppoja vaihtoehtoja on tarjolla. Kokeilin viime kesänä useamman valmistajan vegaanisia nakkeja grillissä ja vaikka moni ei ollut vielä aivan täydellinen, parannus muutaman vuoden takaiseen valikoimaan on iso. Taso paranee myös näissä tuotteissa jatkuvasti. Siksi tuntuu, että jos söisin illallista artesaaniburgeripaikassa ja listan vegavaihtoehto olisi Beyond Burger, pitäisin sitä aika mielikuvituksettomana.

Tämän kastikkeen tähti ei ollut tofu, vaan uunissa hunajan kera paahdettu kokonainen kukkakaali

Pidän nykyisin uudessa arvossa vegeproteiiniklassikkoja kuten falafelia ja tofua. Ne ovat onneksi saavuttaneet vakipaikan monen muunkin ruokavalinnoissa etenkin street food -ilmiön kautta. En ennen pitänyt tofusta laisinkaan ja se oli parhaimmillaankin yhdentekevä lisä ruokaan, mutta nykyään sitä tulee napostelua vähän juuston lailla ennen pataan tai pannuun lisäämistä. Makuun totuttelu saattaa kestää, varsinkin jos maustaminen ei ole vielä tuttua ja lopputulos muistuttaa vetistä pyyhekumia.

Lihankorvikkeita on valmistettu ja nautittu aikojen alusta asti. Esimerkiksi buddhalaiskokit ovat valmistaneet ankkaa ja jopa sisälmyksiä jäljitteleviä ruokalajeja, joiden lihaversiot ovat uskonnon takia olleet kiellettyjä. Näissä ruuissa on käytetty perinteisiä raaka-aineita kuten tofua ja sieniä, ei rakennetta ja säilyvyyttä radikaalisti muuttavia lisäaineita. Motiivi on kuitenkin sama: tuttuun makuun ja rakenteeseen liittyvä mieliteko. Tämän takia onkin hyvä että esimerkiksi pikaruokaketjuille on tarjolla nyt helppo vaihtoehto lihalle. Valmistukseen kuluu kymmenesosa naudanlihapihvin päästöistä, joten siinä mielessä se on korvikkeena ylivertainen. Kilpailu alalla parantaa laatua sekä laajentaa valikoimaa, mikä tarkoittaa että yhä useampi löytää mieleisiään vaihtoehtoja lihan syömiselle. Omaan hampurilaiseeni pihvi ei enää päädy, mutta sille on selvä paikka ja tarkoitus kasvavilla markkinoilla.

Valmisruokaa! Falafel-jauheesta pyöritellyt pyörykät ja porkkanaslaw, lisukkeena couscousia ja chiliketsuppia

Poltetulla chilillä maustetut pavut ja limetostadat

, , , , , ,

Chilit kypsyvät kasvihuoneessa hurjaa vauhtia ja joka kasvissa roikkuu se yksi kaikkia muita edellä oleva yksilö. Olen suunnitellut kaikenlaisia erityisreseptejä joka lajikkeelle mutta alussa käsissä on varmastikin montaa erilaista, jotka olisi kiva hyödyntää heti tuoreena. Ostin rasiallisen sekalaisia chilejä kokeillakseni millaista pataa erityyppisistä hedelmistä saa. Vaikka chiliä on tässä setissä PALJON, tulisuus tasoittuu hauduttaessa miellyttäväksi takapoltteeksi. Makujen harmonia on myös siitä miellyttävä, että raaka-aineita on vähän ja mausteeksi riittää pannussa käristetyn chilin mustunut pinta.

Alkuvaiheessa jo keitoksen höyryjen hengittely sai yskimään, mutta tarjoiluvaiheessa maku oli täydellinen. Tosin edelleen hyvin tulinen, eli tätä ruokaa ei voi suositella herkille suille. Lisukkeena söimme valkosipuliöljyssä pyöriteltyjä kesäkurpitsasuikaleita, eilisen perunoita runsaassa öljyssä paistettuna ja basilikamajoneesia. Päälle sopisi hyvin myös creme (tai kaura) fraiche tai jogurtti ja perunoiden tilalle riisi.

Poltetulla chilillä maustetut pavut ja limetostadat

Yltiötulinen kidneypapupata ja paahdetut tortillalastut ovat ykkösvalinta myöhäisillan naposteluun – juomasuositus tietysti olut.
4 annosta
Papupata
  • n. 100 g erilaisia chilejä
  • 5-6 pientä nippusipulia varsineen
  • 10 tomaattia
  • 1 pieni munakoiso
  • 500 g keitettyjä kidneypapuja
  • 500 ml vettä
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • öljyä
Tostadat
  • 4 tortillalettua
  • kahden limetin kuori
  • öljyä

Ohjeet

  • Puolita chilit. Poista kannat ja siemenet. Lisää pannuun ohut kerros öljyä ja lämmitä kuumaksi. Käännä tässä vaiheessa liesituulettimeen kunnolla tehoa, sillä paistuvista chileistä nouseva höyry on melko voimakasta hengiteltävää. Lisää sitten chilinpuolikkaat pannuun ja paista muutama minuutti. Anna mustien pilkkujen muodostua chilien pintaan ja sekoita vain pari kertaa. Siirrä chilit sivuun odottamaan padan valmistumista.
  • Viipaloi sipuli. Kuutioi munakoiso. Halkaise tomaatit, poista kannat ja leikkaa suurehkoiksi lohkoiksi. Valuta ja huuhtele kidneypavut.
  • Kuumenna öljyä kasarissa tai kattilassa ja lisää sipulit sekä munakoiso. Paista keskilämmöllä noin viiden minuutin ajan. Lisää sitten tomaattilohkot, aiemmin paistetut chilinpuolikkaat, kidneypavut ja vesi. Kiehauta ja hauduta matalalla lämmöllä kannen alla noin tunnin ajan. Siirry sillä välin valmistamaan tostadoita.
  • Lämmitä uuni 225 °C. Leikkaa tortillalevyt kahdeksaan sektoriin. Lado pellille ja sivele öljyllä. Raasta päälle limenkuori ja paahda uunin ylimmällä tasolla kuuden minuutin ajan. Tostadat palavat herkästi joten tarkkaile uunia paiston loppuvaiheessa. Yhdelle uunipellille mahtuu kahdesta tortillalevystä leikatut sektorit joten käytä yksi lime per pelti.
  • Ota kansi pois papupadasta ja lisää suola sekä sokeri. Anna padan porista ja tiivistyä välillä sekoitellen. Se on valmista kun koostumus vastaa paksua salsaa.
  • Tarjoile lämmin papupata limetostadojen, salaatin ja riisin tai perunan kera.

Herkkusienicurry ja paahdettu kukkakaali

, ,

Vaikka minulla on vakioreseptit harvassa, niin tämäntyyppistä currya meillä on syöty niistä ammoisista ajoista kun kauhaan uskalsin tosissani tarttua. Perusreseptiä on muokattu koko ajan yksinkertaisemmaksi ettei jääkaapissa tarvitse olla montakaan purkkia. Tavallisia raaka-aineita, niitä joita on alalaarissa aina, sekä pehmeää ja huokoista Jalotofua. Grillaukseenkin sopivat suuret herkkusienet hautuvat mausteisessa kastikkeessa pehmeiksi mutta eivät löysiksi. Kukkakaalin olen usein lisännyt suoraan kastikkeeseen kypsymään, mutta tämä paahdettu kokeilu oli aivan ylivertainen! Se on myös pitkästä kypsennysajasta huolimatta helppo – helpompikin kuin paloitella nuppuja soosin sekaan. Kaali jää keskeltä hieman rapsahtavaksi ja pinnan makeus täydentää mausteista currya. Minusta tämä näyttää myös annoksena aika juhlavalta!

Herkkusienicurrya ja paahdettua kukkakaalia

Kypsennysaikaa pidentämällä kaikki on herkullisempaa ja helpompaa. Kukkakaalin kukinnot saavat sisäänsä tujauksen herkullisen yhdistelmän makeaa ja suolaista, ja täyteläinen herkkusienicurry antaa rapsakkuudelle tasapainoa. Tarjoillaan basmatiriisin tai perunan kera.
4 annosta
Paahdettu kukkakaali
  • 1 kukkakaali
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl voikukkasiirappia tai hunajaa
Herkkusienicurry
  • 2 sipulia
  • 1 iso porkkana
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 cm pala inkivääriä
  • 1 rkl vihreää currytahnaa
  • 1 pkt maustamatonta Jalotofua
  • 6 isoa herkkusientä
  • 2 dl vettä
  • 1 prk Santa Maria luomu kookosmaitoa
  • soijakastiketta
  • korianteria

Ohjeet

Paahdettu kukkakaali
  • Lämmitä uuni 150 °C. Leikkaa kukkakaalin kanta tasaiseksi niin että kaali pysyy pystyssä. Poista myös isoimmat lehdet. Levitä 3 rkl oliiviöljyä kukintojen pinnalle ja ripottele päälle suolaa. Anna hautua uunissa tunnin verran ja sivele sitten pinnalle voikukkasiirappia tai hunajaa. Jatka paahtamista tunnin ajan kunnes kukinnot ovat ruskistuneet, tee sillä aikaa curry (seuraava kohta). Peitä sitten foliolla varttitunnin ajaksi.
Herkkusienicurry
  • Puolita sipulit ja viipaloi ne pitkittäin. Viipaloi porkkana. Kuori ja pilko inkivääri ja valkosipuli. Poista herkkusienistä kuiva pää kannasta ja paloittele suupalan kokoisiksi. Siivuta tofu pitkittäin ja leikkaa kukin siivu kuutioiksi – yhdestä tulee noin kymmenen kuutiota.
  • Muista keittää lisukeriisi tai perunat tässä vaiheessa. Kuumenna sitten runsas loraus öljyä wokissa tai syvässä pannussa. Lisää sipulit ja porkkanat ja paista korkealla lämmöllä sekoitellen kunnes ne ruskistuvat hieman. Laske lämpöä ja lisää pannuun valkosipuli ja inkivääri. Paista parin minuutin ajan ja sekoittele välillä – valkosipulit palavat herkästi ja niistä tulee kitkeriä. Lisää sitten currytahna ja sekoita hyvin niin että kasvisten pinta on kauttaaltaan tahnan peitossa.
  • Lisää tofukuutiot ja herkkusienet. Paista noin viisi minuuttia välillä sekoitellen. Lisää sitten pannuun vesi ja kookosmaito. Kuumenna kuplivaksi ja anna curryn porista noin kahdenkymmenen minuutin ajan. Jos haluat kastikkeesta paksumpaa, voit suurustaa sitä sekoittamalla vesitilkkaan noin ruokalusikallisen vehnäjauhoa ja hämmentämällä sen kastikkeen joukkoon, mutta tämä ei ole pakollista. Mausta curry soijakastikkeella jos se kaipaa lisää suolaa. Currytahnoissa on usein runsaasti suolaa joten maista ja kokeile.
  • Leikkaa kukkakaali neljään osaan ja asettele tarjoilulautaselle. Nostele tofua ja sieniä sen ympärillä ja kauho päälle kastiketta. Ripottele päälle korianteria. Nauti heti! Jos currya jää jäljelle, se maistuu seuraavana päivänä vieläkin paremmalle, tosin herkkusienet saattavat muuttaa kastikkeen värin harmaaksi.

Riisipaperirullasalaatti

, , , ,

Hehkutin vasta sormin syötäviä grillilisukkeita, mutta jouduin pyörtämään sanani viime viikonloppuna ja tekemään yksinkertaisemman version riisipaperirullista. Meillä oli vieras kylässä ja halusimme kaikki pian ulos nauttimaan yllätyshelteistä – rullien räplääminen jäi toiseksi. Kaikkien teki kuitenkin niitä mieli, joten kokeilin kulhoversiota. Salaatti oli aivan räjähtävän maukasta! The Guardian -lehdessä ihastuttanut savumakrillisalaatin kastike sovellettiin rapsahtavan raikkaaseen, tuliseen ja kevyeen lisukkeeseen. Suosittelen tätä erityisesti grilliruuan seuraksi. Salaatti on myös helppo valmistaa vaikka mökkiolosuhteissa.

Riisipaperirullasalaatti

Koska rullia ei vaan jaksa aina kääriä. Jos kuitenkin viitsii, täyte sopii sellaisenaan niihin ja salaatinkastike dippaukseen.
4 annosta
  • 200 g riisinuudelia tai vermiselliä
  • 200 g punakaalia
  • 200 g porkkanaa
  • 100 g sinimailasen ituja
  • minttua
Kastike
  • 3 tl sokeria
  • 5 rkl riisiviinietikkaa
  • 1 keskivahva chili
  • 2 tl raastettua inkivääriä
  • 1 1/2 rkl soijakastiketta
  • 1/2 tl seesamiöljyä
  • 3 rkl rypsiöljyä

Ohjeet

Kastike
  • Raasta inkivääri ja hienonna chili (siemenet kannattaa poistaa). Lämmitä pienessä kattilassa riisiviinietikkaa ja sokeria sen verran että sokeri sulaa. Ota pois liedeltä ja lisää inkivääri, chili, soijakastike sekä seesami- ja rypsiöljy.
Salaatti
  • Keitä riisinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ne ja huuhtele kylmällä vedellä.
  • Leikkaa punakaali ohuiksi suikaleiksi, samoin porkkana. Jos porkkanaa ei jaksa näpertää suikaleiksi, myös raastimen iso terä tai kuorimaveitsellä suikalointi toimii.
  • Sekoita kulhossa kasvikset. Nostele joukkoon nuudelit niin, etteivät ne katkeile liikaa. Laita salaatti tarjoiluastiaan ja nypi päälle runsaasti mintunlehtiä. Nosta päällimmäiseksi sinimailasen idut ja valuta lopuksi kastike salaatin päälle. Jos tarjoilet salaatin myöhemmin, lisää kastike vasta juuri ennen pöytään nostamista.

Hyötypuutarha opettaa

, ,

Katselin kauhulla, kun kuorma-auto peruutti kapeaa pihatietä sisäpihalle. Mennessään se nirhaisi mukanaan pienen koivun, mutta tien yli kurottuvat oksat onneksi säilyivät. Oikeaan kohtaa päästyään lava kippasi viisitoista tonnia multaa keskelle pihaa, kuormuri ajoi tiehensä ja me jäimme seisomaan kasan äärelle. Siinä sitä nyt sitten oli, materiaalia kasvimaalle. Enää piti kärrätä koko komeus oikealle pläntille luumupuiden taakse.

Toki olisi ollut ihanteellista että maa olisi ollut sen verran hyvää, että pienillä parannuksilla siitä olisi saanut kunnollisen pohjan. Ilman suurtakaan kokemusta olimme silti pystyneet toteamaan varmuudella että maa oli melko savipitoista ja täynnä juolavehnän juuria. Paikkaa oli käännetty naapurin ikivanhalla puutarhajyrsimellä viime kesänä ja suurin osa juurista saatu poistettua tällä toistuvalla mylläämisellä ja haravoinnilla, mutta pohja oli silti liian tiivis suoraan viljelyyn. Multakuormaan panostaminen oli myös tapa päästä kasvimaan hoitamiseen käsiksi pikaisesti, sen sijaan että maata olisi parannettu vuosien kuluessa hitaasti. Näin jälkeenpäin voi todeta että päätös oli hyvä, sillä kasvattamisessa on tarpeeksi opeteltavaa ilmankin puritanistista otetta kaiken opetteluun.

Muutenkin tunsin eksyneeni enimmäkseen puutarha- ja viljelyblogeihin, joissa tavoitteena oli tehdä kaikki kuten ennenkin, ja ihailin tätä lähestymistapaa. Ymmärsin kuitenkin pian kaipaavani ennemmin jotain uutta, hulluutta kokeilla erilaisia asioita, kasvattaa jotain mikä ei välttämättä kannatakkaan – tai palkitsee ylenmäärin. En ollut loppuen lopuksi kovin innostunut esimerkiksi kasvattamaan perunoita koko talven tarpeiksi, mutta toisaalta en halunnut jättää puutarhaa pienen kasvihuoneen toiminnaksi tai pelkäksi silmäniloksi. Lähestymistapa muodostui sellaiseksi että kasvatan ensimmäisenä vuonna jotain mistä aidosti pidän, mitä oikeasti tulee käytettyä ja katson sitten mihin suuntaan haluan hommaa viedä.

Tänne muuton jälkeen vuodenajat ovat tuntuneet lyhyemmiltä ja niiden välissä olleet, ennen häilyviltä tuntuneet rajat selkeiltä. Kesä tuntuu loppuneen ihan vasta ja kohta onkin jo tammikuu, jolloin tilaan seuraavan kesän siemenet ja laitan ensimmäiset taimet alulle kasvivalojen avulla. Nyt on juuri sopiva aika miettiä, miten tuon ensimmäisen hyötypuutarhailukesän opit ohjasivat tulevan kauden tekemisiä.

1.Hallittu kaaos on taitolaji

Ylemmässä kuvassa on se kasvimaa, mullat levitettynä siisteihin lohkoihin ja taimet millintarkkoihin riveihin kylvetyistä siemenistä ponnistaen. Vaikka puutarhalehdet ja kokeneemmat konkarit sanoivat että lajeja kannattaa ehdottomasti viljellä pikkuisen sekaisin, se tuntui aivan ylitsepääsemättömältä alkukesästä. Miten voin tietää mitä mistäkin kasvaa jos heittelen huolettomasti kumppanuuskasveja toistensa lomaan?! Sentään rivin tilliä uskalsin laittaa, mutta senkin reunaan ja täsmälleen pussissa lukevan rivivälin mukaan.

So far, so good. Näyttääpä upealta ja rikatkin on nypitty niin vimosen päälle. Harvensin orjallisesti ja nypin paljain sormin pienetkin rikanalut pois.

AAAAAAAAAAAAAA. Tästä vaiheesta ei ole kovin selkeää kuvaa, koska kasvimaata ei tullut enää ihastelevasti pällisteltyä joka kulmasta. Rikat tursusivat kulkuteillä, paahteinen kesä oli korventanut osan naateista ja lehdistä, papujen tukilangat olivat pettäneet aikapäiviä sitten ja punajuuret olivat paisuneet maanpinnan yläpuolelle, osa jo halkeillen. Löysin muutaman yli metrin korkuisen jauhosavikkaan rivien välistä ja totesin etteivät juurekset olleet siitä sen kummemmin kärsineet.

Opetus? Paljon turhaa työtä. Mutta tarpeellista sekin. Kokeilin esimerkiksi punajuurilla harvennuksen vaikutusta tekemällä vain toiseen puolikkaaseen kunnon karsintaa ja toinen sai rehottaa melko luonnontilassaan. Lopputulemana se luonnontilaisempi oli kasvattanut mehevimmät juurekset, jotka olivat selvästi ottaneet heikommilta taimilta tilansa aivan itsekseen. Rikkojen pikkutarkka nyppiminen meni osittain yli-innostuksen piikkiin. Tuo alun innostus muutenkin verotti myöhemmässä vaiheessa, kun kaikki sujahtikin täyteen mittaansa ja satokaudet alkoivat painaa päälle. Siinä viimeistään jäävät millintarkat puutarhaunelmat kauas taakse. Tuossa vaiheessa rehottavampi, luonnollisempi ja villimpi tapa viljellä olisi varmasti ollut niin sadon kuin estetiikan kannalta varmasti parempi. Myös tekemämme valtatiemäiset kulkutiet naurattivat. Hyvää kasvutilaa hukattu ihan vain sen takia, että pääsisi kottikärryillä joka väliin. Ihan kun siellä tarvisi sunnuntaiajella kottisilla muuten kuin ihan alkuvaiheessa. Voi äly hoi.

Ensi keväänä perehdyn kunnolla kumppanuuskasveihin, revittelen laittamalla useaa eri lajiketta samoja kasveja ja teen muutenkin enemmän kivoja juttuja kuin turhaa siisteyden ylläpitoa. Täytän joka paikan villisti, laitan samettikukkia sekaan houkuttelemaan pölyttäjiä ja laitan kasvamaan enemmän herkkuja, joista satoa saa nopeasti ja jota voi viljellä useamman erän kesän aikana – esimerkiksi retiisiä. Tällä kertaa tajusin tosiaan kesken kesän että vaikka heinäkuussakin voi vielä laittaa kaikenlaista tulemaan. Siitä päästäänkin seuraavaan opetukseen, eli:

2. Hyvällä ajoituksella satoa voi korjata koko kesän

En tajunnutkaan miten paljon voi kesän aikana kasvattaa. Ihmettelin kun mielestäni myöhään viljelemäni retiisit tulivat pintaan muutamassa päivässä ja paisuivat parissa viikossa täydelliseen syömäkypsyyteen. Luin lisää ja tajusin niitä voi kasvattaa neljäkin satoa vuodessa. Olivat tosi hyviä ja monikäyttöisiä, joten ensi vuonna takuulla laitan satsin yksi toisensa jälkeen.

Jotenkin olin kehittänyt kummallisen mielikuvan harvennussadosta ja esimerkiksi naattien syömisestä. Kuvittelin sen olevan Rene Redzepin kaltaisten tyyppien juttu, jotenkin erikoista, aikaa ja perehtymistä vaativaa. Ei mitään hajua miksi näin ajattelin. Harventaessa punajuuria otin kourallisen söpöjä pikkunaatteja pestäväksi ja kuvattavaksi (olin tosi innoissani kun niistä näki jo pienen juureksen). Maistoin sen jälkeen niitä varovasti natustellen, kuin olisin syönyt jotakin hyvin eksoottista. Varret olivatkin herkullisen rapeita, täynnä raikasta nestettä ja lehdet kuin parastakin pinaattia. Tämän jälkeen meinasin harventaa liiankin ahkerasti, naatit olivat niin suurta herkkua. Ja ihan vaan Lord Nelsonin pussista viljeltyjä, eivät mitään sen erikoisempaa. Täytyy varmaan ensi kesänä kylvää punajuuria pari riviä vain syötävien taimien takia. Voihan siihen loppukesästä laittaa jotain muuta, vaikka niitä retiisejä.

Punajuuren taimia, nam. Nam. NAM.

3. Keskiverto onnistumisellakin saa paljon tuloksia

Laitoin montaa juttua ehkä vähän liikaa, esim niitä punajuuria, sillä meillä ei ole vielä tiloja juuresten kylmäsäilytykseen enkä halua pakastaa liikaa soseita. Säilöin etikassa suurimman osan sillä esim. pataruokiin ne sopivat sellaisinakin, ainakin huuhtelun ja lyhyen liotuksen jälkeen. Kurkuntaimia istutimme ahneena muistaakseni viisitoista kappaletta kohopenkkiin ja niitä puski aivan hillitöntä tahtia sen kolme viikkoa, kun satokautta kesti. Keräsin monta kertaa täyden korillisen, säilöin hiki hatussa ja kaikki söivät kurkkuja aamiaiseksi, lounaaksi ja päivälliseksi, koira mukaan lukien. Suolakurkkuja on aivan tajuttoman paljon, mutta ne ovat onneksi haluttua jääkaapin täytettä ja niitä voi tunkea kaikkien vieraiden mukaan.

Vaikka sanonkin tätä kesää ensimmäiseksi hyötypuutarhakesäksi, meillä kyllä oli jo viime vuonna ne pari kasvatuslaatikkoa. Surkeasti epäonnistuneesta basilikan kasvatuksesta suivaantuneena rakensin niille tänä vuonna oman kasvatuslaatikon, niin pettynyt olin viime vuonna kun en saanutkaan satoa. No nyt sitäkin sitten tuli, ylenmäärin. Pakastin lehdet pellillä leivinpaperin päällä ja pussitin minigrip-pusseihin. Pussit oli helppo lytistää ja latoa pakastimen ylähyllylle.

Kun satoa alkoi tulla sieltä ja täältä, selvittelin nopeasti mitä niille kannattaisi tehdä. Ensi kesänä valmistaudun asiaan vähän paremmin ja teen valmiiksi reseptit, jos sellaisia tarvitaan. Myös kuivaukseen sopivat paikat ja telineet täytyy laittaa kuntoon. Sadon määrä tosiaan saattaa yllättää varsinkin tietyssä vaiheessa.

4. Kannattaa kokeilla uusia asioita

Moni ei varmaankaan kuvailisi puutarhanhoitoa jännittäväksi touhuksi, mutta minusta se on sitä. Lisämomenttia tänä vuonna toivat tomatillot, joita en ollut koskaan tuoreena maistanut, vain säilykkeenä hampurilaispaikassa jossa tein työssäoppimista kokkikouluaikana. Olin huolellinen taimikasvattaja ja tein parhaani kasvien suojelemisessa, kun kovat sadekuurot ja tuulenpuuskat riepottelivat pitkäksi venähtäneitä oksia loppukesästä. Enkä edelleenkään tiennyt, mille tomatillot maistuvat.

Vaikka laitoin taimet alulle hiukan liian myöhään keväällä ja tein alussa pieniä virheitä, ne kasvoivat suuriksi puumaisiksi pensaiksi pitkän kesän ja lämpimän syksyn ansiosta. Kun ensimmäiset lyhdyt muodostuivat ja hedelmät niiden sisällä alkoivat kasvaa, olin aivan ekstaasissa. Onnistuin!

Kyllä noiden oksien tuotokset olivatkin hyviä. En ollut koskaan maistanut mitään sellaista ja nyt olin kasvattanut sen itse. Mikä makuelämys! Sitruksista, koostumukseltaan vähän kuin munakoisoa, kypsyi nopeasti, oli paljon tomaattia ruokaisampaa. Hain pieniä kulhollisia hedelmiä ja kokeilin niitä erilaisiin resepteihin. Aasialaiset ruuat suorastaan heräsivät henkiin tästä lisäyksestä. Tuntui aivan hullulta että näitä ei saa vielä Suomesta kuten vaikka tomaatteja. Ennustan ruokatrendiä!

Kun loppusato valmistui, tavaraa oli taas käsissä yhtäkkiä todella paljon. Pelotti että pilaan ihanat vihreät kuulat etikoimalla ne väärin, varsinkin kun säilöntäohjeet olivat englanniksi ja niissä oli suuria vaihteluita. Päädyin loppuen lopuksi laittamaan keitetyt tomatillot purkkiin suolakurkkureseptistä pöllityn liemen kanssa. Toisiin purkkeihin tuli erikoisen hyviä Littoisten Chilitarhan hedelmäisiä Yellow Lantern -chilejä ja inkivääriä, toisiin taas jalapenoja ja limesiivuja.

Olemme avanneet molempia laatuja yhdet viimeisen parin viikon aikana ja olin aika helpottunut, kun molemmat olivat onnistuneet aivan nappiin. Siinä sitten tippa linssissä söin vihreää salsaa ja nachoja, aivan kuten tunnelmoinkin tässä postauksessa: Miksi taimikasvatus viehättää?

________

Nyt tuntuu että haluan kasvattaa myös niitä perunoita talven tarpeiksi ja paljon kauniita, ennen turhaksi ajattelemiani asioita. Kaiken kaikkiaan ensi kevään kasvatuksiin menen varmasti paljon rennommin ottein. Jotkin asiat onnistuvat ja toiset epäonnistuvat, mutta epäonnistuneet unohtuvat melko pian parempien juttujen alle. Ja mikä parasta, kaikesta saa kokemusta ja sitten voi yrittää uudelleen. Mikä elämän metafora.

Sadon säilöntää ja syömistä

,

Nyt sitä satoa sitten tulee. Tuntuu että joka kerta kun kasvimaalle aamulla harhailee, jotakin täytyy korjata pois. Yllättäen kaikki mikä on laitettu hieman ”vasemmalla kädellä” ja mitä ei ole erityisen paljon hoidettu, on kukoistanut parhaiten. Nostin viikko sitten lihavia punajuuria muutaman neliön pläntiltä miltei kaksikymmentä kiloa. Osa niistä alkoi jo halkeilla, joten homma oli vain tehtävä. Olipa upeaa pitää säilöntäpäivä kun ulkona lämpötila oli +33. Yleensä kuumina päivinä on ollut helpompaa pitää ikkunat kiinni jotta yöllä kertynyt viileys pysyisi sisällä, mutta kun etikkalientä keittelee, räppänät on pidettävä höyryjen takia auki. Lisäksi olen sellainen sählääjä, että säilönnässä tarvittava järjestelmällisyyden taso kärsii jos keskityn johonkin muuhun, kuten esimerkiksi veden juomiseen. Mittarina vedentarpeelle olikin se, kun päässä heitti kertakaikkiaan niin paljon että oli pakko lopettaa ja kitata kerralla puoli litraa.

Minkä piti olla nopea lounas, oli loppuen lopuksi itsetehdystä pastasta valmistettu tagliatelle-pastasalaatti tilliöljyllä ja ryöpätyillä punajuuren lehdillä, päällä smetanaa, friteerattuja harvennettuja minipunajuuria, pikkelöityjä punajuuren varsia ja mantelipateeta

Koska maakellaria ei vielä ole, kaikki säilöntä on hoidettava pakastimen, etikoinnin ja hilloamisen avulla. En ole innokas hillonsyöjä mutta etikoidut säilykkeet sen sijaan ovat meillä suurella kulutuksella. Suolakurkkuja on kaapissa aina ja onneksi avomaankurkut kasvoivatkin hevonp****lla höystetyssä penkissä runsain mitoin. Lisäksi kokeilin retiisien säilöntää ja niistä tuli oma suosikkilisukkeeni. Tiukan hajunsa ansiosta ovat tosin monen mielestä melko luotaantyöntäviä. Punajuurista tein perus lisukepunajuurien lisäksi rosollikuutioita, siivuja vuokaruokiin ja lajittelin pienet erilleen ja säilöin kokonaisena omaan purkkiinsa.

Pakastamalla saa aikaan monikäyttöisiä tuotteita, mutta kammoksun sitä että laitteet pettävät ja yhtäkkiä käsissä on puolet kesän huolella käsitellystä sadosta, sulamassa ja pilaantumassa. Tein kyllä Merivuoren puutarhalta hakemistamme tomaateista kastiketta joka säilyy parhaiten pakastamalla, mutta laskelmoin että pystyn käyttämään määrän lyhyen ajan sisällä jos katastrofi iskee. Tomaattikastiketta olisi kiva pullottaa oikein urakalla, sillä uutiset Italian tomaattibisneksestä pistävät silmään ja omatuntoon. Mutti -tomaattimurskatölkkiä ei vain pysty enää ottamaan kaupan hyllystä samalla keveydellä kuin ennen.

Tässä taas oikeasti nopea ja helppo lounas: valmiista sekoituksesta valmistetut falafel-pyörykät, bulguria, porkkanaslaw ja soijaketsuppi

Koska säilönnästä yleensäkin on oma vaivansa, olen miettinyt miksi sen tuntuu tärkeältä. Kaupasta saa kuitenkin pilkkahinnalla samoja tuotteita. Mutta oma on aina oma. Itse kasvatettu ruoka ja omaan makuun tehdyt tuotteet ovat aika helposti edullisin tapa nostaa kotona syömisen laatua. Jos teen hodareita ja kaivan purkin omaa keltaista ketsuppia pöytään, ei muiden lisukkeiden tarvi välttämättä olla niin kovin ihmeellisiä. Tai lisään jos vakiolounaaseeni riisi-munakulhoon päälle noita herkkuretiiseitä, tuntuu kuin ruuassa olisi jotain erityistä. Koska teen itse 95% prosenttia aterioistani, vaihtelu ja helppous on tärkeää. Eihän ravintolassakaan aterian alussa tarjota reissumiestä tai kala-annoksessa felixin herkkukurkkua, vaan käytössä on talon omat tuotteet. Halvin tapa nostaa elintasoa merkittävästi on hyvä syöminen.

Siksi ruuan kasvatus ja säilöminen kiinnostaa. Teen parhaillaan listaa johon lisäilen lajikkeita aina kun vastaan tulee jotain mielenkiintoista. Vaikka tällä hetkellä kypsyvät runkotomaatit ovat hyviä, haluan kasvattaa ensi vuonna myös pihvitomaatteja jotta ensi vuonna voin syödä leivän päällä vähemmän vetisiä tomskusiivuja. Haluan tumman violetteja Mavras -paprikoita ja Habanero Peach –chilejä joista voin tehdä hurjan väristä ja hedelmäisen makuista, tulista chilikastiketta. Heikkounisena ihmisenä havahdun usein aamuyöstä ja alan miettiä reseptejä ja ideoita, joita voin toteuttaa itse kasvattamalla ja valmistamalla. Sitten nukahdan ja näen todentuntuisia unia, joissa pystyn myös maistamaan tekeleeni.

Hurahduksen fiilistä tässä.

Kesä on täällä!

,

Olen tarkkaillut säätietoja jo kuukauden, valmiina tekemään tehoiskun pihalle heti kun lumet sulavat. Talvi venytti jäisiä kouriaan niin pitkälle että kävin jo epätoivoiseksi. Oli pakko laittaa into hetkeksi taustalle odottamaan ja keskittyä muihin projekteihin. Viikonlopuksi lukemat kuitenkin viimein nousivat ja viimeiset lumikökkäreet sulivat pihasta. Kuvittelin jo kääntäväni maata ja tilailevani multaa, mutta lumettomuudesta huolimatta maa routi vielä melko lähellä pintaa. Rautakankikaan ei pystynyt viime kesänä käännettyjen viljelypalstojen saviseen maahan.

Suosikkipihapuuhani on onneksi haravointi ja kaikenlainen fiilistely. Ne ovatkin melkoisen iso osa tekemistä alkukeväästä, koska tekemiseen tarttuminen myöhemmin vaatii hyvän suunnitelman ja paljon innostusta. Nyt niitä kertyikin kunnolla, sillä kun syksyn viimeiset lehdet oli kerätty maatuumaan, jouluvalot selvitelty etupihan oksista ja peltopalstan suunnitelma päivitetty, ryhdyimme grillaamaan. Jo aamulla lämpötilaa ihastellessa tuli mieleen että pihalla touhuilun jälkeen myös sapuskan laitto ulkona voisi olla kivaa. Valmistelin tuolloin grillikamat, sillä muuten sitä vaan lipsahtaa kauppaan nälkäisenä heräteostoksille eikä siitä seuraa mitään järkevää. Grillatessa tulee nimittäin usein päästettyä itsensä liian helpolla. Samoja lihoja, samoja juustoja, korkeintaan marinadi vaihtuu. Tällä kertaa jääkaapissa oli puolikas savustettu nieriä ja paljon erilaisia kasviksia. Nostelin kalan kulhoon palasina, esikeitin palsternakan lohkoina ja keräsin munakoisotahnaa varten ainekset kulhoon.

Tiileistä kasattu pikagrilli oli kostea talven jäljiltä. Savu nousi ensin paksuna patsaana mutta pikkuhiljaa palaminen tasoittui ja tulen äärellä pystyi kuvitella olevansa tarpeeksi pitkään ruokaa laittaakseen. Hain valmistellut ruokatarpeet apupöydälle ja heitin ensimmäiseksi pullean munakoison liekille. Se alko pian tiristä ritilällä, pehmeten hetki hetkeltä. Kuori repeili ja päästi höyryä ulos. Pötkylä näytti olevan kahdenkymmenen minuutin päästä hajoamispisteessä, mutta säikeisen rakenteensa ansiosta pysyi mainiosti kasassa. Nostin sen kulhoon ja asetin toisen kulhon kanneksi, jotta höyry hoitaisi homman loppuun. Kymmenen minuutin päästä kulhossa pötkötti savuinen ja täyteläinen, ryppyinen munakoiso. Irrottelin kuoren lusikan ja haarukan avulla ja muussasin lihan toisessa kulhossa. Lisäsin tahinia, mustapippuria, suolaa ja hieman savuista nestettä jota munakoiso oli päästänyt levätessään kulhon pohjalle. Helpoin ja herkullisin grillilisuke pitkään aikaan!

Sillä aikaa tuli oli laantunut hiillokseksi. Padronin paprikat ja esikeitetty palsternakka saivat aavistuksen hellemmän kohtelun. Lotrasin grillattujen kasvisten päälle oliiviöljyä ja kunnolla sormisuolaa ja nostin pöytään. Savustettu nieriä päätyi aikalailla sivurooliin, niin hyviä savuiset kasvikset olivat. Pari palaa kuminalla maustettua ruisleipää lisäsi ruokaisuutta.

Kevään ensimmäisen pihapäivän täydellisti tietenkin sauna. Talvi on todellakin ohitse.

Vegempi suunta

,

Ruokamediat ovat täynnä kasvisruokareseptejä ja samantyyppinen ruoka menestyy myös ravintolamaailmassa. Mustavalkoinen jako lihanystävien ja kasvissyöjien välillä on onneksi alkanut hälventyä. Puhutaan sekaani -ruokavaliosta, jossa lihaa syödään juhlavina hetkinä ja arkena luotetaan enimmäkseen kasvisruokaan. Hyvä lähtökohta onkin aloittaa kasvisruuan lisääminen kotiruokailuun päivä kerrallaan. Olen vähentänyt lihan laittamista tietoisesti jo pitkään ja huomannut vuosien aikana, että kyse on tottumuksesta. Uudet vakioreseptit täyttävät helposti lihaklassikoiden paikan, kun järjestää hieman aikaa perehtyä niihin. Muutosta ei ole pakko tehdä kertarysäyksellä, varsinkaan jos lihaa on tottunut syömään jatkuvasti. Laihdutusasiantuntijat ovat jo vuosia sanoneet, että pienet muutokset ovat pysyvämpiä kuin kaiken muuttaminen kerralla. Pienestä aloittaminen toimii tässäkin muutoksessa.

Niin kuin on opittu ajattelemaan että liha on pääruokaa ja kasvikset lisukkeita, ajatusmaailmaa voi alkaa kääntämään samalla tavalla toisin päin. Lihaakin voi ajatella lisukkeena ja sen asemaa aterian keskipisteenä voi vähentää tuomalla rinnalle runsaita kasvislisukkeita. Esimerkiksi japanilaisessa ruokakulttuurissa lihan annoskoko on huomattavasti pienempi, kuin länsimaalaisessa. Pienemmässä lihamäärässä voi myös panostaa muihin ominaisuuksiin, kuten laatuun ja eettisyyteen. Marketista saatavien pakattujen lihatuotteiden annoskoot ovat kasvaneet huolimatta kasvavasta kasvisruokatrendistä. Proteiinin rohmuaminen on saanut esimerkiksi kanan rintafileepakkaukset paisumaan ja lisäämään eläinten tuotantoon ja jalostamiseen liittyviä epämääräisyyksiä.

Kauppoihin tulleita kasvistuotteita ei kannattane leimata välittömästi prosessoiduksi ruuaksi. Usein kuulee sanottavan, että en ole syönyt eineksiä ennenkään, miksi aloittaisin nyt? Esimerkiksi nyhtökauran ja härkiksen juju on luonnonmukaisuus ja rakenne onkin saavutettu valmistustekniikalla, ei lisäaineilla. Jos prosessoitua ruokaa lähdetään todella ajattelemaan, prosessoiduksi muuttuu moni muukin tuttu tuote. Käytännössä kaikki leivottu on jo rankasti prosessoitua, puhumattakaan etikoiduista tuotteista tai vaikkapa kahvista. Prosessointi tarkoittaa yleensä käytettävyys- ja säilyvyysominaisuuksien parantamista eikä välttämättä lisäaineiden käyttöä.

Kannattaa kokeilla edellä mainittuja tuotteita eikä myöskään tuomita yhden kokeilun perusteella. Tästä puhun kokemuksella, sillä ensimmäistä kertaa nyhtökauraa kokeillessani en todellakaan innostunut. Se kuitenkin johtui vääränlaisesta reseptistä, johon tuote ei ollut paras vaihtoehto – tomaattikastike imeytyi kuivakkaan kauraan jota haudutin ylipitkän aikaa. Yritin onneksi kuitenkin uudestaan, sillä nyhtökaurassa on omat hyvät ominaisuutensa jota ei muilta samankaltaisilta tuotteilta voi odottaa. Rapeaksi paistettuna tai pilkottuna murumaiseksi se imee itseensä maut ja rakenteesta saa tosiaan hyödyn irti. Vaikka uuteen tuotteeseen suhtautuukin ensin ”lihankorvikkeena”, muutaman kokeilun jälkeen löytää omat suosikkijuttunsa, mihin se sopii paremmin kuin muut raaka-aineet. Ja tämä ei ole maksettu mainos, vain hyvä esimerkki!

Varmaankin paras keino ruokavalion vegepuolen täydellistämiseen on kuitenkin opetella laittamaan ruokaa. Kun aloin vuosia sitten opettelemaan ruuanlaittoa urakalla, huomasin kuinka paljon arkikokkaaminen helpottui jo parin kuukauden aikana. Reseptien testailu silloin tällöin opettaa aina jotain uutta ja kasvisten pilkkominen ja muu valmistelutyö helpottuu vain tekemällä. Kun ideat ja toimeen tarttuminen sujuvat, safkan laittaminen muuttuu paljon mielekkäämmäksi. Ruokakustannuksetkin pienenevät, kun saa pienemmästä irti enemmän ja hävikin määrä vähenee – sen uskoisi motivoivan ketä tahansa.

Puhumattakaan siitä, että voi syödä aina hyvin.

Turun kauppahallin ruoka- ja viinijuhlat 2018

, ,

Myynnissä oli ollut tuhat lippua ja ne olivat loppuneet tunnissa. Olin itse sattunut huomaanaan jutun aiheesta somea selaillessa aamulla ja siten kerrankin ollut valppaana. Tuhat ihmistä tuntui isolta määrältä porukkaa, ainakin ahdettuna kauppahallin käytäville. Kauhukuvissani seisoin ihmisten keskellä kyynärpäät kylkiä vasten, käsissäni kylmettynyt annos ja tyhjä viinilasi, koska olin jo juonut sen jonottaessani ruokaa. Rapsakka talvisääkin ehti purra kahdenkymmenen minuutin jonotuksen aikana, mutta kun pääsimme ovista sisään, vastaan tulvivat lämmin ilma ja huumaavan hyvät aromit saivat rentoutumaan hetkessä.

Kuvia tapahtumasta:

[soliloquy id=”581″]

Maistelimme illan aikana noin 14 eri annosta ja paria suosikkia vielä toisen kerran. Annosten koko oli suurimmassa osassa sellainen että siitä riitti kahdelle hengelle useampikin suupala. Sacher-kakku ja savustettu possu olivat jo isoja maisteluannoksiksi. Roots Kitchenin salaatti oli taas niin hyvää, että sitä olisi syönyt mielellään vähän enemmänkin. Suosikiksi nousi Reino Jokisen erikoisliikkeen puolelta noudettu annos, jossa oli paahtopaistia, piparjuurimoussea, siemennäkkäriä ja päällä kapriksia ja marinoitua punasipulia. Toinen suosikki oli ehdottomasti savusilakkapallero sitruuna-aiolilla, joka hävisi niin nopeasti etten muistanut edes yrittää kuvan ottamista. Arvelin että pallero olisi jäähtynyt oltuaan tarjolla tiskin päällä jonkin aikaa, mutta yllätyin iloisesti. Tulipa hörpättyä osterikin, mutta niiden makuun en kyllä ole vieläkään päässyt… Viinit olivat hyviä paria hieman tylsää yhdistelmää lukuunottamatta. Oli helppoa käydä ruuan kanssa valikoiman äärellä ja valita tarjoilijan suosituksen avulla. Ei tarvitse siis olla mikään viinituntija.

Pitkän tilan kapeille käytäville oli saatu aseteltua pieniä pöytiä, jollainen tuntui aina löytyvät pienen matkan päästä vapaana ja siistinä. Se olikin tarpeen, sillä panttia vastaan luovutettava viinilasi kulki mukana tietysti koko illan. Maistelupisteissä tuotteiden maksamiseen käytettäviä viini- ja ruokalipukkeita suositeltiin ostamaan etukäteen, mutta unohdettuani asian täysin päädyimme ostamaan lipukkeet paikan päältä. Se onnistui jonottamatta sekä tapahtuman alku- että loppuvaiheessa.

Kauppahallin juhlatunnelma oli onnistunut ja ruuat herkullisia. Talvisessa Turussa viihtyisämpää lauantai-illanviettopaikkaa on vaikea keksiä. Viinijonossa kuullun mukaan muutkin vaikuttivat yhtä tyytyväisiltä: ”Tuo riesling tulee muuttaan sun elämän”, huokaisi eräs rouva.