In Da Club

,

Hirveää soutamista ja huopaamista ollut tämä kevät. Kun saimme toukokuussa lämpimiä ilmoja, innostuin karaisemaan taimia auringonvalossa heti. Ne lopettivat venymisensä ja alkoivat vahvistua. Lehdet kasvoivat kämmenen kokoisiksi ja lehtihangoista versosi nipuittain uusia lehtiä. Muutamaan chiliin tuli jo parin helteisen päiväulkoilun jälkeen kukannuppuja jotka roikottivat vienosti kasvojaan maata kohti, kuin ujostellen auringon paahtavaa valokeilaa.

Sitten tuli kylmä. Päivällä lämpötila oli enimmäkseen siedettävä, mutta yöt menivät koleaksi. Surkean sontasään jatkuessa oli silti pakko jatkaa jo alkanutta koulintaa, kun chilit olivat aivan sekaisin onko yö vai päivä ja kurottelivat ikkunoita kohti epätoivoisena. Olimme olleet saunakamarissa yötä jo muutaman yön niin kuin kesäisin teemme. Olin rahdannut sinne keittiötarvikkeita niin että ruuanlaitto oli sisällä talossa jo melkein hankalaa, mutta oli pakko ottaa takapakkia. Kammari chilien käyttöön yöksi, jotta kasvihuoneelle olisi päiväulkoilun ajaksi lyhyempi matka. Siellä taimia pystyi koulimaan tuijottamatta koko ajan ulos peläten että mystinen suihkuvirtaus tulee ja jättää kuukausien esikasvatustyöstä jäljelle multaa ja oksia.

Hylkäsimme saunakamarin eli klubin (nimi oli ensin läppä ja jäi sitten käyttöön, niin kuin kaikki surkeimmat jutut) koska multaa oli ruukkujen kanniskelun jälkeen kaikkialla. Ja totta puhuen vaikka kehun kestäväni nykyään hyvin kylmää, kyllä otti päähän se koleus. Kamaria kun ei ole sen kummemmin tiivistetty eikä se ole talviasuttava. Olin siis melkein helpottunut kun pääsin vielä talon lämpöön, vaikka kesä tuntuikin samalla lipsahtavan askeleen kauemmas.

Nyt lämpö palasi ja chilit pääsivät kasvihuoneen syviin multiin. En voi kieltää etteikö istutus olisi ollut hetkeäkään ajoissa. Alkoi olla todella kyllästyttävää rahdata potteja edestakaisin, varsinkin kun ostimme niitä kaikkien omien päälle vielä lisää Livian taimitorilta – en voinut vastustaa jättimäisiä amppelitomaatteja ja ananassalviaa, saati sitten tuoksuvia yrttejä. Pääsimme myös muuttamaan viimein klubille, ja ai että täällä on mukavaa.

Kyse ei ole todellakaan mistään idyllisestä pukuhuoneesta kynttilöineen vaan täällä on muovimattoa, kiiltävän kellertäväksi maalattua paneelia ja sekavia ylijäämätavaroita. Mutta hikisenä ja multaisena tuntuu paljon luontevammalta tulla tänne, kuin mennä sisälle. Sisällä tuntuu jotenkin kliiniseltä ja pimeältä pihalla olon jälkeen. Tämä taas on pieni huone josta astutaan suoraan ulos, mikä tuntuu mökkitunnelmalta huolimatta siitä että olen omalla takapihallani. Ja hei, en pääse täältä yön yli -reissuille kuitenkaan lähtemään, joten onkin aivan hyvä että nautin tästä näin paljon.

Pieni tila on helppo pitää siistinä, koska suurin osa ajasta menee kuitenkin ulkona. Täällä on myös pieni kaasuliesi ja jääkaappi. Se on täynnä kasviksia ja yksinkertaisia, ravitsevia aamupalatarpeita. Käytettynä saatu patja on pehmeä ja se vuorataan kevyine kesäpeittoineen haalistuneilla mutta hyväkuntoisilla lakanoilla, joista osa on ollut käytössä jo opiskeluaikoina. Ikean hyllykkö ostettiin aikoinaan ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme ja vaikka se on melkoinen hirvitys, toistaiseksi se sopii mökkikeittiöksi. Kun kaikkialla muualla on kiire laittaa ja saada valmiiksi, klubilla ei. Se aika on vielä joskus mutta ei nyt. Se ei estä tilasta nauttimista vaan oikeastaan päinvastoin. Nyt ei ole niin tarkkaa, nyt on kesä.

Kaikki tuntuu klubilla ollessa suoraviivaisemmalta ja läsnä ovat vain ydinasiat – eli kirjoittaminen ja uuden luominen.

Katselen ennemmin vuorotellen kukkivia puita ja pensaita, kuin heilun imurinvarressa ja puunaan keittiön tasoja. Syön rapeita kasviksia oliiviöljyn kanssa, iltaisin lämmitän grillin tai saunan ja vietän hellepäivinä siestaa sängyn reunalla. Muina hetkinä kaivan läppärin tai lehtiön esiin, piirrän ja kirjoitan. Aamuisin on niin valoisaa, että saatan herätä viiden aikaan ja lähteä koiran kanssa kävelylle. Sieltä palatessa aurinko on jo korkealla. Sitten keitän pannukahvit (siitä tulee yleensä joko hirveää myrkkyä tai halvan teen kaltaista kahviksi tunnistamatonta litkua) ja sitten aloitan puutarhakierroksen. Naapuritallin hevoset ovat päässeet kesälaitumelle ja uusi ponitulokas on oikea troublemaker. Se ja kolme kertaa isompi suomenhevonen takaavat hienon aamupäivän väliaikashown, kun on pakko tulla haukkaamaan happea kasvarin trooppisesta ilmasta.

Aikatauluihin sekä omiin ja muiden odotuksiin tämä on täydellistä vastalääkettä. Tai näin luulin, kunnes huomasin että aikaan saaminen onkin paljon helpompaa kun antaa rentouden vallata alaa. Vahingossa on tullut tehtyä vaikka mitä sellaista, joka vie unelmia eteenpäin. Miten kaikki voi olla yhtä aikaa jännittävää ja rauhallista – kuin täydellinen makean ja suolaisen tasapaino.

0 kommentit

Kommentoi

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa