Pihasuunnitelmia ja kasvutarinoita

,

Yritimme viettää toissa viikonloppuna pihasuunnittelupäivää ulkona. Päätimme olla valppaina ja ajoissa, sillä aiempina keväinä tuikitärkeisiin asioihin on tartuttu hämmästyttävän myöhään, tuloksena melko kiireinen toukokuu. Ilma oli kuitenkin surkea, harmaa ja tihkusateinen. Haimme hampurilaiset kylältä ja asetuimme visusti sisätiloihin. Jo tuo parinkymmenen minuutin pihalla käyskentely ja sulavan lumen alta hahmottuva peltotilkku kuitenkin auttoi siirtämään ajatukset siihen mielentilaan, mikä tarvitaan siihen että kunnianhimoiset suunnitelmat muuttuvat unelmista todeksi.

Mullasta ja maanparannusaineksista pitäisi laatia massiivinen ostoslista, sellainen jonka muodostamisesta meillä kummallakaan ei ole mitään kokemusta. Kun on tarpeeksi monta kertaa aloittanut perehtymisen asioihin aivan nollatiedoilla ja selvinnyt siitä ei vain hengissä vaan vähintäänkin mukiinmenevin lopputuloksin, uudet kokeilut eivät enää pelota. Helppo neuvo jota itselleenkin välillä tulee sanottua, on että aloita alusta. Mitä muuta voit tehdä. Etsi inspiraatiota, selvitä tarve, hahmota eri lähteistä kasatusta tiedosta hyvä peruskuva asiasta, sovita omiin arvoihin ja budjettiin, selvitä mahdollisuudet tai saatavuus. Sen jälkeen toimi taaksepäin katsomatta ja varaudu mokaamisen todennäköisyyteen. Mokan sattuessa voivottele, anna itsesi kyrsiintyä koko hommaan, hengitä hetki ja mieti millaista tietoa virheestä jäi käteen. Sopivan ajan kuluttua jatka taas eteenpäin, taaksepäin katsomatta, arvokas uusi oppi mukanasi. Sillä totta on se, että vain tekemällä oppii.

Eilen päivä oli täysin toisenlainen. Se kutsui ulos, viettämään aikaa, näyttämään mahdollisuuksia ja viime kesän työnteon tuloksia. Pihalla on siistiä, aivan toisenlaista kuin aiempina vuosina jolloin roju vielä hallitsi monessa kohtaa näkymiä. Pellon multa oli kuohkeampaa kuin muistinkaan ja viime vuonna liian myöhään istuttamani persiljat puskivat pintaan. On niin jännittävää seurata mitä lumen alta paljastuu. Lumipyryssä ja pakkasessa tuntuu vaan niin älyttömältä että mikään voisi kasvaa keväällä tuosta jään ja horroksen jäljiltä, mutta kaikki vain odottaa pintaan puskemista, tarttuen heti lämmittävien auringonsäteiden voimaan ja rönsyten ylöspäin. Se on niin lohduttavaa, helpottavaa ja energisoivaa jollain sellaisella tavalla, jonka merkityksen rajoja ei osaa edes hahmottaa.

Samankaltaisista syistä taimista on tullut tänä keväänä minulle erityisen tärkeitä. Siementen elinvoima, itämisen alkaminen, valon ja ravinteiden tarve, lämpötilat… Kaikki on tavallaan monisyistä mutta kun hommaa hetken tekee ja elää mukana, kokonaisuuden hahmottaa ja tarpeita osaa ennakoida. Se on palkitsevaa oppia jota ahmin itseeni kaikin tavoin. Pelkäsin siementilauksen saapuessa että olen ehkä yliarvioinut osaamiseni, mutta asia ei ilmeisesti ole ollenkaan niin. Olen ollut huolellinen ja järjestelmällinen, pelännyt ensimmäisiä merkkejä tuholaisista, tuijottanut jokaista kasvia päivittäin tarkkaillen kasvutapaa ja havainnoiden niitä asioita joita eivät puutarhalehdet ja keskustelupalstat kerro.

Ymmärsin myös hiljalleen että kun perustarpeet ymmärtää, kasvattamisessa kannattaa noudattaa omaa vaistoaan. Tekee hyvää itsetunnolle huomata kuinka vaikeiksi mielletyt lajikkeet kukoistavat ja muuttuvat silmien edessä kokonaiseksi monimutkaiseksi kasviksi joka tuottaa aikanaan hedelmän, jonka hyödynnän ravintona ja josta poimin ensi vuoden siemenet talteen. Puhumattakaan siitä ajatuksesta että joku on näitäkin lajikkeita kehittänyt, vienyt eteenpäin villeistä versioista parantaen kasvu- ja makuominaisuuksia. Aivan mieletöntä! Tässä on jotain niin elämälle ominaista ja perustavanlaatuista. ”Puutarhahulluus” on valtava aliarvio siitä, kuinka tärkeänä tätä osaamista pidän ja kuinka nöyränä oppia kerään. Siihen ei edes ole muuta keinoa, sillä näitä asioita ei pysty nopeuttamaan eikä manipuloimaan. Kiireen tuntu ja sähläys eivät kasvimaailmaan yllä ja se jos mikä on erityisen arvokasta ja parantavaa.

No, näistä syvistä vesistä vielä vähän kevyempiin ilonaiheisiin. Pihalla tuli nimittäin suunniteltua myös kesän ruokailua ja ruuanlaittoa. Mitään ei varmaan aivan valmiiksi saada mutta yksityisravintola Klubi avaa ovensa kyllä todenteolla tämän kesän myöhemmässä vaiheessa. Pihajuhlia, kylmiä juomia, pitkiä saunailtoja ja hervottoman hyvää itsekasvatettua ruokaa tarjolla. Kutsuja tulossa. Saa myös kutsua itse itsensä, sisäänpääsykriteerit eivät ole tiukkoja.

Fidel oli mukana koko suunnittelu- ja fiilistelysessiomme ajan. Aiempina keväinä se on hytissyt ulkona takista huolimatta niin että raukka on jouduttu dumppaamaan sisälle vällyjen väliin jo vartin oleskelun jälkeen. Ilmeisesti viime kesänä ulkokoiran maneerit ovat aidan pystytyksen tuomien mahdollisuuksien ja lisääntyneiden puutarhatöiden myötä kuitenkin asettuneet myös hänen prinssiyteensä, sillä kuten kaikki muukin talvehtiva, kaveri tuntui vaihtavan suoraan kesävaihteelle. Se lökötteli muina herroina saunan kiveyksellä ja seuraili tyynesti meitä, kun siirryimme nurkasta toiseen viuhtoen käsillämme innokkaasti raparperi- ja tulppaanipenkkien sekä uusiksi muotoiltavan sisääntulon linjoja. Silmät välillä puoliummessa, auringonvalossa paistatellen, omilla tiluksillaan tyytyväisenä, eikä ollut ainoa.

0 kommentit

Kommentoi

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa