Rytinällä maaliin

Laarit ovat valmiit ja ne ovat paremmat kuin uskoinkaan. Kuten yleensä käy, suunnitelma alkoi elää valmistusvaiheessa. Tämä johtuu meillä monesti varman päälle pelaamisesta, jolloin käytännön toteutuksen keskellä käykin ilmi että mahdollisuuksia olisi enempäänkin. Tässä pohjasuunnitelmassa muuttuivat nuo kulmat, joihin tehtiin silmää miellyttävät linjat – jotka antavat myös anteliaasti lisätilaa kasvatukselle. Viidakkokurkkujen itämisprosentti oli sata, joten tila on tarpeen. Mistäänhän ei tietenkään voi luopua, vaikka joskus varmaan kannattaisi.

Varustelin klubihuoneen grilli- ja yöpymistavaroilla pari viikkoa sitten. Siivosin paikat talven jäljiltä ja siellä yövyttiin ehkä kahden yön verran ennen kuin tajusin että tilaa on pakko käyttää tomaattien yöpymispaikkana sen aikaa kun ne totuttelevat päivisin kasvihuoneen oloihin. Talolle oli kerta kaikkiaan kohtuuttoman pitkä matka käveltäväksi kaksi kertaa päivässä näiden hujoppien kanssa. Tuulisina päivinä niitä oli pakko kuljettaa yksi kerrallaan, toinen käsi valmiina tukemaan ohuiden keppien varassa huojuvia runkoja. Koska oli niin kivaa päästä klubille yöksi, siellä oltiin sitkeästi tässäkin viidakossa, jonka tallensin puhelimen kameralla ensimmäisenä iltana.

Viikonlopuksi luvatut 22 astetta muuttuivat ennusteissa lähes viikon hellejaksoksi ja siitähän honkkelit innostuivat. Varret paisuivat ja juuret puskivat ruukun pohjasta ulos. Neljän päivän koulinnan jälkeen alkoi tuntua että ne kärsivät enemmän kanniskelusta eivätkä saa valosta kaikkea hyötyä irti, sillä vaikka kuinka hyysään näitä kasveja, kuudelta en suostu nousemaan niiden raahailun vuoksi. Tein ensin päätöksen kokeilla istutusta muutamalla taimella, mutta koska juuret olivat kehittyneet erittäin hyviksi ja multapaakku irtosi ruukusta että humps vaan, seuraavana päivänä laitoin loputkin. Kiinnitin kattoon synteettiset tukinarut ja kiedoin ne varovasti varsien ympärille. Oli niin helpottavaa saada taimet lopulliseen paikkaansa! Ne eivät vaikuttaneet yhtään niin epävakailta päästyään syvään multaan.

Päivä oli helteinen. Kuvittelin aiemmin viettäväni leppeitä hetkiä kasvihuoneen suojissa, mutta tajusin tuona istutuspäivänä että hiostavuus muovikalvon alla keskipäivän auringossa on aivan omaa luokkaansa. Lomalle tullut ystävä keskittyi suosiolla auringonottoon kasvarin edustalla ja kävi aina välillä tarkastamassa etten ole pökertynyt multalaariin.

Nyt tomaatit ovat olleet kasvihuoneessa jo muutaman päivän. Jännittää hieman nuo tulevat ennusteet, joissa yöt tippuvat viiteen asteeseen ja päivätkin kipuavat hädintuskin viiteentoista – jos siihenkään. Mietin välillä kiirehdinkö kuitenkin liikaa, mutta uskoisin että hieman vaivaa näkemällä kasvarin lämpötila pysyy riittävän hyvänä. Ainakin kasvit ehtivät juurtua paikoilleen hyvin lämpimillä ilmoilla ja vaikutti siltä ettei siirto ollut niille mikään rasite, päinvastoin. Ne jatkoivat muina miehinä kasvamistaan. Luin neuvon että istutus olisi paikallaan vasta kun kukissa näkyy keltaista, mutta luulen että se hetki on aika lähellä. Tosiasiassahan ensikertalaisena hortoilen pimeässä tässä hommassa ja yritän muistaa jokaisen saamani vinkin. Vieläkin tuntuu että joka kerta kun luen artikkelin tomaatin kasvatukseen liittyen, eteen tulee jotakin uutta.

Esimerkiksi hermoja raastanut ruttulehtisyys onkin vain merkki paikalle juurtumisesta ja sen myötä aiheutuneesta ravinnesykäyksestä. Taimet ovat vain hieman övereissään päästyään pikkuisesta ruukustaan ja höttömullastaan kunnolliseen kasvualustaan. Se muuten sekoitettiin myös aivan tuntumalla pihaan kuljetetuista materiaaleista – puutarhamullasta, kuohkeasta turpeesta ja pienestä määrästä karkeaa hiekkaa. Sopivassa suhteessa siis ravinteita, läpäisevyyttä ja toisaalta kosteutta pidättävää, tasaavaa turvetta. Laarit on pohjustettu sepelillä jotta multamassa ei seiso pohjaa vasten kosteana, vaan ylimääräinen kosteus pääsee valumaan läpi.

Puhun aina pelkästään tomaateista, mutta samaa prosessia kävivät läpi myös viisi tomatillon tainta. Ne olivat kasvuvaiheessa läpikuultavia, varreltaan vetisiä ja valmiita napsahtamaan poikki hetkenä minä hyvänsä, mutta kun aurinko vaihtoi vaihdetta isompaan ja siirsin ruukut korkeammalle ikkunalla aamuauringon ääreen, niistä tuli puita. Myös hyvällä sitomisella oli merkitystä eli korjasin hoippuvaa kasvua tasapainottavalla sidonnalla ja tukevalla kepillä. Kasvihuoneeseen istuttaessa hautasin venyneet varret kunnolla kasvualustaan, sillä kuten tomaatit, ne kasvattavat varteensa uusia juuria. Vaikka tomatillot ovat kotoisin lämpimistä oloista, ne viihtyvät yllättävän hyvin Suomen oloissa. Viime vuonna ulkoa saatu sato oli vakuuttava joten odotukset kasvihuonetomatilloista ovat kovat. Ne alkoivat tehdä keltaisia, riippuvia kukkiaan jo ruukuissa ja nuppuja on lisää, mutta kasvu jatkuu koko kesän ajan. Siksi taimet on istutettu väljästi, sillä niistä tulee isoja. Tilaa olisi saanut olla enemmänkin. Varataimestakaan en luopunut vaan istutin sen pönttöön.

Rakentaminen aloitettiin kaksi vuotta sitten ja tässä ollaan nyt, mieletöntä. Ellei nyt joku huomannut, olen tästä projektista aivan ekstaasissa. Käyn kasvihuoneessa varmaan viisitoista kertaa päivässä ja koitan malttaa vielä kylmänarkojen chilien kanssa viileän jakson ylitse. Tämä on unelmien täyttymys ja tuntuu suurelta palkinnolta. Ja kaikki on vielä aivan alussa.

0 kommentit

Kommentoi

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa