Artikkelit

Rytinällä maaliin

Laarit ovat valmiit ja ne ovat paremmat kuin uskoinkaan. Kuten yleensä käy, suunnitelma alkoi elää valmistusvaiheessa. Tämä johtuu meillä monesti varman päälle pelaamisesta, jolloin käytännön toteutuksen keskellä käykin ilmi että mahdollisuuksia olisi enempäänkin. Tässä pohjasuunnitelmassa muuttuivat nuo kulmat, joihin tehtiin silmää miellyttävät linjat – jotka antavat myös anteliaasti lisätilaa kasvatukselle. Viidakkokurkkujen itämisprosentti oli sata, joten tila on tarpeen. Mistäänhän ei tietenkään voi luopua, vaikka joskus varmaan kannattaisi.

Varustelin klubihuoneen grilli- ja yöpymistavaroilla pari viikkoa sitten. Siivosin paikat talven jäljiltä ja siellä yövyttiin ehkä kahden yön verran ennen kuin tajusin että tilaa on pakko käyttää tomaattien yöpymispaikkana sen aikaa kun ne totuttelevat päivisin kasvihuoneen oloihin. Talolle oli kerta kaikkiaan kohtuuttoman pitkä matka käveltäväksi kaksi kertaa päivässä näiden hujoppien kanssa. Tuulisina päivinä niitä oli pakko kuljettaa yksi kerrallaan, toinen käsi valmiina tukemaan ohuiden keppien varassa huojuvia runkoja. Koska oli niin kivaa päästä klubille yöksi, siellä oltiin sitkeästi tässäkin viidakossa, jonka tallensin puhelimen kameralla ensimmäisenä iltana.

Viikonlopuksi luvatut 22 astetta muuttuivat ennusteissa lähes viikon hellejaksoksi ja siitähän honkkelit innostuivat. Varret paisuivat ja juuret puskivat ruukun pohjasta ulos. Neljän päivän koulinnan jälkeen alkoi tuntua että ne kärsivät enemmän kanniskelusta eivätkä saa valosta kaikkea hyötyä irti, sillä vaikka kuinka hyysään näitä kasveja, kuudelta en suostu nousemaan niiden raahailun vuoksi. Tein ensin päätöksen kokeilla istutusta muutamalla taimella, mutta koska juuret olivat kehittyneet erittäin hyviksi ja multapaakku irtosi ruukusta että humps vaan, seuraavana päivänä laitoin loputkin. Kiinnitin kattoon synteettiset tukinarut ja kiedoin ne varovasti varsien ympärille. Oli niin helpottavaa saada taimet lopulliseen paikkaansa! Ne eivät vaikuttaneet yhtään niin epävakailta päästyään syvään multaan.

Päivä oli helteinen. Kuvittelin aiemmin viettäväni leppeitä hetkiä kasvihuoneen suojissa, mutta tajusin tuona istutuspäivänä että hiostavuus muovikalvon alla keskipäivän auringossa on aivan omaa luokkaansa. Lomalle tullut ystävä keskittyi suosiolla auringonottoon kasvarin edustalla ja kävi aina välillä tarkastamassa etten ole pökertynyt multalaariin.

Nyt tomaatit ovat olleet kasvihuoneessa jo muutaman päivän. Jännittää hieman nuo tulevat ennusteet, joissa yöt tippuvat viiteen asteeseen ja päivätkin kipuavat hädintuskin viiteentoista – jos siihenkään. Mietin välillä kiirehdinkö kuitenkin liikaa, mutta uskoisin että hieman vaivaa näkemällä kasvarin lämpötila pysyy riittävän hyvänä. Ainakin kasvit ehtivät juurtua paikoilleen hyvin lämpimillä ilmoilla ja vaikutti siltä ettei siirto ollut niille mikään rasite, päinvastoin. Ne jatkoivat muina miehinä kasvamistaan. Luin neuvon että istutus olisi paikallaan vasta kun kukissa näkyy keltaista, mutta luulen että se hetki on aika lähellä. Tosiasiassahan ensikertalaisena hortoilen pimeässä tässä hommassa ja yritän muistaa jokaisen saamani vinkin. Vieläkin tuntuu että joka kerta kun luen artikkelin tomaatin kasvatukseen liittyen, eteen tulee jotakin uutta.

Esimerkiksi hermoja raastanut ruttulehtisyys onkin vain merkki paikalle juurtumisesta ja sen myötä aiheutuneesta ravinnesykäyksestä. Taimet ovat vain hieman övereissään päästyään pikkuisesta ruukustaan ja höttömullastaan kunnolliseen kasvualustaan. Se muuten sekoitettiin myös aivan tuntumalla pihaan kuljetetuista materiaaleista – puutarhamullasta, kuohkeasta turpeesta ja pienestä määrästä karkeaa hiekkaa. Sopivassa suhteessa siis ravinteita, läpäisevyyttä ja toisaalta kosteutta pidättävää, tasaavaa turvetta. Laarit on pohjustettu sepelillä jotta multamassa ei seiso pohjaa vasten kosteana, vaan ylimääräinen kosteus pääsee valumaan läpi.

Puhun aina pelkästään tomaateista, mutta samaa prosessia kävivät läpi myös viisi tomatillon tainta. Ne olivat kasvuvaiheessa läpikuultavia, varreltaan vetisiä ja valmiita napsahtamaan poikki hetkenä minä hyvänsä, mutta kun aurinko vaihtoi vaihdetta isompaan ja siirsin ruukut korkeammalle ikkunalla aamuauringon ääreen, niistä tuli puita. Myös hyvällä sitomisella oli merkitystä eli korjasin hoippuvaa kasvua tasapainottavalla sidonnalla ja tukevalla kepillä. Kasvihuoneeseen istuttaessa hautasin venyneet varret kunnolla kasvualustaan, sillä kuten tomaatit, ne kasvattavat varteensa uusia juuria. Vaikka tomatillot ovat kotoisin lämpimistä oloista, ne viihtyvät yllättävän hyvin Suomen oloissa. Viime vuonna ulkoa saatu sato oli vakuuttava joten odotukset kasvihuonetomatilloista ovat kovat. Ne alkoivat tehdä keltaisia, riippuvia kukkiaan jo ruukuissa ja nuppuja on lisää, mutta kasvu jatkuu koko kesän ajan. Siksi taimet on istutettu väljästi, sillä niistä tulee isoja. Tilaa olisi saanut olla enemmänkin. Varataimestakaan en luopunut vaan istutin sen pönttöön.

Rakentaminen aloitettiin kaksi vuotta sitten ja tässä ollaan nyt, mieletöntä. Ellei nyt joku huomannut, olen tästä projektista aivan ekstaasissa. Käyn kasvihuoneessa varmaan viisitoista kertaa päivässä ja koitan malttaa vielä kylmänarkojen chilien kanssa viileän jakson ylitse. Tämä on unelmien täyttymys ja tuntuu suurelta palkinnolta. Ja kaikki on vielä aivan alussa.

Hyötypuutarha opettaa

, ,

Katselin kauhulla, kun kuorma-auto peruutti kapeaa pihatietä sisäpihalle. Mennessään se nirhaisi mukanaan pienen koivun, mutta tien yli kurottuvat oksat onneksi säilyivät. Oikeaan kohtaa päästyään lava kippasi viisitoista tonnia multaa keskelle pihaa, kuormuri ajoi tiehensä ja me jäimme seisomaan kasan äärelle. Siinä sitä nyt sitten oli, materiaalia kasvimaalle. Enää piti kärrätä koko komeus oikealle pläntille luumupuiden taakse.

Toki olisi ollut ihanteellista että maa olisi ollut sen verran hyvää, että pienillä parannuksilla siitä olisi saanut kunnollisen pohjan. Ilman suurtakaan kokemusta olimme silti pystyneet toteamaan varmuudella että maa oli melko savipitoista ja täynnä juolavehnän juuria. Paikkaa oli käännetty naapurin ikivanhalla puutarhajyrsimellä viime kesänä ja suurin osa juurista saatu poistettua tällä toistuvalla mylläämisellä ja haravoinnilla, mutta pohja oli silti liian tiivis suoraan viljelyyn. Multakuormaan panostaminen oli myös tapa päästä kasvimaan hoitamiseen käsiksi pikaisesti, sen sijaan että maata olisi parannettu vuosien kuluessa hitaasti. Näin jälkeenpäin voi todeta että päätös oli hyvä, sillä kasvattamisessa on tarpeeksi opeteltavaa ilmankin puritanistista otetta kaiken opetteluun.

Muutenkin tunsin eksyneeni enimmäkseen puutarha- ja viljelyblogeihin, joissa tavoitteena oli tehdä kaikki kuten ennenkin, ja ihailin tätä lähestymistapaa. Ymmärsin kuitenkin pian kaipaavani ennemmin jotain uutta, hulluutta kokeilla erilaisia asioita, kasvattaa jotain mikä ei välttämättä kannatakkaan – tai palkitsee ylenmäärin. En ollut loppuen lopuksi kovin innostunut esimerkiksi kasvattamaan perunoita koko talven tarpeiksi, mutta toisaalta en halunnut jättää puutarhaa pienen kasvihuoneen toiminnaksi tai pelkäksi silmäniloksi. Lähestymistapa muodostui sellaiseksi että kasvatan ensimmäisenä vuonna jotain mistä aidosti pidän, mitä oikeasti tulee käytettyä ja katson sitten mihin suuntaan haluan hommaa viedä.

Tänne muuton jälkeen vuodenajat ovat tuntuneet lyhyemmiltä ja niiden välissä olleet, ennen häilyviltä tuntuneet rajat selkeiltä. Kesä tuntuu loppuneen ihan vasta ja kohta onkin jo tammikuu, jolloin tilaan seuraavan kesän siemenet ja laitan ensimmäiset taimet alulle kasvivalojen avulla. Nyt on juuri sopiva aika miettiä, miten tuon ensimmäisen hyötypuutarhailukesän opit ohjasivat tulevan kauden tekemisiä.

1.Hallittu kaaos on taitolaji

Ylemmässä kuvassa on se kasvimaa, mullat levitettynä siisteihin lohkoihin ja taimet millintarkkoihin riveihin kylvetyistä siemenistä ponnistaen. Vaikka puutarhalehdet ja kokeneemmat konkarit sanoivat että lajeja kannattaa ehdottomasti viljellä pikkuisen sekaisin, se tuntui aivan ylitsepääsemättömältä alkukesästä. Miten voin tietää mitä mistäkin kasvaa jos heittelen huolettomasti kumppanuuskasveja toistensa lomaan?! Sentään rivin tilliä uskalsin laittaa, mutta senkin reunaan ja täsmälleen pussissa lukevan rivivälin mukaan.

So far, so good. Näyttääpä upealta ja rikatkin on nypitty niin vimosen päälle. Harvensin orjallisesti ja nypin paljain sormin pienetkin rikanalut pois.

AAAAAAAAAAAAAA. Tästä vaiheesta ei ole kovin selkeää kuvaa, koska kasvimaata ei tullut enää ihastelevasti pällisteltyä joka kulmasta. Rikat tursusivat kulkuteillä, paahteinen kesä oli korventanut osan naateista ja lehdistä, papujen tukilangat olivat pettäneet aikapäiviä sitten ja punajuuret olivat paisuneet maanpinnan yläpuolelle, osa jo halkeillen. Löysin muutaman yli metrin korkuisen jauhosavikkaan rivien välistä ja totesin etteivät juurekset olleet siitä sen kummemmin kärsineet.

Opetus? Paljon turhaa työtä. Mutta tarpeellista sekin. Kokeilin esimerkiksi punajuurilla harvennuksen vaikutusta tekemällä vain toiseen puolikkaaseen kunnon karsintaa ja toinen sai rehottaa melko luonnontilassaan. Lopputulemana se luonnontilaisempi oli kasvattanut mehevimmät juurekset, jotka olivat selvästi ottaneet heikommilta taimilta tilansa aivan itsekseen. Rikkojen pikkutarkka nyppiminen meni osittain yli-innostuksen piikkiin. Tuo alun innostus muutenkin verotti myöhemmässä vaiheessa, kun kaikki sujahtikin täyteen mittaansa ja satokaudet alkoivat painaa päälle. Siinä viimeistään jäävät millintarkat puutarhaunelmat kauas taakse. Tuossa vaiheessa rehottavampi, luonnollisempi ja villimpi tapa viljellä olisi varmasti ollut niin sadon kuin estetiikan kannalta varmasti parempi. Myös tekemämme valtatiemäiset kulkutiet naurattivat. Hyvää kasvutilaa hukattu ihan vain sen takia, että pääsisi kottikärryillä joka väliin. Ihan kun siellä tarvisi sunnuntaiajella kottisilla muuten kuin ihan alkuvaiheessa. Voi äly hoi.

Ensi keväänä perehdyn kunnolla kumppanuuskasveihin, revittelen laittamalla useaa eri lajiketta samoja kasveja ja teen muutenkin enemmän kivoja juttuja kuin turhaa siisteyden ylläpitoa. Täytän joka paikan villisti, laitan samettikukkia sekaan houkuttelemaan pölyttäjiä ja laitan kasvamaan enemmän herkkuja, joista satoa saa nopeasti ja jota voi viljellä useamman erän kesän aikana – esimerkiksi retiisiä. Tällä kertaa tajusin tosiaan kesken kesän että vaikka heinäkuussakin voi vielä laittaa kaikenlaista tulemaan. Siitä päästäänkin seuraavaan opetukseen, eli:

2. Hyvällä ajoituksella satoa voi korjata koko kesän

En tajunnutkaan miten paljon voi kesän aikana kasvattaa. Ihmettelin kun mielestäni myöhään viljelemäni retiisit tulivat pintaan muutamassa päivässä ja paisuivat parissa viikossa täydelliseen syömäkypsyyteen. Luin lisää ja tajusin niitä voi kasvattaa neljäkin satoa vuodessa. Olivat tosi hyviä ja monikäyttöisiä, joten ensi vuonna takuulla laitan satsin yksi toisensa jälkeen.

Jotenkin olin kehittänyt kummallisen mielikuvan harvennussadosta ja esimerkiksi naattien syömisestä. Kuvittelin sen olevan Rene Redzepin kaltaisten tyyppien juttu, jotenkin erikoista, aikaa ja perehtymistä vaativaa. Ei mitään hajua miksi näin ajattelin. Harventaessa punajuuria otin kourallisen söpöjä pikkunaatteja pestäväksi ja kuvattavaksi (olin tosi innoissani kun niistä näki jo pienen juureksen). Maistoin sen jälkeen niitä varovasti natustellen, kuin olisin syönyt jotakin hyvin eksoottista. Varret olivatkin herkullisen rapeita, täynnä raikasta nestettä ja lehdet kuin parastakin pinaattia. Tämän jälkeen meinasin harventaa liiankin ahkerasti, naatit olivat niin suurta herkkua. Ja ihan vaan Lord Nelsonin pussista viljeltyjä, eivät mitään sen erikoisempaa. Täytyy varmaan ensi kesänä kylvää punajuuria pari riviä vain syötävien taimien takia. Voihan siihen loppukesästä laittaa jotain muuta, vaikka niitä retiisejä.

Punajuuren taimia, nam. Nam. NAM.

3. Keskiverto onnistumisellakin saa paljon tuloksia

Laitoin montaa juttua ehkä vähän liikaa, esim niitä punajuuria, sillä meillä ei ole vielä tiloja juuresten kylmäsäilytykseen enkä halua pakastaa liikaa soseita. Säilöin etikassa suurimman osan sillä esim. pataruokiin ne sopivat sellaisinakin, ainakin huuhtelun ja lyhyen liotuksen jälkeen. Kurkuntaimia istutimme ahneena muistaakseni viisitoista kappaletta kohopenkkiin ja niitä puski aivan hillitöntä tahtia sen kolme viikkoa, kun satokautta kesti. Keräsin monta kertaa täyden korillisen, säilöin hiki hatussa ja kaikki söivät kurkkuja aamiaiseksi, lounaaksi ja päivälliseksi, koira mukaan lukien. Suolakurkkuja on aivan tajuttoman paljon, mutta ne ovat onneksi haluttua jääkaapin täytettä ja niitä voi tunkea kaikkien vieraiden mukaan.

Vaikka sanonkin tätä kesää ensimmäiseksi hyötypuutarhakesäksi, meillä kyllä oli jo viime vuonna ne pari kasvatuslaatikkoa. Surkeasti epäonnistuneesta basilikan kasvatuksesta suivaantuneena rakensin niille tänä vuonna oman kasvatuslaatikon, niin pettynyt olin viime vuonna kun en saanutkaan satoa. No nyt sitäkin sitten tuli, ylenmäärin. Pakastin lehdet pellillä leivinpaperin päällä ja pussitin minigrip-pusseihin. Pussit oli helppo lytistää ja latoa pakastimen ylähyllylle.

Kun satoa alkoi tulla sieltä ja täältä, selvittelin nopeasti mitä niille kannattaisi tehdä. Ensi kesänä valmistaudun asiaan vähän paremmin ja teen valmiiksi reseptit, jos sellaisia tarvitaan. Myös kuivaukseen sopivat paikat ja telineet täytyy laittaa kuntoon. Sadon määrä tosiaan saattaa yllättää varsinkin tietyssä vaiheessa.

4. Kannattaa kokeilla uusia asioita

Moni ei varmaankaan kuvailisi puutarhanhoitoa jännittäväksi touhuksi, mutta minusta se on sitä. Lisämomenttia tänä vuonna toivat tomatillot, joita en ollut koskaan tuoreena maistanut, vain säilykkeenä hampurilaispaikassa jossa tein työssäoppimista kokkikouluaikana. Olin huolellinen taimikasvattaja ja tein parhaani kasvien suojelemisessa, kun kovat sadekuurot ja tuulenpuuskat riepottelivat pitkäksi venähtäneitä oksia loppukesästä. Enkä edelleenkään tiennyt, mille tomatillot maistuvat.

Vaikka laitoin taimet alulle hiukan liian myöhään keväällä ja tein alussa pieniä virheitä, ne kasvoivat suuriksi puumaisiksi pensaiksi pitkän kesän ja lämpimän syksyn ansiosta. Kun ensimmäiset lyhdyt muodostuivat ja hedelmät niiden sisällä alkoivat kasvaa, olin aivan ekstaasissa. Onnistuin!

Kyllä noiden oksien tuotokset olivatkin hyviä. En ollut koskaan maistanut mitään sellaista ja nyt olin kasvattanut sen itse. Mikä makuelämys! Sitruksista, koostumukseltaan vähän kuin munakoisoa, kypsyi nopeasti, oli paljon tomaattia ruokaisampaa. Hain pieniä kulhollisia hedelmiä ja kokeilin niitä erilaisiin resepteihin. Aasialaiset ruuat suorastaan heräsivät henkiin tästä lisäyksestä. Tuntui aivan hullulta että näitä ei saa vielä Suomesta kuten vaikka tomaatteja. Ennustan ruokatrendiä!

Kun loppusato valmistui, tavaraa oli taas käsissä yhtäkkiä todella paljon. Pelotti että pilaan ihanat vihreät kuulat etikoimalla ne väärin, varsinkin kun säilöntäohjeet olivat englanniksi ja niissä oli suuria vaihteluita. Päädyin loppuen lopuksi laittamaan keitetyt tomatillot purkkiin suolakurkkureseptistä pöllityn liemen kanssa. Toisiin purkkeihin tuli erikoisen hyviä Littoisten Chilitarhan hedelmäisiä Yellow Lantern -chilejä ja inkivääriä, toisiin taas jalapenoja ja limesiivuja.

Olemme avanneet molempia laatuja yhdet viimeisen parin viikon aikana ja olin aika helpottunut, kun molemmat olivat onnistuneet aivan nappiin. Siinä sitten tippa linssissä söin vihreää salsaa ja nachoja, aivan kuten tunnelmoinkin tässä postauksessa: Miksi taimikasvatus viehättää?

________

Nyt tuntuu että haluan kasvattaa myös niitä perunoita talven tarpeiksi ja paljon kauniita, ennen turhaksi ajattelemiani asioita. Kaiken kaikkiaan ensi kevään kasvatuksiin menen varmasti paljon rennommin ottein. Jotkin asiat onnistuvat ja toiset epäonnistuvat, mutta epäonnistuneet unohtuvat melko pian parempien juttujen alle. Ja mikä parasta, kaikesta saa kokemusta ja sitten voi yrittää uudelleen. Mikä elämän metafora.

Miksi taimikasvatus viehättää?

,

Ensimmäinen tomatillon alku!

Istutan tänään eilen valmistuneeseen kohopenkkiin tomatillot. Kevättalvella siementilausta tehdessäni mietin että valitsen joko tavallisen runkotomaatin tai tomatillon tämän vuoden uudeksi taimikokeiluksi, ja päädyin ihan vaan erikoisuuden takia jälkimmäiseen. Tomaatintaimia saa taimistoilta, mutta tomatilloksia en ole onnistunut bongaamaan. Thaimaalaisessa ja meksikolaisessa keittiössä käytettävä koisokasvi ei sovellu syötäväksi raakana, vaan sitä käytetään ruuanlaitossa kypsennettynä. Ajattelin myös kokeilla säilömistä salsan muodossa ja jos satoa riittää, kokonaisenakin. Talviviikonlopun herkuttelu omalla vihreällä salsalla kuulostaa aivan mainiolta.

1. Kevään ensimmäinen taistelija tunkeutuu pintaan mullan alta – 2. Härkäpavun napakka alku kookoskuidussa

Kylvin pikkuiset siemenet tapani mukaan hieman myöhässä. Parempi ajankohta olisi ollut jo maaliskuussa, mutta koska kaikki puutarhaan liittyvä on minulle vielä melko uutta, hommaan perehtyminen viivästyi. Loppuen lopuksi nauratti miten pieni ja helppo asia oli kuitenkin kyseessä, varsinkin kun siemenet lähtivät kasvuun loistavalla menestyksellä huolimatta pitkittyneestä talvesta ja melkoisen alhaisista sisälämpötiloista. En raaskinut luopua yhdestäkään onnistuneesta taimesta vaikka tarkoitus olikin valikoida neljä parasta yksilöä varsinaiseen kasvatukseen. Koska taimikasvatuksen tilavaatimukset ovat melkoiset enkä saanut sisälle sopivan aurinkoisia paikkoja kaikelle, päädyin kantelemaan kymmentä ruukkua pitkin kevättä ulos aurinkoon ja illalla takaisin sisälle. Tomatilloksien lisäksi esikasvatuksessa oli paljon muutakin, kuten salaattifenkoli, avomaankurkku, kabocha-kurpitsa, purjo, härkäpapu ja hervoton määrä basilikaa. Kannoin tavaraa ulos ja sisään, tarkkailin ja suihkuttelin, pidin kostena ja onnistuin yli odotusten pitämään kaiken hengissä.

1. Fenkolin taimet ovat alkuvaiheessa haurasta tavaraa – 2. Basilikan taimet pääsivät kasvatuskennosta omiin laatikoihinsa

Kurpitsat ovat olleet kohopenkissään jo useita viikkoja. Niidenkin kohdalla kävi kuitenkin niin, että siemenet lähtivät itämään vimmaisasti ja taimet kasvoivat nopeasti todella suuriksi. Alun kahdeksasta siemenestä kaikki itivät loppuen lopuksi, mutta tilaa oli vain neljälle taimelle. Päädyin tekemään vielä yhden kasvupaikan lopuille taimille, joista tosin yksi katkesi myöhemmässä vaiheessa eräänä tuulisena päivänä. Tuuli verotti myös tomatilloksia joista kaksi taipui suojaamisesta huolimatta lähes poikki ja päädyin heivaamaan ne kompostiin.

Futsu Black -kurpitsa alkoi puskea heti kohopenkkiin päästyään nuppuja ja uusia lehtiä

Kärsivällisyys, pettymykset ja yllätysonnistumiset ovat taimikasvatuksen suola. Kasveihin muodostuu myös ihmeellinen kontakti ja hoitosuhde, kun niitä vaalii jo pienestä ja näkee ensimmäisten lehtien avautumisen. Homma vaatii suurta huolellisuutta ja sen suunnittelu kykyä nähdä tulevaan. Suunnitellessani siementilausta jätin suurimman osan yrttien siemenistä tilaamatta, koska viime vuoden kokemuksen perusteella yrtit vaativat yllättävän paljon omanlaistaan huolenpitoa, harvennusta ja jatkuvaa käyttöä menestyäkseen. Päädyin ostamaan lähiruokapiiristä kaksi minttua, salvian, thaibasilikan ja timjamin, joilla voisin opetella kunkin lajikkeen hoitamista ennen omia esikasvatuksia ja tarkempien kasvatuspaikkojen miettimistä. Huomasin että puskat jäävät paljon helpommin laiskemmalle hoidolle kun ne on saanut käsiinsä jonkun toisen kasvattamina.

1. Etualalla taimistolta hommatut yrtintaimet ja chili, taustalla fenkoli- ja kurkkuarmeija – 2. Kurkut istutettiin penkkiinsä jo melko pieninä

Tämä on varmasti ihmiskohtaista, mutta jostain syystä huolimatta suuresta kokemuksen puutteestani minulla on ollut alusta asti tunne, että haluan osata kasvattaa omat taimeni. Rakenteilla oleva kasvihuone parantaa onnistumismahdollisuuksia ja vähentää säätämisen määrää huomattavasti. Olen silti iloinen ja ylpeä, että tänä vuonna jaksoin kasvattaa vihreät lapsoset valmiiksi istutusta varten. Tämä on jo puoli voittoa, vaikka satoa saakin tietysti vielä odotella. Olen lukenut useamman kotitarhurin kertomana, että joka vuosi tulee sanottua ”ensi vuonna en esikasvata mitään”, ja silti löytää itsensä tilailemasta siemeniä heti kun katalogit tammikuussa ilmestyvät. Ymmärrän viehätyksen ja turhautumisenkin hyvin. Pitkällä talvella on varmasti osansa tähän, sillä kun viherpeukaloa alkaa valon lisääntyessä kutitella, siemenet ja esikasvatuksen valmistelu on konkreettinen tapa aloittaa puutarhan vuosi vaikka lämpimät ilmat ovat kaukainen haave ja maa on roudassa vielä kuukausia. Viime vuonna koin taimien kanssa turhautumista enkä onnistunut kovinkaan hyvin, laiminlöin ne surkeasti enkä loppuen lopuksi taitanut saada yhtäkään siihen vaiheeseen että istutus olisi onnistunut. Opin kuitenkin monta asiaa ja se luultavasti vaikuttikin tämän vuoden huomattavasti parempaan lopputulokseen. En ole ainakaan vielä kyllästynyt touhuun laisinkaan, ja on jotenkin haikeaakin kun kasvit ovat nyt ulkona omilla paikoillaan ja niitä käydään vain aika-ajoin kastelemassa ja lannoittamassa. Ikkunalaudat, pöytäpinnat ja eteisen lattia ovat taas alkuperäisessä käytössään eivätkä täynnä vehreyttä. Tuntuu kuin iso osa päivän töistä olisi loppunut yhtäkkiä.

Tänään, kun tomatillot oli istutettu, aloitin ensi vuoden suunnitelmat.

Viimeinen taimi purkista penkkiin!