Artikkelit

Japanilainen portti

Kiinteistöjen myynti-ilmoituksia selatessa katsoin useimmiten Google Street View -palvelun avulla, millaisen tien varressa tontti sijaitsee ja miltä julkisivu näyttää. Myyntikuvat eivät kuvaa juuri koskaan kuvaa realistisella tavalla tonttia, sillä monesti niistä rajataan ulos vilkkaat tiet sekä se, kuinka näyteikkunassa olohuoneessa saattaa joutua olemaan. Tällä talolla se oli päinvastoin: palvelu johti kuvaan jossa pihatie näytti alkavan, mutta hukkui syreeneiden ja havupuiden väliin jo muutaman metrin jälkeen. Tämä oli tietysti plussaa täyteen rakennetussa naapurustossa, johon moni mielellään kotinsa perustaa hyvien kulkuyhteyksien ja toisaalta maaseudun tunteen vuoksi – tätä mekin haimme. Tässä tapauksessa siis pusikkonäkymä ja sen tuoma oletus suojaisasta tontista suorastaan houkutteli paikalle. Sisääntulo on nykyistä avarampi noin viisitoista vuotta vanhassa street view -kuvassa, sillä kyltin vieressä oleva kolmen tuijan rivi näyttää olevan korkeudeltaan noin kolmasosa nykyisestä.

Kun kaupustelijat ja lähetit tulevat, he ajavat sisäpihalle. He nousevat autostaan, pyörivät hämmentyneenä ympäriinsä etsien ovea eivätkä ole edes varmoja ovatko jonkun pihassa vai umpikujassa. Kerran joku koputti saunan ovea. Se on ymmärrettävää, sillä katuosoitetteen numeroa tuskin huomaa nyt jättimäisiksi kasvaneiden tuuheiden tuijien rehottavien oksien välistä ja etupihan portti on maastoutunut unkarinsyreenin ja niittykukkien keskelle. Olen kerta toisensa huomannut eksyneet muukalaiset keittiön ikkunasta ja juossut portaille huutelemaan että täällä ollaan. Vaiva ei tietenkään ole kova, mutta yksityisyyden tunne kyllä kärsii outojen ihmisten pällistellessä pihapiiriä sisäpuolelta. Varsinkin jos itse sattuu vielä nauttimaan kesäpäivästä riippumatossa.

Mietin erilaisia aita- ja porttirakenteita enkä osannut palauttaa mieleeni oikein mitään sellaista, mikä olisi erityisesti jäänyt mieleen positiivisella tavalla. Katselin lenkillä toisten pihojen rajauksia, mutta väkisinkin perinteisemmistä tulee mieleen mummon, mökin tai päiväkodin piha. Johtuu varmastikin siitä että suurin osa aidoista on toteutettu varsin samalla tavalla ja ne yhdistää johonkin muistoon. Siinä ei tietenkään ole mitään vikaa ja perinteiset kokonaisuudet toimivat yleensä hyvin, mutta nyt oli jotain erilaista hakusessa. Myöskään liian moderni ratkaisu ei tullut kyseeseen.

Etupiha on jäänyt rauhalliseksi metsämäiseksi alueeksi sen jälkeen kun siirsimme alkukesästä paviljongin ja grillin saunapihalle. Muistan miettineeni joskus että sinne olisi nyt mahdollista maisemoida pikkuhiljaa aasialaista rauhantuntua pienillä elementeillä ja kasvivalinnoilla. Aivan naamiaisasuun kesantoa ei ole tarkoitus taltuttaa, vaan ripotella niittymäistä rauhaa ja kivielementtejä sopiviin paikkoihin. Varjoisia hellepäivän suojia, näyttäviä mutta harmonisia istutuksia ja ehkäpä jopa veden lorinaa. Puutarhalehdet ovat päässeet vaikuttamaan tässä, sillä niissä esitellyt, hitaasti vuosien saatossa luodut rauhalliset pihankolkat ovat taitavia esimerkkejä kestävästä piharakentamisesta, jossa ylläpidon merkitys vähenee vuosi vuodelta. Tuollaiseen tunnelmaan sopivat myös havupuut, sammal ja ympäristöönsä maisemoidut kannot – kaikkia näitä etupihalla riittää. Kaiken ei tietenkään tarvitse olla mitenkään autenttista, mutta maatiaiskasvit ja niittymäisyys yhdistyvät yllättävän sujuvasti vaikkapa japanilaiseen rauhan ja ikuisuuden tunteeseen.

Etupihan sisääntulon aluksi hurmaavalta tuntunut villiys on tullut aika taltuttaa. Sillä tavalla että kulkijat näkevät varmasti minkä talon pihaan ajavat ja mistä sisään astutaan. Niin sanottu vierassisäänkäynti on siis suunnitteilla. Tässä nykytilanne paikasta, johon porttia sommitellaan.

Portin paikalla on tällä hetkellä verkkoaita koiraa varten. Sisääntulokulman parantamiseksi tuossa näkyvä nurkka leikataan kokonaan niin että uusi portti on paremmin näkyvissä. Tuossa kuvassa isoin syreeni on jo karsittu nurkasta, mutta puun- ja pensaantaimia raivataan vielä runsaasti.

Näkymä muuttui samantien jo pienestä raivauksesta ja portin saattoi kuvitella paikalleen. Haluan hyödyntää kaikkea kasvillisuutta joka on tähänkin asti paikalla menestynyt joten sen puitteissa syntyy sisäänkäyntikin. Tunnistin esimerkiksi unkarinsyreenin vasta tänä kesänä, koska alasleikkasimme sen jo ensimmäisenä kesänä tietämättömänä siitä, mikä ”pusikko” siinä olikaan. Tänä vuonna se kukki upeasti ja tuoksui mahtavalle. Jostain syystä en löytänyt kukinnasta ottamiani kuvia joten lainasin wikipediasta juuri samalla tavalla kukkivan pensaan.

Aloitimme portin suunnittelun hakusanoilla ’japanese fence’ ja sieltä hyökyi sellaista kuvastoa, ettei oikein tiennyt ensin mihin tarttua. Tutkiskelun, mittailun ja suunnittelun jälkeen piirsin nopean luonnoksen kokonaisuudesta. Se onnistui mielestäni hyvin, vangiten osan havitellusta harmoniasta mutta kuitenkin istuen vanhaan pihaan punaisen puutalon edustalle. Suurin osa pihatien vartta on rajattu jo valtavilla kuusilla ja syreeneillä, joiden lomaan sopii hyvin vihreä verkkoaita pitämään koiran sisällä (ainakin suurimman osan ajasta…). Portti ja sitä ympäröivä aidanpätkä kuitenkin suunniteltiin omaksi kokonaisuudekseen, näkymään tulijoille, johdattamaan sisään erilaisuudellaan.

Mahtavaa päästä pitkästä aikaa raivaamaan kunnolla ja tekemään ilmettä radikaalisti muuttavia rakenteita! Tämä muotokieli on vienyt muutenkin vähän mennessään ja suunnitelmat ovat levinneet muihinkin osiin tonttia. Kasvimaalla on ollut mukava ja helppo kesä, kasvihuone on siistitty perusteellisesti ja viimein on paljon aikaa keskittyä tuleviin visioihin ja haaveisiin. Portti ei ole ainoa asia jota toimistossa on tullut koneen ääressä työstettyä, mutta se johdattelee hyvin uusien ajatusten syntymiseen ja vuodenajan vaihtumiseen asennoitumiselle. Portti, uusi näkökulma, houkutteleva käynti johonkin piilotettuun. Herkullisen symbolinen ajatus.

Kaksi kevätviikkoa kuvina

,

Ensimmäinen lämmin päivä oli jo täällä, kun kevätsiivouksen viimeinen etappi – eteinen – pääsi talven rasitteista. Pois kannettiin pakkasta suojassa olleet maalit sekä jäljelle jääneet säilykkeet ja pesukoneeseen ladattiin jokainen tunkkainen tumppu ja huivinriepu. Puutarhakauden ollessa parhaimmillaan mikään ei ole vähemmän mielekästä kuin siivoaminen ja siksi lämpimät ilmat saivat päälle turbovaihteen loppuunsaattamisen suhteen.

Ilmat olivat parin viikon ajan upeat. Juuri kun ajatteli että tästä ei voi päivä paremmaksi muuttua, seuraavana aamuna sai huomata taas liikkuvansa vieläkin enemmän siinä unenomaisessa todellisuudessa jollaisen lämmin päivä luo talven jälkeen. Olemme päättäneet useina päivinä että tänään levätään, mutta löytäneet itsemme järjestelypuuhista. Talossa suoritetun suursiivouksen jälkeen on niin helppo antaa huomionsa viimein asettua seinien ulkopuolella oleviin tiloihin.

Yritin kerrankin ottaa kuvan siinä hetkessä kun on saanut jonkin pienen asian kohdalleen. Monesti hetki jää tallentamatta koska sitä ajattelee siistivänsä ympäristön, sitten huomaa että valoa kuvan ottamiseen ei enää ole, tai yleensä unohtaa koko foton. No tällä kertaa tilanne on kuitenkin ikuistettu. Saunan edustalle on pitkään mietitty laatoitusta rajaukseksi, mutta viime syksynä Otto huomasi sattumalta että maasta nousee soraa. Tajusimme että sekä käytännöllisyyden että visuaalisuuden puolesta se sopii paikalle laatoitusta paremmin. Ei myöskään haitannut että ratkaisun hinta on murto-osan ensimmäisestä ideasta. Lisäksi soralla kävellessä syntyvä ääni on jotenkin mukava ja palauttaa mielen johonkin lapsuuden muistoon, jota en oikein osaa vielä paikantaa.

Saunapiha lähti muutenkin muotoutumaan heti kun illat lämpenivät. Mainitsin jo aiemmin suunnitelmasta grilli- ja ruokailupaikkaa varten ja nyt sitä kokeiltiin. Kannoimme paviljongin vaahteran alle niin että oksat eivät aivan lepää sen päällä, mutta kehystävät mukavasti. Paviljonkiin saisi kankaankin. Se jätetään toistaiseksi pois mutta ihan mukava mahdollisuus jos paikkoja tarvitaan huonolla ilmalla. Kuten sotkuista huomaa, kuvissa on vielä työvaihe päällä. Sittemmin olemme tuoneet paikalle penkit ja ruukkuja rajaamaan aluetta, joten se asettuu koko ajan paremmin kokonaisuudeksi.

Nyt on tosin pakko alkaa miettiä talon ympäristöä, sen verran suorat näkymät paviljongista on sammaloituneille kallioille ja kuluneisiin maalipintoihin. En oikeasti kammoksu repsottavia paikkoja, mutta silmät etsivät jatkuvasti uusia kohteita kun pihalla tarkenee viimein istuskella.

Tässä välikevennykseksi grillipaikka. Vaikka etupihalla olisi parempikin grilli, tätä pataa on silti käytetty eniten tänä keväänä suojaisan ja aurinkoisen paikan vuoksi. Tähänkin kohtaan on jo kypsynyt suunnitelma, jota aletaan toteuttaa kun sopivia materiaaleja sattuu löytymään. On ollut tapana odotella ja kartoittaa millaista tavaraa käytettynä saa. Haussa on vain yksinkertaisia juttuja joita joskus on tullut vastaan esimerkiksi Tori.fi:ssä.

Siinä se pata tositoimissa. On sen verran avoin onneksi päältä että tulta mahtuu kohentamaan. Olemme alkaneet kehitellä grillimenuita joissa kaikki on syötävissä käsin ja joita voi grillata ”ruokalaji” kerrallaan sekä syödä valmistumisjärjestyksessä. Grillailuun ryhtyy helpommin arki-iltanakin kun tietää ettei jälkeenpäin ole kasoittain astioita kannettavana tiskikoneeseen.

Vaikka riisipaperirullat eivät uusi tuttavuus olekaan, olen vasta nyt opetellut tekemään niitä kunnolla. Laatikossa oli kummitellut paketti rapeita levyjä mutta en ole koskaan uskaltanut ryhtyä toimeen. Nyt olen testaillut useita yhdistelmiä, joista yksi parhaista oli tämä kombo porkkanaa, punakaalia, sinimailasen ituja ja minttua. Inkivääri-seesamiöljydippi seuraksi ja täydellinen grillausalkupala oli valmis. Kun sormet tottuvat käsittelemään heiveröistä kostutettua riisipaperia, rullien tekeminen on myös aika helppoa.

Terveyslinjalla ruuassa emme tosiaankaan ole menneet. Arkilounaani on jostain syystä ollut lähiaikoina lipstikkaranskalaiset, eli annos rapeita pakasteranuja kullanruskeiksi ja sitten pyöräytys lipstikkasuolassa. Lipstikkaan hurahdus on tapahtunut, onneksi sitä kasvaa ylenmäärin keittiötarhassa, kuten näkyy oikealla yläpuolen kuvassa. Löysin taannoin myös älyttömän hyvän pannupizzareseptin, jota syötyään turpoaa kuin ilmapallo – mutta se on sen väärti. Hunajaherkkusienillä täytetty pizza, pinnalla mozzarellaa ja lipstikkaa, ah.

Lisää kesäistä hedonismia: sauna. Myönnän että ulkosaunassa tulee talvella jakso, jolloin ei paljoa huvita kylpeä. Kun vedet saa keväällä päälle ja saunan katoksessa tarkenee istuskella aina vaan myöhempään, lämmittämiseen ryhtyy paljon helpommin. Puiden lisäämisen välissä tulee haahuiltua pihalla ja räpsittyä kuvia pimenevästä illasta. Peltonäkymämme taustakankaana ollutta metsää harvennettiin rajusti alkukeväästä ja kunhan järkytys alkoi hälvetä, yritin etsiä asian hyviä puolia. Arvasin että kesällä auringonlaskut näkyvät paremmin – ja niin siinä kävikin. Pinkistä oranssiin ja kirkkaaseen, polttavan siniseen ja lopulta niin mustaan että huimaa kun ylös katselee.

Ilmat alkoivat jäähtyä yllättäen. Se oli sinänsä hyvä että maltoin tehdä kunnollisen huollon kaikille taimille. Niiden pituuskasvu on onneksi hidastunut hieman. Tein kunnolliset tukikepit, poistin liian aikaiset kukkanuput ja siirtelin ruukkuja parempiin paikkoihin. Kasvit ovat tuntuneet pärjäävän hyvin tällä kerran viikossa tehdyllä ”nypräyksellä”. Pari kastelukertaa ja päivittäistä tarkkailua tämän lisäksi. Tänä vuonna rutiini on pysynyt näin hyvin yllä. Intoa saakin alkaa jo hillitä, sillä sain juuri viimeiset siemenet multiin eikä yhtään enempää mahtuisi enää minnekään.

Ilma on ollut hyytävä jo päivien ajan. Meilläkin nähtiin muutama lumihiutale vaikka onneksi niitä ei maahan enää jäänyt. Lämpimän jakson jälkeen se tuntui niin tuskaiselta, ettei voinut kuin nauraa. Laitoimme pökköä pesään ja kaivoimme merinovillakalsarit vielä kerran kesäsäilytyksestä. Kyllä me jaksamme vielä pienen hetken odottaa.

Pusikosta pihaksi OSA 2: Toiminnot kuntoon

Ykkösosa löytyy täältä: PUSIKOSTA PIHAKSI OSA 1: MOTIVOITUMINEN JA RAIVAUS

Jo kahtena kesänä olemme käytännössä muuttaneet Klubille eli saunarakennuksen ylimääräiseen huoneeseen. Se on ollut vain kuten makuuhuone, sänky keskellä sekä pieni keittiötaso ja jääkaappi nurkassa. Viime kesänä aloimme pyöritellä mielessämme paikkaa siihen kuntoon että arkiset ruokahommat olisivat vähän sujuvampia, sillä sängyllä syöminen toi mieleen vähän liikaa opiskeluajat. Puhumattakaan siitä alaselkäsärystä joka kehittyi kuin vaivihkaa koneen ääressä keskittyneenä kyyristellen. Vaikka sisällä talossa tilat olisivat kunnossa työskentelyyn ja syömiseen, Klubin viehätys kesäpaikkana on varmasti verrattavissa vähän sellaiseen kesämökkiin, johon ei edes haluta kaikkia hienouksia. Aurinkoiseen kesäaamuun astuminen suoraan ”makuuhuoneesta”, kahvi pihalla tallustellen ja yleinen siivottavan sisätilan vähyys. Mutta kunnollinen pöytä olisi ihan kiva. Kun muutosta alettiin suunnitella viime syksynä, siitä seurasi yllättävä hyöty tämän vuoden suunnitelmia muodostaessa.

Tämähän on nyt neljäs kesä tällä pihalla ja vasta nyt suunnitelmia alkaa uskaltaa lyödä lukkoon. Mieltä on vaivannut eniten grillipaikka joka on suunniteltu noin kolmekymmentä kertaa, aina eri nurkkaan tonttia. Ironisinta on se että pöytä näyttää päätyvän sentilleen siihen, mihin sen alun perin visioin mutta päätin käytännön syistä yrittää sovittaa sitä muualle. Ja kyllä tosiaan yritettiinkin, etupihalle sekä kasvihuoneen kupeeseen pihan perälle. Mutta tämä maapläntti on ihan kokonaan kalliolla, johon tuulee joka suunnasta. Näiden kesien pihahengailun myötä takapiha on erottunut selkeästi paikkana johon tuulenpuuskat eivät yllä, osittain koska se on matalammalla kuin etupiha ja saunan vuoksi suojaisampi kuin pihan perä. Erityisesti saunan edusta. Siinä kasvaa iso vaahtera joka on minulle se pihapuu, vaikka tontti onkin puita täynnä. Kuvittelin alusta alkaen pitkän pöydän sen oksien alle, mutta alussa viitatut käytännön syyt olivat yksinkertaisuudessaan se, että halusin ehdottomasti pöydän päälle katoksen. Vaahteran kanssa se ei olisi ollut mahdollista.

Eilen saunan eteistä ja pukuhuonetta siivotessa avasin Klubin oven tuulettaakseni vähän paikkoja. Viime kesänä tehdyt suunnitelmat ruokailutilan laittamisesta muistuivat mieleen. Sitten palaset loksahtivat kohdalleen. Klubihan käy hyvin sateella suojaisaksi ruokailupaikaksi. Grillipaikka siihen eteen ja vaahteran alle säätä kestävä pöytä ja penkit. Kaikki ideat olivat jo olemassa, mutta ne yhdistyivät kokonaisuudeksi vasta kun kaikki oli muhinut alitajunnassa ja sen jälkeen poksahtivat sopivana hetkenä ilmoille. Hyvä esimerkki siitä, miksi ajan kuluminen on niin oleellista oikealta tuntuvan lopputuloksen saavuttamiseksi. Rakastan telkkarin pihasuunnitteluohjelmia, mutta itselleni olisi painajaismaista päästää tuollainen tiimi mylläämään pihalle juuri sen takia että kaiken täytyy tuntua oikealta. Käyttökokemuksista, erilaisista sääoloista ja vielä uomiinsa asettuvasta elämänrytmistä muodostuvat kerrostumat asettuvat kokonaisuudeksi jota ei kokeneinkaan pihasuunnittelija pysty jäljittelemään.

Tässä siis taas muutamia päteviksi huomattuja keinoja pihan toimintojen tarpeiden määrittelyyn.

Mieti mitä haluat pihalla tehdä. Onko toiveena hyötypuutarha, pitkät illat pihasaunalla ja ruokailu ruuanlaittoineen kuten meillä, vai enemmänkin leppoisa oleilu katetulla terassilla paljuineen ja kaasugrilleineen? Pelkästään ruokahommiin liittyy paljon vaihtoehtoja. Retkeilymeiningillä vai katetussa ja lämmitetyssä paviljongissa? Olisiko perunat kiva keittää siinä grillatessa vai riittääkö pallogrilli? Entäpä vaikka savustuspönttö? Loimutus? Kun yksityiskohdat ovat selvillä ennen paikan pystyttämistä, lopputulos on paljon selkeämpi. Pätee tietysti koko pihaan.

Anna suunnitelman muotoutumiselle aikaa. Niin kuin pohjustuksesta voikin päätellä, tämä on yksittäisenä neuvona kaikkein tärkein. Kokonaisuutta on tosi vaikeaa hahmottaa ensin ja olemassa olevat aidat, kurottelevat oksat ja polkeutuneet kulkutiet raamittavat syntyviä suunnitelmia, vaikka niiden muotoa ja sijaintia kannattaa usein miettiä uudelleen.

Määritä olosuhteet. Liittyy vahvasti edelliseen kohtaan. Vain aika näyttää erilaisten sääolosuhteiden vaikutuksen. Mihin aurinko paistaa eri vuodenaikoina? Mihin pohjoistuuli puhaltaa? Onko pihassa luontaisia näkösuojia joita kannattaa hyödyntää vai onko tarpeen luoda sellaisia naapureiden, autotien tai vaikka sen tuulen takia? Nämä ovat niitä tekijöitä, joiden varaan pihan suunnittelu on hyvä rakentaa. Paikka, jossa viime kesänä kokeilimme pitää ruokapöytää, osoittautuikin ehkä kylmimmäksi kulmaksi koko pihassa. Tuuli puhalsi niin että hellepäivänäkään illan tummetessa paikassa ei ollut miellyttävää istua.

Hanki muutamia monikäyttöisiä pihakalusteita. Esimerkiksi kevyitä tuoleja, penkki tai pari ja pieni terassipöytä. Ne löytävät luultavasti käyttötarkoituksensa myöhemmin vaikka hankkisit tilalle mieluisammat. Alussa niitä on helppo siirrellä paikasta toiseen ja kokeilla missä on mukavinta oleskella, ennen kuin on varma minkä tyyliset ja -kokoiset kalusteet omaan tarpeeseen sopivat.

Kokeile kulkuteitä ja rajauksia lumen avulla. Kuluneena talvena lunta tuli paljon ja sen mukaan lumitöitä riitti. Hoksasin tuolloin että muutamaan maanmuodoiltaan erikoiseen kohtaan oli helpompi hahmottaa sopiva rajaus kun huristeli linjat näkyviksi lumeen. Ja mikä parempaa, koska lunta tuli niin älyttömästi, pystyi kokeilemaan montaa eri tapaa. Miellytti kovasti tällaista ikuista epäröijää.

Hanki puutarhakirjoja. Sellaisia, mistä löytyy mahtavia perusohjeita, havainnollistavia kuvia ja joissa yhdistyvät sekä käytännöllisyys, materiaalien kierrätys ja tee-se-itse -meininki. Hyvällä kirjalla on käyttöä monessa eri vaiheessa. Pihan laittamiseen keskittyvissä kirjoissa on myös se hyvä puoli että ne eivät vanhene juurikaan, joten suurin osa tiedosta on aivan käyttökelpoista. Kannattaa katsella äidin tai mummon kirjahyllyä, jos viherpiiperrystä suvussa esiintyy.

Kuuntele ehdotuksia ja toiveita avoimin mielin. Meille on ehdotettu pihalle paljua, jättiterassia ja uima-allasta. Mitään noista ei tule, mutta muutama muu ensin vieraalta tuntunut vinkki on ottamassa tuulta alleen. Ehdotukset jäävät myös hautumaan kuten ideatkin ja monesti myöhemmässä vaiheessa tuntuvat aivan eri tavalla ajankohtaisilta. Esimerkiksi istuskelupaikka etupihalle on nyt suunnitelmissa ja se on tulossa paikalle johon useampikin eri tyyppi sellaista ehdotti. Halusin silloin säästää paikalla olleen kukkapenkin mutta nämä kesät sitä katselleena olen aika valmis mylläämään koko pusikon ympäri. Aika teki tässäkin asiassa tehtävänsä…

Tässä kohdassa pihan rakentamisessa siis mennään. Täytyy koittaa välillä olla kahmimatta liikaa tekemistä, ja siinä näiden juttujen kasaaminen tuntuu olevan hyödyksi. Kärsivällisyys on vaikea laji!

Pihasuunnitelmia ja kasvutarinoita

,

Yritimme viettää toissa viikonloppuna pihasuunnittelupäivää ulkona. Päätimme olla valppaina ja ajoissa, sillä aiempina keväinä tuikitärkeisiin asioihin on tartuttu hämmästyttävän myöhään, tuloksena melko kiireinen toukokuu. Ilma oli kuitenkin surkea, harmaa ja tihkusateinen. Haimme hampurilaiset kylältä ja asetuimme visusti sisätiloihin. Jo tuo parinkymmenen minuutin pihalla käyskentely ja sulavan lumen alta hahmottuva peltotilkku kuitenkin auttoi siirtämään ajatukset siihen mielentilaan, mikä tarvitaan siihen että kunnianhimoiset suunnitelmat muuttuvat unelmista todeksi.

Mullasta ja maanparannusaineksista pitäisi laatia massiivinen ostoslista, sellainen jonka muodostamisesta meillä kummallakaan ei ole mitään kokemusta. Kun on tarpeeksi monta kertaa aloittanut perehtymisen asioihin aivan nollatiedoilla ja selvinnyt siitä ei vain hengissä vaan vähintäänkin mukiinmenevin lopputuloksin, uudet kokeilut eivät enää pelota. Helppo neuvo jota itselleenkin välillä tulee sanottua, on että aloita alusta. Mitä muuta voit tehdä. Etsi inspiraatiota, selvitä tarve, hahmota eri lähteistä kasatusta tiedosta hyvä peruskuva asiasta, sovita omiin arvoihin ja budjettiin, selvitä mahdollisuudet tai saatavuus. Sen jälkeen toimi taaksepäin katsomatta ja varaudu mokaamisen todennäköisyyteen. Mokan sattuessa voivottele, anna itsesi kyrsiintyä koko hommaan, hengitä hetki ja mieti millaista tietoa virheestä jäi käteen. Sopivan ajan kuluttua jatka taas eteenpäin, taaksepäin katsomatta, arvokas uusi oppi mukanasi. Sillä totta on se, että vain tekemällä oppii.

Eilen päivä oli täysin toisenlainen. Se kutsui ulos, viettämään aikaa, näyttämään mahdollisuuksia ja viime kesän työnteon tuloksia. Pihalla on siistiä, aivan toisenlaista kuin aiempina vuosina jolloin roju vielä hallitsi monessa kohtaa näkymiä. Pellon multa oli kuohkeampaa kuin muistinkaan ja viime vuonna liian myöhään istuttamani persiljat puskivat pintaan. On niin jännittävää seurata mitä lumen alta paljastuu. Lumipyryssä ja pakkasessa tuntuu vaan niin älyttömältä että mikään voisi kasvaa keväällä tuosta jään ja horroksen jäljiltä, mutta kaikki vain odottaa pintaan puskemista, tarttuen heti lämmittävien auringonsäteiden voimaan ja rönsyten ylöspäin. Se on niin lohduttavaa, helpottavaa ja energisoivaa jollain sellaisella tavalla, jonka merkityksen rajoja ei osaa edes hahmottaa.

Samankaltaisista syistä taimista on tullut tänä keväänä minulle erityisen tärkeitä. Siementen elinvoima, itämisen alkaminen, valon ja ravinteiden tarve, lämpötilat… Kaikki on tavallaan monisyistä mutta kun hommaa hetken tekee ja elää mukana, kokonaisuuden hahmottaa ja tarpeita osaa ennakoida. Se on palkitsevaa oppia jota ahmin itseeni kaikin tavoin. Pelkäsin siementilauksen saapuessa että olen ehkä yliarvioinut osaamiseni, mutta asia ei ilmeisesti ole ollenkaan niin. Olen ollut huolellinen ja järjestelmällinen, pelännyt ensimmäisiä merkkejä tuholaisista, tuijottanut jokaista kasvia päivittäin tarkkaillen kasvutapaa ja havainnoiden niitä asioita joita eivät puutarhalehdet ja keskustelupalstat kerro.

Ymmärsin myös hiljalleen että kun perustarpeet ymmärtää, kasvattamisessa kannattaa noudattaa omaa vaistoaan. Tekee hyvää itsetunnolle huomata kuinka vaikeiksi mielletyt lajikkeet kukoistavat ja muuttuvat silmien edessä kokonaiseksi monimutkaiseksi kasviksi joka tuottaa aikanaan hedelmän, jonka hyödynnän ravintona ja josta poimin ensi vuoden siemenet talteen. Puhumattakaan siitä ajatuksesta että joku on näitäkin lajikkeita kehittänyt, vienyt eteenpäin villeistä versioista parantaen kasvu- ja makuominaisuuksia. Aivan mieletöntä! Tässä on jotain niin elämälle ominaista ja perustavanlaatuista. ”Puutarhahulluus” on valtava aliarvio siitä, kuinka tärkeänä tätä osaamista pidän ja kuinka nöyränä oppia kerään. Siihen ei edes ole muuta keinoa, sillä näitä asioita ei pysty nopeuttamaan eikä manipuloimaan. Kiireen tuntu ja sähläys eivät kasvimaailmaan yllä ja se jos mikä on erityisen arvokasta ja parantavaa.

No, näistä syvistä vesistä vielä vähän kevyempiin ilonaiheisiin. Pihalla tuli nimittäin suunniteltua myös kesän ruokailua ja ruuanlaittoa. Mitään ei varmaan aivan valmiiksi saada mutta yksityisravintola Klubi avaa ovensa kyllä todenteolla tämän kesän myöhemmässä vaiheessa. Pihajuhlia, kylmiä juomia, pitkiä saunailtoja ja hervottoman hyvää itsekasvatettua ruokaa tarjolla. Kutsuja tulossa. Saa myös kutsua itse itsensä, sisäänpääsykriteerit eivät ole tiukkoja.

Fidel oli mukana koko suunnittelu- ja fiilistelysessiomme ajan. Aiempina keväinä se on hytissyt ulkona takista huolimatta niin että raukka on jouduttu dumppaamaan sisälle vällyjen väliin jo vartin oleskelun jälkeen. Ilmeisesti viime kesänä ulkokoiran maneerit ovat aidan pystytyksen tuomien mahdollisuuksien ja lisääntyneiden puutarhatöiden myötä kuitenkin asettuneet myös hänen prinssiyteensä, sillä kuten kaikki muukin talvehtiva, kaveri tuntui vaihtavan suoraan kesävaihteelle. Se lökötteli muina herroina saunan kiveyksellä ja seuraili tyynesti meitä, kun siirryimme nurkasta toiseen viuhtoen käsillämme innokkaasti raparperi- ja tulppaanipenkkien sekä uusiksi muotoiltavan sisääntulon linjoja. Silmät välillä puoliummessa, auringonvalossa paistatellen, omilla tiluksillaan tyytyväisenä, eikä ollut ainoa.

Kasvihuonekuvitelma

Kasvihuone oli tarkoitus pystyttää viime kesänä. Ostimme käytettynä kaaret jotka kunnostin hionnalla ja maalipinnalla. Koska kaaret olivat hieman suuremmat kuin tontilla olevat vanhat perustukset, jouduimme sovittelemaan niitä ja muuttamaan katon harjan kulmaa. Homma osoittautui turhauttavaksi näpertämiseksi. Ennen siihen ryhtymistä perustukset tarkistettiin ja kävi ilmi, että erityisesti päädyissä harkot olivat hapertuneita ja niitä täytyy vaihtaa. Purkaessa murtuneita yksilöitä irti parempikuntoisesta alakerroksesta ehjätkin harkot alkoivat lohkeilla, huolimatta suuresta varovaisuudesta taltan kanssa. Tässä vaiheessa Otto sai pienimuotoisen meltdownin ja siirsimme samantien kasvihuonesuunnitelmat seuraavalle kesälle. Eli tälle.

Vaikka projektista oli puhuttu koko kevät innostuneesti ja suurella positiivisuudella, rakentamiseen varatun ajankohdan lähestyessä ajatus on vähän karmiva. Olen kuitenkin summaillut että viime kesänä tuli ehkä tehtyä muutamia virheitä jo aloittaessa. Ainakin seuraavat harhaluulot olivat päässä viimeksi:

”Se on helppoa, kaaret vaan paikalleen ja muovi päälle.”

Otto sanoi oikeasti näin. Kaaret eivät ole mittatilaustyötä ja vaativat kunnostusta. Emme myöskään pysty tekemään hommaa kahdestaan loppuun asti ja muovin kiinnitysvaihe vaatii varmaankin laitevuokrausta ja ehkä hankintojakin. Helppoudesta ei kannata edes haaveilla.

Kyllähän viikossa ehtii vaikka mitä.”

Niin ehtii, mutta ei jaksa. Aikaa täytyy varata eikä raataa turhaan pitkää päivää. Myös käytetyn tavaran hyödyntäminen on valinta joka vaatii oman aikansa, esimerkiksi oikean materiaalin/tavaran etsiskely myynti-ilmoituksista, niiden nouto ympäri pitäjiä tai vaikkapa maalin kuivuminen.

”Kattoo sitten mitä sinne laittaa, kunhan saa nyt ensin pystyyn.”

Ei. Koska hommaan uppoaa työtunteja ja hermoja, jonkinasteinen innostus on paikallaan. Työ etenee aivan eri tehoilla kun päässä häämöttelee joku visio tulevasta. Yleensä jos saan päähäni jotain tarpeeksi vimmalla, alan toimia ja jaksan tsempata toisetkin motivaatio-ongelmista yli.

Tänään tartuin tuohon innostuksen luomiseen, sillä tekeminen alkaa viikon päästä. Helppouden ja ajan aliarviointi eivät ole uhka, kun innostusta riittää. Silloin tylsät autoretket lähipitäjän romuhamstraajan luo muuttuvat maakuntamatkoiksi, myynti-ilmoitusten selaamisesta tulee koukuttava aamutapa ja pystytystalkooviikonloppua suunnitellaan kuin suurta jälleennäkemistä ja juhlaa. Vanhan tavaran kunnostaminen on myös aktiviteetti joka vie mukanaan heti kun siihen syventyy.

Suunnittelun, rakentamisen ja kaikkeen kasvihuoneeseen liittyvän asian kerään yhteen artikkeliin, mukaan lukien linkkilista postauksista joista tämä on ensimmäinen. Artikkeliin kerään myös hyödyntämiäni lähteitä ja inspiraatiota Pinterestistä. Kasvihuoneen ympäristöön tulee myös potager- tyylinen keittiöpuutarha jonka etenemistä dokumentoin kasvihuoneen kanssa samassa kokonaisuudessa.

Käytännöllistä ja kustannustehokasta tapaa pystyttää kasvari mietittiin jo viime vuoden keväällä. Silloin päädyttiin kaariin ja muoviin, joilla on käyttöikää jopa kymmenen vuoden verran. Eli siinä vaiheessa kun kasvari uusitaan, budjetti ja visio voi olla eri luokkaa, joten eeppisemmät haaveet on syytä jättää tuohon ajankohtaan. Ja hyödyntää sen kymmenen vuotta esimerkiksi keräilemällä vanhoja ikkunanpokia ja muuta käytettyä materiaalia joilla saada aikaan täydellinen puutarhalehtiunelma. Mutta ensin mennään muovilla, ja tehdään ympäristöstä toimiva ja viihtyisä. Siksi selailin Pinterestiä ja tein kansion tätä aluetta ajatellen. Kerrytän sinne lisää kuvia, kunhan ehdin selailla lisää. Pinterest-board löytyy täältä. Seuraavat miellyttivät paljon:

– Punertavien maanläheisten sävyjen ja kirkkaan oranssin yhdistelmä

– Saviruukut

– Harmaantuneet puupinnat

– Laatat (meillä on jämiä vaikka kuinka!)

– Ammeet… Tiedän, niin turhaa. Mutta pakko saada amme johonkin nurkkaan.

Tässä kasvihuoneen paikka. Otto toimii kaarenpidikkeenä.

Ja tässä sama paikka valmiiksi laitettuna. Kuva on täynnä fysiikan lakien taipumista ja kolmosluokan kollaasitaidetta, mutta antaa silti melko hyvän kuvan siitä mitä paikka voisi näyttää. Haluaisin ympäristöstä tietty vähän runsaamman mutta sellainen muodostuu tekemisen myötä. Piirtopöytä on muuten parasta näiden suunnittelussa, tosi helppo kokeilla eri vaihtoehtoja valokuvan päälle.

Hyvä siitä tulee! Ei ollenkaan liian iso. Sisällä on tosin älyttömän paljon tilaa. Tein sisäpuolestakin valmiin pohjan johon suunnitella, mutta kasvatuslaatikoiden sommittelu vaatii enemmän perehtymistä ja mittaamista. Täytyy miettiä myös mitä niihin laatikoihin edes suunnilleen haluaa laittaa. Viiniköynnös kiinnostaisi, ja useampi tomaattilajike. Lisäksi paprikaa, chiliä ja viidakkokurkkuja. Haluaisin sisälle myös pöydän, joka toimii sekä työtilana ja jonka ääressä voisin jopa istuksia joskus koneen ja negronin kanssa. Amme-ajatus kiehtoo myös mutta ehkä on hullua käyttää hyvää kasvatustilaa siihen. Jäisi varmaan myös käyttämättä, koska kantovesi. Yritän ainakin pysyä järkevänä vielä tässä vaiheessa. Ehkä…

Unelmien viherhuone alkaa siis valmistua viikon päästä. Kirjoitan jatkossa sekä tekemisen keskeltä että edistyvistä suunnitelmista ja hankinnoista. Kai tässä voi onnistua vain, jos ylipäätään aloittaa…