Artikkelit

Japanilainen portti

Kiinteistöjen myynti-ilmoituksia selatessa katsoin useimmiten Google Street View -palvelun avulla, millaisen tien varressa tontti sijaitsee ja miltä julkisivu näyttää. Myyntikuvat eivät kuvaa juuri koskaan kuvaa realistisella tavalla tonttia, sillä monesti niistä rajataan ulos vilkkaat tiet sekä se, kuinka näyteikkunassa olohuoneessa saattaa joutua olemaan. Tällä talolla se oli päinvastoin: palvelu johti kuvaan jossa pihatie näytti alkavan, mutta hukkui syreeneiden ja havupuiden väliin jo muutaman metrin jälkeen. Tämä oli tietysti plussaa täyteen rakennetussa naapurustossa, johon moni mielellään kotinsa perustaa hyvien kulkuyhteyksien ja toisaalta maaseudun tunteen vuoksi – tätä mekin haimme. Tässä tapauksessa siis pusikkonäkymä ja sen tuoma oletus suojaisasta tontista suorastaan houkutteli paikalle. Sisääntulo on nykyistä avarampi noin viisitoista vuotta vanhassa street view -kuvassa, sillä kyltin vieressä oleva kolmen tuijan rivi näyttää olevan korkeudeltaan noin kolmasosa nykyisestä.

Kun kaupustelijat ja lähetit tulevat, he ajavat sisäpihalle. He nousevat autostaan, pyörivät hämmentyneenä ympäriinsä etsien ovea eivätkä ole edes varmoja ovatko jonkun pihassa vai umpikujassa. Kerran joku koputti saunan ovea. Se on ymmärrettävää, sillä katuosoitetteen numeroa tuskin huomaa nyt jättimäisiksi kasvaneiden tuuheiden tuijien rehottavien oksien välistä ja etupihan portti on maastoutunut unkarinsyreenin ja niittykukkien keskelle. Olen kerta toisensa huomannut eksyneet muukalaiset keittiön ikkunasta ja juossut portaille huutelemaan että täällä ollaan. Vaiva ei tietenkään ole kova, mutta yksityisyyden tunne kyllä kärsii outojen ihmisten pällistellessä pihapiiriä sisäpuolelta. Varsinkin jos itse sattuu vielä nauttimaan kesäpäivästä riippumatossa.

Mietin erilaisia aita- ja porttirakenteita enkä osannut palauttaa mieleeni oikein mitään sellaista, mikä olisi erityisesti jäänyt mieleen positiivisella tavalla. Katselin lenkillä toisten pihojen rajauksia, mutta väkisinkin perinteisemmistä tulee mieleen mummon, mökin tai päiväkodin piha. Johtuu varmastikin siitä että suurin osa aidoista on toteutettu varsin samalla tavalla ja ne yhdistää johonkin muistoon. Siinä ei tietenkään ole mitään vikaa ja perinteiset kokonaisuudet toimivat yleensä hyvin, mutta nyt oli jotain erilaista hakusessa. Myöskään liian moderni ratkaisu ei tullut kyseeseen.

Etupiha on jäänyt rauhalliseksi metsämäiseksi alueeksi sen jälkeen kun siirsimme alkukesästä paviljongin ja grillin saunapihalle. Muistan miettineeni joskus että sinne olisi nyt mahdollista maisemoida pikkuhiljaa aasialaista rauhantuntua pienillä elementeillä ja kasvivalinnoilla. Aivan naamiaisasuun kesantoa ei ole tarkoitus taltuttaa, vaan ripotella niittymäistä rauhaa ja kivielementtejä sopiviin paikkoihin. Varjoisia hellepäivän suojia, näyttäviä mutta harmonisia istutuksia ja ehkäpä jopa veden lorinaa. Puutarhalehdet ovat päässeet vaikuttamaan tässä, sillä niissä esitellyt, hitaasti vuosien saatossa luodut rauhalliset pihankolkat ovat taitavia esimerkkejä kestävästä piharakentamisesta, jossa ylläpidon merkitys vähenee vuosi vuodelta. Tuollaiseen tunnelmaan sopivat myös havupuut, sammal ja ympäristöönsä maisemoidut kannot – kaikkia näitä etupihalla riittää. Kaiken ei tietenkään tarvitse olla mitenkään autenttista, mutta maatiaiskasvit ja niittymäisyys yhdistyvät yllättävän sujuvasti vaikkapa japanilaiseen rauhan ja ikuisuuden tunteeseen.

Etupihan sisääntulon aluksi hurmaavalta tuntunut villiys on tullut aika taltuttaa. Sillä tavalla että kulkijat näkevät varmasti minkä talon pihaan ajavat ja mistä sisään astutaan. Niin sanottu vierassisäänkäynti on siis suunnitteilla. Tässä nykytilanne paikasta, johon porttia sommitellaan.

Portin paikalla on tällä hetkellä verkkoaita koiraa varten. Sisääntulokulman parantamiseksi tuossa näkyvä nurkka leikataan kokonaan niin että uusi portti on paremmin näkyvissä. Tuossa kuvassa isoin syreeni on jo karsittu nurkasta, mutta puun- ja pensaantaimia raivataan vielä runsaasti.

Näkymä muuttui samantien jo pienestä raivauksesta ja portin saattoi kuvitella paikalleen. Haluan hyödyntää kaikkea kasvillisuutta joka on tähänkin asti paikalla menestynyt joten sen puitteissa syntyy sisäänkäyntikin. Tunnistin esimerkiksi unkarinsyreenin vasta tänä kesänä, koska alasleikkasimme sen jo ensimmäisenä kesänä tietämättömänä siitä, mikä ”pusikko” siinä olikaan. Tänä vuonna se kukki upeasti ja tuoksui mahtavalle. Jostain syystä en löytänyt kukinnasta ottamiani kuvia joten lainasin wikipediasta juuri samalla tavalla kukkivan pensaan.

Aloitimme portin suunnittelun hakusanoilla ’japanese fence’ ja sieltä hyökyi sellaista kuvastoa, ettei oikein tiennyt ensin mihin tarttua. Tutkiskelun, mittailun ja suunnittelun jälkeen piirsin nopean luonnoksen kokonaisuudesta. Se onnistui mielestäni hyvin, vangiten osan havitellusta harmoniasta mutta kuitenkin istuen vanhaan pihaan punaisen puutalon edustalle. Suurin osa pihatien vartta on rajattu jo valtavilla kuusilla ja syreeneillä, joiden lomaan sopii hyvin vihreä verkkoaita pitämään koiran sisällä (ainakin suurimman osan ajasta…). Portti ja sitä ympäröivä aidanpätkä kuitenkin suunniteltiin omaksi kokonaisuudekseen, näkymään tulijoille, johdattamaan sisään erilaisuudellaan.

Mahtavaa päästä pitkästä aikaa raivaamaan kunnolla ja tekemään ilmettä radikaalisti muuttavia rakenteita! Tämä muotokieli on vienyt muutenkin vähän mennessään ja suunnitelmat ovat levinneet muihinkin osiin tonttia. Kasvimaalla on ollut mukava ja helppo kesä, kasvihuone on siistitty perusteellisesti ja viimein on paljon aikaa keskittyä tuleviin visioihin ja haaveisiin. Portti ei ole ainoa asia jota toimistossa on tullut koneen ääressä työstettyä, mutta se johdattelee hyvin uusien ajatusten syntymiseen ja vuodenajan vaihtumiseen asennoitumiselle. Portti, uusi näkökulma, houkutteleva käynti johonkin piilotettuun. Herkullisen symbolinen ajatus.

Kasvihuoneen rakennusreportaasi – OSA 1

Siinä se nyt on, mansikkafarmarilta pilkkahintaan ostetuista kaarista tehty kasvihuone. Vuoden jäljessä siitä mikä oli alkuperäinen suunnitelma ja kieltämättä tänäkin vuonna vähän meinasi yöpakkaset painaa päälle. Fakta kuitenkin on että Otto on ollut tämän projektin pääasiallinen toteuttaja tässä rakennusvaiheessa, eikä vaativan päivätyön päälle niin vain rakenneta kasvihuonetta nollakokemuksella. Mutta mahdollista se on ja niin vain tuo työmyyrä tässä onnistui.

Kirjoitin edellisessä jutussani kasvihuoneesta että olen innostuessani hyvä motivoimaan. Jälkeenpäin ajateltuna se menikin vähän niin päin että itseäni hirvitti ylitekeminen ja koitin jarrutella homman loppuunviemistä aika tosissanikin, mutta Otto ei suostunut luovuttamaan. Onneksi ei, jälki on todella hienoa! Aiemmassa postauksessa mainitsin myös että aliarvioimme projektin mittavuutta, mutta loppuen lopuksi aloitetut työvaiheet etenivät ilman laitevuokrausta ja suuria talkoiluja. Moni vaihe vaati kokeilua, pieniä epäonnistumisia ja työstämistä, enimmäkseen ne siis söivät aikaa ja kärsivällisyyttä.

Kokosin kuvina pääpiirteittäin, millaisessa kunnossa kaaret olivat, miten ne kunnostettiin ja kuinka pystytys eteni. Kaikki ohjeet kerättiin joko kirjoista, netistä tai saatiin yksittäisenä vinkkinä kokeneemmilta osaajilta. Joskus taas oli pakko edetä kokeilemalla ja tuntuman mukaan.

kuva 1 – kuva 2

Kuvassa 1 ja 3 kaaret ovat sellaisena kuin ne autotalliin kannettuna ensimmäistä kertaa näin. Täynnä niittejä, maalipinta surkeassa kunnossa ja selkeästi liian pitkinä paikalle, johon ne aiottiin sijoittaa. Ensimmäisenä niistä poistettiin pihdeillä niitit, naulat ja muovinpalat. Sitten ne kannettiin yksitellen ulos ja käsiteltiin pyöröhiomakoneella jotta vanhaa maalipintaa olisi jäljellä mahdollisimman vähän. Lopuksi päädyt ja reunat käytiin läpi hiomapaperilla jotta kaikki tikut ja mahdolliset lohkeamat saatiin siistiksi. Kuvassa 2 on siistitty kaari odottamassa maalipintaa. Maalaaminen on niin sotkuista touhua ja urakoin sitä kahtena päivänä yhteensä varmaan 20 tuntia, joten vaiheesta ei ole näköjään otettu yhtäkään kuvaa. Kaaret maalattiin kahteen kertaan Tikkurilan Vinha -ulkomaalilla, kunhan oli varmistettu että käyttö sopii tilaan, jossa on syötäviä kasveja.

kuva 3
kuva 4

Tässä kaaria mitoitetaan paikalleen ammattimaisesti leca-harkkojen, tiilien ja pöllin avulla. Oli muuten aikamoista aivojumppaa! Missä kulmassa haluttu korkeus ja tukevuus on optimaalisin ja miten kaarten kiinnikkeet ja niiden olemassaolevat ruuvien reiät sopivat kuvioon. Tuolloin kokonaisuutta oli vaikeaa hahmottaa ja arvailua oli PALJON. Kuva on viime kesältä joten tässä näkyy myös kuinka heikossa hapessa perustukset olivat alussa. Tässä vaiheessa projekti jäi paussille tähän kesään asti, jolloin aloitettiin uudella innolla ja perustukset kunnostettiin huolellisesti.

kuva 5 – kuva 6
kuva 7

Kulma saatiin kuntoon, mutta kävi ilmi että kaaret joudutaan mitoittamaan kukin omalla kohdallaan paikalleen, sillä vanhat perustukset ja niiden muotoon lisätyt uudet vahvistukset eivät olleetkaan aivan millinsuorat (täällä ei ole mikään). Se onneksi onnistui yllättävän sujuvasti kaarien harjakiinnikkeen avulla. Kun sopiva kulma oli löytynyt, se vahvistettiin poikkipuulla, kuten näkyy kuvassa 5. Kuvassa 6 ja 7 on nähtävissä vähän karvalakkinen mutta hyväksi osoittautunut tapa testata kaarien linjaa ja sijoittelua köyden avulla. Tässä vaiheessa tuota kehystä piti vain kokeilla, mutta kun menin laittamaan illallista ja katsoin tunnin päästä takapihalle, kaaret olivatkin jo kaikki nostettuina. Tämä oli siis yllättävän nopea homma tarkkojen pohjatöiden ansiosta.

kuva 8 – kuva 9

Kuvassa 8 harjalauta ja sivuja tukevat laudat on asennettu. Muoto paljasti kuinka iso sisätila onkaan! Kuvassa 9 on ovenkarmi ja sen yläpuolelle tuleva tuuletusikkuna.

kuva 10

Pienen tutkiskelun jälkeen päätimme panostaa Eva-kalvoon, joka on ominaisuuksiltaan hieman joustavampaa ja siten kestävämpää sekä helpompaa asentaa, kuin kasvihuonekalvo. Siten tietenkin myös hieman hintavampaa, mutta laskimme että käyttöikää luvataan sen verran enemmän että loppuen lopuksi vaihtoehto on edullisempi kuin kalvon vaihtaminen muutaman vuoden päästä. Kuvassa 10 tulos, kun Otto tarttui ns. härkää sarvista ja aloitti kalvon pingottamisen harjoittelun päädyistä. Mielestäni aika hurjan siistiä jälkeä. Tässä vaiheessa avuksi tuli toinen miekkonen, jotta pingotuksesta tulisi napakka. Perustuksen alareunaan kaivettiin uoma, johon kalvon alareuna upotettiin.

kuva 11
kuva 12

Sitten koitti h-hetki. Saimme avuksi muutaman uskomattoman ihmisyksilön jotka olivat valmiita uhraamaan sunnuntaistaan useamman tunnin tälle. Tulos on niin siisti että en voi uskoa ettei tässä projektissa ole liannut käsiään kukaan joka olisi tehnyt vastavaa ennenkin. Kuvassa 11 ja 12 siis kalvolla peitetty kasvihuone. Katolle ylsikin tikkailla eikä laitteita tarvinut vuokrata. 

Nuo viimeisessä kuvassa lepattavat kalvonreunat on jo siistitty. Ovien ja ikkunoiden kasaaminen tapahtunee alkavalla viikolla. Otan niistä kuvat ja liitän seuraavaan juttuun, jossa taidan aloittaa jo sisätilojen suunnittelun. Tammikuu tulee pian, ja siinä vaiheessa ensimmäiset taimet on jo laitettava alulle.

Olimme varautuneet kaikenlaisiin vastoinkäymisiin ja ehkä juuri sen takia tähän pisteeseen pääsy tuntuu niin mukavalta. Samankaltaista onnistumista oli edellisen kerran, kun talon sisäremppa valmistui ällistyttävän nopealla aikataululla ilman juuri minkäänlaisia vastoinkäymisiä.

Lopetin edellisen artikkelin aiheesta näin: ”Kai tässä voi onnistua vain, jos ylipäätään aloittaa…”. Voin tyytyväisenä todeta, että onnistuttu on.