Artikkelit

Puutarhan hitit ja hudit 2019

, ,

Miten puutarhaunelmat muovautuivat tänä kesänä? Ainakin huomasin sen että monien eri lajikkeiden yhdistelmäpenkeissä monet asiat jäävät helposti käyttämättä. Vaikka laitan paljon ruokaa, aina ei muista että pihasta pitäisi syödä pois kymmenen kerää salaattia ja laatikollinen yrttejä. Edellisinä kesinä on harmittanut että osa kasvatetusta jää käyttämättä, mutta tänä vuonna opin nauttimaan myös hyötykasvien kukkimisvaiheesta. On oikeastaan mukava nähdä kasvin koko elämänkaari sen sijaan että kaikki revitään ylös. Esimerkiksi aiemmin mainittu salaattikerä kukki kauniisti ja erikoisesti kuin myrkyllinen avaruuskasvi. Sitä on niin tottunut ajattelemaan näitä ruokana että välillä unohtaa kyseessä olevan kasvi. Kun lukee vain siemenpakettien taustoja ja kasvatusohjeita, tulee kuva että kaikki on tavallaan ”pilalla” kun kasvi pääsee kukkimaan.

Tänä kesänä oli selkeät onnistumiset ja epäonnistumiset. Monien lajien kohdalla sadonkorjuu yllätti, varsinkin jos laji oli kokeilu tai muuten vaan jäänyt hieman silmän varjoon. Toisaalta viime vuonna onnistuneita juttuja lähdettiin kasvattelemaan polleana ja suurin odotuksin, mutta olosuhteiden muutokset ja loppukesän laiskuus jättivät sadon pieneksi. Kokonaisuudessaan satoa on kuitenkin paljon, tosin niin oli kasvupaikkojakin verrattuna edellisvuoteen.

PARHAAT

LUUMU/KRIIKUNA. Koska kukaan asiantuntija ei ole varsinaisesti käynyt tunnistamassa ovatko pihalla levittäytyvät hedelmäpuut luumua vai kriikunaa, diagnosoin ne itse nopealla haulla kriikunaksi. Ne kasvavat viidakon lailla juurivesojen avulla ja kun muutimme, ne olivat muodostaneet tiheän aidanteen. Riitelimme kaksi kesää sen harventamisesta – toinen pelkäsi näkösuojan häviämistä ja toinen halusin kunnon sadon. Tilannetta seurattiin ja kerran kerättiin ehkä noin kilo kypsiä luumuja. Se joka halusi kunnon sadon, olin minä ja sain tahtoni läpi kolmantena vuonna. Ne toipuivat yhden kesän ja tänä vuonna niistä kerättiin noin neljäkymmentä kiloa luumua. En edelleenkään tiedä oliko syynä harvennus vai yksinkertaisesti tälle vuodelle sattuneet uskomattoman sopivat säät sekä kukinta- että sadonkorjuuaikaan. Varmasti molemmat, sillä hedelmiä tuli niin paljon että niitä kerättiin joka toinen päivä parin viikon ajan. En ollut mehustanut koskaan mutta voin sanoa että se homma tuli tutuksi. Nyt naurattaa ajatuskin siitä ensimmäisestä pienestä ämpärillisestä, josta valmistin hartaudella hilloa torttuihin, ajatellen että ompas mukava kun puut kuitenkin jotain tekivät. Onneksi luumuista syntynyt tiivistemehu on taivaallisen hyvää. Täydellistä janojuomaa! Se sopisi hyvin myös kiilteeksi kakun päälle sekä pohjaksi glögiin.

Tutkin muuten juuri lisää, onko kyse luumusta vai kriikunasta ja lajike taitaakin olla Yleinen Punaluumu. Hyvä juttu että kellarissa on kaksikymmentä pulloa mehutiivistettä ja kahdeksan purkkia hilloa kriikuna-nimellä laputettuina.

CHILIT. Taimien hyysääminen kannatti chilien kohdalla. Kaikki lajikkeet tekivät hyvän sadon, jota käytin tuoreena ja säilöin eri tavoin. Olin iloisesti yllättynyt että määrällisesti niitä oli niin paljon että kaikenlaiset kokeilut olivat mahdollisia.

Tulisen ruoan sietokyky kasvoi aikalailla sillä välillä potkua oli ruuassa lähes liikaa. Esimerkiksi padroninpaprikat ovat yleensä mietoa tapassyötävää joista vain yksi sadasta pitäisi olla tulinen, mutta meillä kasvaneiden kohdalla oli harvinaista löytää miedompi yksilö. Toisaalta oli kyllä hauskaa maistella paistettuja paprikoita porukalla ja seurailla, kun kerta toisensa jälkeen kasvot vääntyivät ja hiki kiilteli otsalla ensipuraisun jälkeen. Maku oli kuitenkin erinomainen!

Odotin eniten Chocolate Habaneroa ja se saikin paljon erityishuomiota heti alusta. Kahdesta hyvästä taimesta toinen kuitenkin sai liikaa aurinkoa alkuvaiheessa kasvihuoneen kuumimmassa paikassa, kuihdutti alkavat kukinnat eikä toipunut kunnolla koko kesänä. Onneksi toisesta yksilöstä on tullut runsas sato. Otimme chilin sisälle lampun alle talvehtimaan. Se oksilla roikkuu edelleen tummanruskeita, ryppyisiä, aromikkaita ja erittäin tulisia habaneroja ja pari kukannuppuakin yrittää avautua vielä. Tämä on vielä todella tuntematonta hommaa itselleni, joten seuraan mielenkiinnolla miten talvetus onnistuu.

PENSASPAPU / VIHREÄPAPU. Ostin viime vuonna syysalennuksesta muutamia siemenpusseja. Kun pellolle jäi yllättäen hieman tilaa, kylvin siihen pensaspapua. Kun naakat hyökkäsivät viljelyksille, myös pensaspapu sai nokasta niin kovaa etten uskonut että mitään satoa edes kerätään. Mutta seitsemän taimea jäi jäljelle ja kasvoi nimensä mukaisesti pensaiksi, joissa kehittyi kesän aikana reilun viiden kilon papusato kuin vaivihkaa. Huomasin ne juuri ajoissa, kokeilin ja totesin herkulliseksi. Valmistustapoina käytin samoja kuin tankoparsalle. Plussaa myös helposta säilönnästä: vihreitä papuja ryöpätään kolmen minuutin ajan kiehuvassa vedessä, jäähdytetään nopeasti kylmässä vedessä ja pakastetaan sopivissa käyttöerissä. Meillä on papua pakkasessa nyt koko talveksi ja maku on sulatetussa pavussa edelleen tuore ja väri kirkkaan vihreä.

KURPITSA. Ensimmäisenä puutarhavuotena etupihalle perustettiin kohopenkki, joka tuotti isoja kesäkurpitsoita hullun lailla. Nyt kurpitsalajikkeita oli kolme ja niille tehtiin isompi versio, jossa vaikuttivatkin viihtyvän erinomaisesti. Ostin taimena spagettikurpitsaa, mutta kesä- ja hokkaidonkurpitsan kasvatin siemenestä. Kaikista tuli runsaasti kurpitsoita. Kesäkurpitsasta huomasi myös hyvin että lajikkeella on väliä. Black Forest -lajike oli isokasvuisenakin kiinteä ja siihen tuli siivutettuna herkullinen paistopinta, ilmeisesti sokeripitoisuuden vuoksi. En taaskaan muistanut kokeilla kukkien friteeraamista tai kurpitsanlehtikääryleitä, mutta ehkä ensi vuonna siihenkin löytyy kaistaa.

”IHAN OK”

TOMATILLO. Viime vuoden yllätysmenestyjä oli se jolta odotin vieläkin isompaa satoa tänä vuonna, mutta toisin kävi. Kirjoitin venähtäneistä taimista keväällä kauden alkaessa ja ne virheet taisivatkin vaikuttaa lopputulokseen. Ensi vuonna laitan taimet aiemmin ja ilman valoa. Sama koskee tomaatteja, joista lisää myöhemmin. Sain tomatilloista kuitenkin runsaasti kastikepohjaa chileille ja niitä syötiin ruuassakin muutaman kerran, mutta viime vuonna etikkaan säilötyt pienet tomatillot jäivät tänä vuonna välistä. Harmi, sillä niistä tuli huikeaa vihreää salsaa.

PAPRIKA. Paprika onnistui oikeastaan aika hyvin, mutta tajusin liian myöhään että kukkia olisi kannattanut harventaa. Tuloksena oli suuri määrä pieniä paprikoita isojen sijaan. Maku sen sijaan oli erinomainen ja määräkin tosiaan sen verran hyvä, ettei oikeastaan voi paljoa valittaa. Pienissä ruukuissa kasvatetut chiliä muistuttavat Sweet Sunshine -paprikat taas tekivät satoa pitkin kesää ja käytin niitä salaateissa ja lämpimissä ruuissa. Maku ei ollut mitenkään yllättävä, mutta hyvä – ja plussaa visuaalisuudesta.

PENKIN ALLE

TOMAATTI. Tomaatit kärsivät samoista virheistä kuin tomatillot, mutta rajummin. Aloitin taimikasvatuksen aivan liian ajoissa ja se kostautui epämuodostumina, haarautumisena ja kukinnan viivästymisenä. Syötäväksi tomaatteja kuitenkin riitti ja riittää edelleen, kun poimin raakileet kulhoon ja siinä ne nyt yksitellen kypsyvät. Tein niistä myös uunikuivattuja tomaatteja Vappu Pimiän ohjeella ja muutama purkki salsaakin odottaa kellarissa nachoiltamia. Vaikka saattaa kuulostaa että onhan noita riittänyt, oli määrä ja laatu kasvien määrään nähden huono. Maku sen sijaan oli eri asia! Kuvaukselliset tummat Black Russianit olivat täyteläisiä, Zlatavat taas maistuivat suorastaan hunajalle ja olivat marjaisen jälkiruokamaisia.

Black Russian ja back-up plan, eli Merivuoren kakkoslaadun tomaatit kastikkeita ja ketsuppia varten

PORKKANA JA PALSTERNAKKA. Hiekkaviljelyksemme olivat liian kuivat ja porkkanat jäivät pieniksi. Palsternakat olivat vain pieniä ruikuloita vieri vieressä vaikka tilaa olisi ollut. Paras puoli niissä oli ehkä se, miten nauratti kun vetäisi mojovan naatin maasta ja sai käteensä kolme tuulessa huojuvaa puikulaa, jotka hävisivät käytännössä jo kuoriessa.

Yleisfiilis kesän onnistumisista on hyvä. Sain tehtyä säilönnät loppuun pari viikkoa sitten ja sitä ennen olikin kattilat kuumana aamusta iltaan. Koko prosessi oli taas niin opettavainen että vaikka tällä hetkellä eivät varsinaisesti kasvatushommat himota, ensi vuoden suunnitelmat ovat jo syntyneet. Ja parempi niin, koska joulun aikaan alkaa taas ensimmäisten siementen idätys.

Kasvata tätä! – Basilika

Kokeilin basilikan kasvattamista jo, kun asuimme seitsemän vuotta sitten Tampereen keskustassa ja halusin yrttitarhan parvekkeelle. Basilika oli ensimmäinen valinta. Onnistuin tappamaan kasvit jo taimena täydellisellä huolettomuudella, eli neljän päivän mökkireissu ilman kastelua karaisi sirkkalehtiset alut kuoliaaksi. Tuon jälkeen olen tehnyt joka vuosi uuden virheen kasvatuksessa, jonka vuoksi basilikasatoa on kerätty vasta kahtena kesänä. Opettelu on ollut virheistä huolimatta – tai ehkä juuri niiden takia – hyvän sadon arvoista.

Basilika on monikäyttöisyydeltään vähintään persiljan vertainen. Sillä saa herätettyä eloon yksinkertaiset pastat ja salaatit. Sen voi lisätä mausteiseen ruokaan loppuvaiheessa antamaan makumaailmaan syvyyttä ja raikkautta. Pidän myös kasvin satoisuudesta, sillä lehtiä voi käyttää runsaasti ja niitä riittää silti vielä säilöttäväksi. Basilika on myös kaunista kasvatettavaa ja tuoksuu tietysti mahtavalle.

Koska yrtti on maailmalla niin paljon käytetty, variaatioita löytyy. Kasvatan pääosin italialaisia lajikkeita koska ne ovat kaikkein monikäyttöisimpiä, mutta muita versioita on kiva testailla tuorekäytössä. Olen kokeillut thaibasilikaa sekä sitruunabasilikaa ja molemmat ovat jääneet kasvatukseen. Thaibasilika täydentää wokit ja mausteiset kastikkeet aniksisella aromilla ja sitruunabasilikasta saa hyviä marinadeja ja salaatinkastikkeita. Molemmissa lehdet ovat olleet hyviä vaikka kasvi on ehtinyt kukkia ja kasvutapa on muutenkin vahvempi kuin italian serkuilla. Hyvän, käyttööni sopivan lajiketrion muodostavat siis sitruunabasilika, thaibasilika sekä suurilehtinen napolilainen basilika, jota myös mammuttibasilikaksi kutsutaan.

KASVATUS SIEMENESTÄ

Avomaalla basilika ei menesty kovinkaan hyvin. Kasvupaikaksi sopii parhaiten kasvihuone, yrttikaappi tai katettu laatikko.

Basilikan siemenet voi kylvää suoraan kasvupaikalleen esimerkiksi parvekelaatikkoon ja harventaa myöhemmin taimia. Koska istutan taimet kasvihuoneeseen, esikasvatan ne ruukuissa. Kylvän 10-12 siementä potteihin ja poistan myöhemmin heikoimmat alut niin että jokaiseen pottiin jäljelle jää 4-5 vahvaa alkua. Täytän potit puolilleen taimimultaa, joka kostutetaan ennen kylvöä. Siemenet ripotellaan mullan päälle ja kylvös peitetään perliitillä ja ruukku kelmulla, jotta multa pysyy tasaisen kosteana.

Kun siemenet ovat itäneet ja vartta on 2-3 senttiä, heikoimmat alut nypitään pois. Kastelu hoidetaan varovasti sumuttelemalla. Kun taimet ovat hieman vahvistuneet ja muodostaneet ensimmäisen lehtiparinsa, taimimultaa lisätään niiden juurelle sirkkalehtiin asti. Kun toinenkin lehtipari alkaa muodostua, annan taimille hyvin mietoa luonnonmukaista kasvulannoitetta. Sitä kannattaa aina annostella alakanttiin.

Kun on tullut aika istuttaa basilikat lopulliselle kasvupaikalleen, kastelen taimet edellisenä iltana. Aamuun mennessä kosteus on tasoittunut ja juuripaakku lähtee kokonaisena irti. Istutan taimet hieman syvempään ja painelen juurelle multaa. Kastelusta huolehtiminen on tärkeää erityisesti juurtumisvaiheessa. Muutenkin tasainen kosteus on oleellista ja kastelut kannattaa hoitaa pääsääntöisesti aamuisin jotta juuret ehtivät kuivaa ennen yötä. Basilika on herkkä juurimädälle. Lannoitus on tarpeen jos multatila on pieni, mutta kasvihuoneen laarissa puhtia tuntuu riittävän ilman douppausta.

KÄYTTÖ JA SÄILÖNTÄ

Kun kasvit ovat muodostaneet muutaman lehtiparin ja ovat selvästi voimakkaassa kasvussa, voit alkaa käyttää isoja lehtiä ruuanlaitossa. Jos taimia on kasvattanut tarpeeksi, pienikin harvennus tuottaa runsaan sadon käytettäväksi. Kun lehdet alkavat tiivistyä ja latvaan näyttää nousevan nuppu, kasvit kannattaa latvoa. Ne haarautuvat ja kukinta jää myöhemmäksi – kukkiva basilika alkaa tuottaa mauttomia lehtiä ja tätä pystyy latvonnalla lykkäämään. Kun homma on suoritettu, käsissä on valtavasti hyviä, nuoria basilikatupsuja joista vaikkapa pestoa pääsee tekemään.

Satoa voi kerätä säilöntää varten aina kun isoja lehtiä tai latvottavaa on paljon. Lehdet leikataan siististi saksilla irti ja niistä siistitään pois paksu varsi. Ne levitetään pellille leivinpaperin päälle ja laitetaan pakkaseen parinkymmenen minuutin ajaksi. Kun ne ovat rapsahtavan jäisiä, ne nostellaan pihdeillä minigrip-pusseihin. Pussit laitetaan heti takaisin pakkaseen ja käytetään talven aikana. Pakastettua basilikaa voi lisätä lämpimään ruokaan kuten tuorettakin, kypsennyksen loppuvaiheessa. Ota pussi pakkasesta juuri ennen lisäämistä, murustele jäiset lehdet rutistelemalla pussia ja ravistele keitokseen. Minigripille riittää huuhtaisu ja sen voi käyttää uudelleen, mistä pidän suuresti. Pakastettu yrtti ei tietenkään kelpaa salaattiin, mutta salaatinkastiketta siitä voi tehdä hienontamalla. Kuivattaminen vie basilikasta aromin, joten en suosittele.

Käytä basilikaa peston ja salaatin lisäksi aasialaisiin ruokiin, munakkaisiin, kylmien kastikkeiden maustamiseen sekä marinointiin. Jälkiruokaankin yrttiä saa lisättyä – Milanon maailmanmessuilla testattu basilikasorbetti todisti sen. Kyllästymään ei pääse ja vaikka pääsisikin, nopea pakastusoperaatio säilyttää sadon aromit parempaan ajankohtaan.

Kun kesä on herkuteltu maukkailla ja monipuolisilla basilikaherkuilla, on aika päästää kasvit kukkimaan. Lopetan kastelun jossain vaiheessa kukkien alettua lakastumaan ja kun viimeiset lehdet on kerätty pakkaseen tai soppaan. Kuivien kukkien sisään muodostuu pieni musta siemen, jonka tunnistat samanlaiseksi kuin keväällä kylvämäsi. Kirjoita paperipussin kylkeen lajikkeen nimi ja säilö pimeään paikkaan odottamaan seuraavaa kevättä.

BASILIKARESEPTEJÄ

Basil Paneer – kotijuustoa basilikalla maustetussa tomaattikastikkeessa

Hyötypuutarha opettaa

, ,

Katselin kauhulla, kun kuorma-auto peruutti kapeaa pihatietä sisäpihalle. Mennessään se nirhaisi mukanaan pienen koivun, mutta tien yli kurottuvat oksat onneksi säilyivät. Oikeaan kohtaa päästyään lava kippasi viisitoista tonnia multaa keskelle pihaa, kuormuri ajoi tiehensä ja me jäimme seisomaan kasan äärelle. Siinä sitä nyt sitten oli, materiaalia kasvimaalle. Enää piti kärrätä koko komeus oikealle pläntille luumupuiden taakse.

Toki olisi ollut ihanteellista että maa olisi ollut sen verran hyvää, että pienillä parannuksilla siitä olisi saanut kunnollisen pohjan. Ilman suurtakaan kokemusta olimme silti pystyneet toteamaan varmuudella että maa oli melko savipitoista ja täynnä juolavehnän juuria. Paikkaa oli käännetty naapurin ikivanhalla puutarhajyrsimellä viime kesänä ja suurin osa juurista saatu poistettua tällä toistuvalla mylläämisellä ja haravoinnilla, mutta pohja oli silti liian tiivis suoraan viljelyyn. Multakuormaan panostaminen oli myös tapa päästä kasvimaan hoitamiseen käsiksi pikaisesti, sen sijaan että maata olisi parannettu vuosien kuluessa hitaasti. Näin jälkeenpäin voi todeta että päätös oli hyvä, sillä kasvattamisessa on tarpeeksi opeteltavaa ilmankin puritanistista otetta kaiken opetteluun.

Muutenkin tunsin eksyneeni enimmäkseen puutarha- ja viljelyblogeihin, joissa tavoitteena oli tehdä kaikki kuten ennenkin, ja ihailin tätä lähestymistapaa. Ymmärsin kuitenkin pian kaipaavani ennemmin jotain uutta, hulluutta kokeilla erilaisia asioita, kasvattaa jotain mikä ei välttämättä kannatakkaan – tai palkitsee ylenmäärin. En ollut loppuen lopuksi kovin innostunut esimerkiksi kasvattamaan perunoita koko talven tarpeiksi, mutta toisaalta en halunnut jättää puutarhaa pienen kasvihuoneen toiminnaksi tai pelkäksi silmäniloksi. Lähestymistapa muodostui sellaiseksi että kasvatan ensimmäisenä vuonna jotain mistä aidosti pidän, mitä oikeasti tulee käytettyä ja katson sitten mihin suuntaan haluan hommaa viedä.

Tänne muuton jälkeen vuodenajat ovat tuntuneet lyhyemmiltä ja niiden välissä olleet, ennen häilyviltä tuntuneet rajat selkeiltä. Kesä tuntuu loppuneen ihan vasta ja kohta onkin jo tammikuu, jolloin tilaan seuraavan kesän siemenet ja laitan ensimmäiset taimet alulle kasvivalojen avulla. Nyt on juuri sopiva aika miettiä, miten tuon ensimmäisen hyötypuutarhailukesän opit ohjasivat tulevan kauden tekemisiä.

1.Hallittu kaaos on taitolaji

Ylemmässä kuvassa on se kasvimaa, mullat levitettynä siisteihin lohkoihin ja taimet millintarkkoihin riveihin kylvetyistä siemenistä ponnistaen. Vaikka puutarhalehdet ja kokeneemmat konkarit sanoivat että lajeja kannattaa ehdottomasti viljellä pikkuisen sekaisin, se tuntui aivan ylitsepääsemättömältä alkukesästä. Miten voin tietää mitä mistäkin kasvaa jos heittelen huolettomasti kumppanuuskasveja toistensa lomaan?! Sentään rivin tilliä uskalsin laittaa, mutta senkin reunaan ja täsmälleen pussissa lukevan rivivälin mukaan.

So far, so good. Näyttääpä upealta ja rikatkin on nypitty niin vimosen päälle. Harvensin orjallisesti ja nypin paljain sormin pienetkin rikanalut pois.

AAAAAAAAAAAAAA. Tästä vaiheesta ei ole kovin selkeää kuvaa, koska kasvimaata ei tullut enää ihastelevasti pällisteltyä joka kulmasta. Rikat tursusivat kulkuteillä, paahteinen kesä oli korventanut osan naateista ja lehdistä, papujen tukilangat olivat pettäneet aikapäiviä sitten ja punajuuret olivat paisuneet maanpinnan yläpuolelle, osa jo halkeillen. Löysin muutaman yli metrin korkuisen jauhosavikkaan rivien välistä ja totesin etteivät juurekset olleet siitä sen kummemmin kärsineet.

Opetus? Paljon turhaa työtä. Mutta tarpeellista sekin. Kokeilin esimerkiksi punajuurilla harvennuksen vaikutusta tekemällä vain toiseen puolikkaaseen kunnon karsintaa ja toinen sai rehottaa melko luonnontilassaan. Lopputulemana se luonnontilaisempi oli kasvattanut mehevimmät juurekset, jotka olivat selvästi ottaneet heikommilta taimilta tilansa aivan itsekseen. Rikkojen pikkutarkka nyppiminen meni osittain yli-innostuksen piikkiin. Tuo alun innostus muutenkin verotti myöhemmässä vaiheessa, kun kaikki sujahtikin täyteen mittaansa ja satokaudet alkoivat painaa päälle. Siinä viimeistään jäävät millintarkat puutarhaunelmat kauas taakse. Tuossa vaiheessa rehottavampi, luonnollisempi ja villimpi tapa viljellä olisi varmasti ollut niin sadon kuin estetiikan kannalta varmasti parempi. Myös tekemämme valtatiemäiset kulkutiet naurattivat. Hyvää kasvutilaa hukattu ihan vain sen takia, että pääsisi kottikärryillä joka väliin. Ihan kun siellä tarvisi sunnuntaiajella kottisilla muuten kuin ihan alkuvaiheessa. Voi äly hoi.

Ensi keväänä perehdyn kunnolla kumppanuuskasveihin, revittelen laittamalla useaa eri lajiketta samoja kasveja ja teen muutenkin enemmän kivoja juttuja kuin turhaa siisteyden ylläpitoa. Täytän joka paikan villisti, laitan samettikukkia sekaan houkuttelemaan pölyttäjiä ja laitan kasvamaan enemmän herkkuja, joista satoa saa nopeasti ja jota voi viljellä useamman erän kesän aikana – esimerkiksi retiisiä. Tällä kertaa tajusin tosiaan kesken kesän että vaikka heinäkuussakin voi vielä laittaa kaikenlaista tulemaan. Siitä päästäänkin seuraavaan opetukseen, eli:

2. Hyvällä ajoituksella satoa voi korjata koko kesän

En tajunnutkaan miten paljon voi kesän aikana kasvattaa. Ihmettelin kun mielestäni myöhään viljelemäni retiisit tulivat pintaan muutamassa päivässä ja paisuivat parissa viikossa täydelliseen syömäkypsyyteen. Luin lisää ja tajusin niitä voi kasvattaa neljäkin satoa vuodessa. Olivat tosi hyviä ja monikäyttöisiä, joten ensi vuonna takuulla laitan satsin yksi toisensa jälkeen.

Jotenkin olin kehittänyt kummallisen mielikuvan harvennussadosta ja esimerkiksi naattien syömisestä. Kuvittelin sen olevan Rene Redzepin kaltaisten tyyppien juttu, jotenkin erikoista, aikaa ja perehtymistä vaativaa. Ei mitään hajua miksi näin ajattelin. Harventaessa punajuuria otin kourallisen söpöjä pikkunaatteja pestäväksi ja kuvattavaksi (olin tosi innoissani kun niistä näki jo pienen juureksen). Maistoin sen jälkeen niitä varovasti natustellen, kuin olisin syönyt jotakin hyvin eksoottista. Varret olivatkin herkullisen rapeita, täynnä raikasta nestettä ja lehdet kuin parastakin pinaattia. Tämän jälkeen meinasin harventaa liiankin ahkerasti, naatit olivat niin suurta herkkua. Ja ihan vaan Lord Nelsonin pussista viljeltyjä, eivät mitään sen erikoisempaa. Täytyy varmaan ensi kesänä kylvää punajuuria pari riviä vain syötävien taimien takia. Voihan siihen loppukesästä laittaa jotain muuta, vaikka niitä retiisejä.

Punajuuren taimia, nam. Nam. NAM.

3. Keskiverto onnistumisellakin saa paljon tuloksia

Laitoin montaa juttua ehkä vähän liikaa, esim niitä punajuuria, sillä meillä ei ole vielä tiloja juuresten kylmäsäilytykseen enkä halua pakastaa liikaa soseita. Säilöin etikassa suurimman osan sillä esim. pataruokiin ne sopivat sellaisinakin, ainakin huuhtelun ja lyhyen liotuksen jälkeen. Kurkuntaimia istutimme ahneena muistaakseni viisitoista kappaletta kohopenkkiin ja niitä puski aivan hillitöntä tahtia sen kolme viikkoa, kun satokautta kesti. Keräsin monta kertaa täyden korillisen, säilöin hiki hatussa ja kaikki söivät kurkkuja aamiaiseksi, lounaaksi ja päivälliseksi, koira mukaan lukien. Suolakurkkuja on aivan tajuttoman paljon, mutta ne ovat onneksi haluttua jääkaapin täytettä ja niitä voi tunkea kaikkien vieraiden mukaan.

Vaikka sanonkin tätä kesää ensimmäiseksi hyötypuutarhakesäksi, meillä kyllä oli jo viime vuonna ne pari kasvatuslaatikkoa. Surkeasti epäonnistuneesta basilikan kasvatuksesta suivaantuneena rakensin niille tänä vuonna oman kasvatuslaatikon, niin pettynyt olin viime vuonna kun en saanutkaan satoa. No nyt sitäkin sitten tuli, ylenmäärin. Pakastin lehdet pellillä leivinpaperin päällä ja pussitin minigrip-pusseihin. Pussit oli helppo lytistää ja latoa pakastimen ylähyllylle.

Kun satoa alkoi tulla sieltä ja täältä, selvittelin nopeasti mitä niille kannattaisi tehdä. Ensi kesänä valmistaudun asiaan vähän paremmin ja teen valmiiksi reseptit, jos sellaisia tarvitaan. Myös kuivaukseen sopivat paikat ja telineet täytyy laittaa kuntoon. Sadon määrä tosiaan saattaa yllättää varsinkin tietyssä vaiheessa.

4. Kannattaa kokeilla uusia asioita

Moni ei varmaankaan kuvailisi puutarhanhoitoa jännittäväksi touhuksi, mutta minusta se on sitä. Lisämomenttia tänä vuonna toivat tomatillot, joita en ollut koskaan tuoreena maistanut, vain säilykkeenä hampurilaispaikassa jossa tein työssäoppimista kokkikouluaikana. Olin huolellinen taimikasvattaja ja tein parhaani kasvien suojelemisessa, kun kovat sadekuurot ja tuulenpuuskat riepottelivat pitkäksi venähtäneitä oksia loppukesästä. Enkä edelleenkään tiennyt, mille tomatillot maistuvat.

Vaikka laitoin taimet alulle hiukan liian myöhään keväällä ja tein alussa pieniä virheitä, ne kasvoivat suuriksi puumaisiksi pensaiksi pitkän kesän ja lämpimän syksyn ansiosta. Kun ensimmäiset lyhdyt muodostuivat ja hedelmät niiden sisällä alkoivat kasvaa, olin aivan ekstaasissa. Onnistuin!

Kyllä noiden oksien tuotokset olivatkin hyviä. En ollut koskaan maistanut mitään sellaista ja nyt olin kasvattanut sen itse. Mikä makuelämys! Sitruksista, koostumukseltaan vähän kuin munakoisoa, kypsyi nopeasti, oli paljon tomaattia ruokaisampaa. Hain pieniä kulhollisia hedelmiä ja kokeilin niitä erilaisiin resepteihin. Aasialaiset ruuat suorastaan heräsivät henkiin tästä lisäyksestä. Tuntui aivan hullulta että näitä ei saa vielä Suomesta kuten vaikka tomaatteja. Ennustan ruokatrendiä!

Kun loppusato valmistui, tavaraa oli taas käsissä yhtäkkiä todella paljon. Pelotti että pilaan ihanat vihreät kuulat etikoimalla ne väärin, varsinkin kun säilöntäohjeet olivat englanniksi ja niissä oli suuria vaihteluita. Päädyin loppuen lopuksi laittamaan keitetyt tomatillot purkkiin suolakurkkureseptistä pöllityn liemen kanssa. Toisiin purkkeihin tuli erikoisen hyviä Littoisten Chilitarhan hedelmäisiä Yellow Lantern -chilejä ja inkivääriä, toisiin taas jalapenoja ja limesiivuja.

Olemme avanneet molempia laatuja yhdet viimeisen parin viikon aikana ja olin aika helpottunut, kun molemmat olivat onnistuneet aivan nappiin. Siinä sitten tippa linssissä söin vihreää salsaa ja nachoja, aivan kuten tunnelmoinkin tässä postauksessa: Miksi taimikasvatus viehättää?

________

Nyt tuntuu että haluan kasvattaa myös niitä perunoita talven tarpeiksi ja paljon kauniita, ennen turhaksi ajattelemiani asioita. Kaiken kaikkiaan ensi kevään kasvatuksiin menen varmasti paljon rennommin ottein. Jotkin asiat onnistuvat ja toiset epäonnistuvat, mutta epäonnistuneet unohtuvat melko pian parempien juttujen alle. Ja mikä parasta, kaikesta saa kokemusta ja sitten voi yrittää uudelleen. Mikä elämän metafora.

Sadon säilöntää ja syömistä

,

Nyt sitä satoa sitten tulee. Tuntuu että joka kerta kun kasvimaalle aamulla harhailee, jotakin täytyy korjata pois. Yllättäen kaikki mikä on laitettu hieman ”vasemmalla kädellä” ja mitä ei ole erityisen paljon hoidettu, on kukoistanut parhaiten. Nostin viikko sitten lihavia punajuuria muutaman neliön pläntiltä miltei kaksikymmentä kiloa. Osa niistä alkoi jo halkeilla, joten homma oli vain tehtävä. Olipa upeaa pitää säilöntäpäivä kun ulkona lämpötila oli +33. Yleensä kuumina päivinä on ollut helpompaa pitää ikkunat kiinni jotta yöllä kertynyt viileys pysyisi sisällä, mutta kun etikkalientä keittelee, räppänät on pidettävä höyryjen takia auki. Lisäksi olen sellainen sählääjä, että säilönnässä tarvittava järjestelmällisyyden taso kärsii jos keskityn johonkin muuhun, kuten esimerkiksi veden juomiseen. Mittarina vedentarpeelle olikin se, kun päässä heitti kertakaikkiaan niin paljon että oli pakko lopettaa ja kitata kerralla puoli litraa.

Minkä piti olla nopea lounas, oli loppuen lopuksi itsetehdystä pastasta valmistettu tagliatelle-pastasalaatti tilliöljyllä ja ryöpätyillä punajuuren lehdillä, päällä smetanaa, friteerattuja harvennettuja minipunajuuria, pikkelöityjä punajuuren varsia ja mantelipateeta

Koska maakellaria ei vielä ole, kaikki säilöntä on hoidettava pakastimen, etikoinnin ja hilloamisen avulla. En ole innokas hillonsyöjä mutta etikoidut säilykkeet sen sijaan ovat meillä suurella kulutuksella. Suolakurkkuja on kaapissa aina ja onneksi avomaankurkut kasvoivatkin hevonp****lla höystetyssä penkissä runsain mitoin. Lisäksi kokeilin retiisien säilöntää ja niistä tuli oma suosikkilisukkeeni. Tiukan hajunsa ansiosta ovat tosin monen mielestä melko luotaantyöntäviä. Punajuurista tein perus lisukepunajuurien lisäksi rosollikuutioita, siivuja vuokaruokiin ja lajittelin pienet erilleen ja säilöin kokonaisena omaan purkkiinsa.

Pakastamalla saa aikaan monikäyttöisiä tuotteita, mutta kammoksun sitä että laitteet pettävät ja yhtäkkiä käsissä on puolet kesän huolella käsitellystä sadosta, sulamassa ja pilaantumassa. Tein kyllä Merivuoren puutarhalta hakemistamme tomaateista kastiketta joka säilyy parhaiten pakastamalla, mutta laskelmoin että pystyn käyttämään määrän lyhyen ajan sisällä jos katastrofi iskee. Tomaattikastiketta olisi kiva pullottaa oikein urakalla, sillä uutiset Italian tomaattibisneksestä pistävät silmään ja omatuntoon. Mutti -tomaattimurskatölkkiä ei vain pysty enää ottamaan kaupan hyllystä samalla keveydellä kuin ennen.

Tässä taas oikeasti nopea ja helppo lounas: valmiista sekoituksesta valmistetut falafel-pyörykät, bulguria, porkkanaslaw ja soijaketsuppi

Koska säilönnästä yleensäkin on oma vaivansa, olen miettinyt miksi sen tuntuu tärkeältä. Kaupasta saa kuitenkin pilkkahinnalla samoja tuotteita. Mutta oma on aina oma. Itse kasvatettu ruoka ja omaan makuun tehdyt tuotteet ovat aika helposti edullisin tapa nostaa kotona syömisen laatua. Jos teen hodareita ja kaivan purkin omaa keltaista ketsuppia pöytään, ei muiden lisukkeiden tarvi välttämättä olla niin kovin ihmeellisiä. Tai lisään jos vakiolounaaseeni riisi-munakulhoon päälle noita herkkuretiiseitä, tuntuu kuin ruuassa olisi jotain erityistä. Koska teen itse 95% prosenttia aterioistani, vaihtelu ja helppous on tärkeää. Eihän ravintolassakaan aterian alussa tarjota reissumiestä tai kala-annoksessa felixin herkkukurkkua, vaan käytössä on talon omat tuotteet. Halvin tapa nostaa elintasoa merkittävästi on hyvä syöminen.

Siksi ruuan kasvatus ja säilöminen kiinnostaa. Teen parhaillaan listaa johon lisäilen lajikkeita aina kun vastaan tulee jotain mielenkiintoista. Vaikka tällä hetkellä kypsyvät runkotomaatit ovat hyviä, haluan kasvattaa ensi vuonna myös pihvitomaatteja jotta ensi vuonna voin syödä leivän päällä vähemmän vetisiä tomskusiivuja. Haluan tumman violetteja Mavras -paprikoita ja Habanero Peach –chilejä joista voin tehdä hurjan väristä ja hedelmäisen makuista, tulista chilikastiketta. Heikkounisena ihmisenä havahdun usein aamuyöstä ja alan miettiä reseptejä ja ideoita, joita voin toteuttaa itse kasvattamalla ja valmistamalla. Sitten nukahdan ja näen todentuntuisia unia, joissa pystyn myös maistamaan tekeleeni.

Hurahduksen fiilistä tässä.