Artikkelit

Paimion lähiruokabrunssi

, ,

Viime vuosina on tuntunut siltä että lähiruoka on enemmän esillä kuin koskaan. Se nousu myös globaaliksi puheenaiheeksi on kiehtovaa seurattavaa, sillä lähiruoka on erilaista joka paikassa. Mielenkiintoisia ovat myös tavat joilla ruoka-alan ammattilaiset ja muut innostuneet jalostavat lähiruuan tuotteiksi, joiden kautta paikalliset ja vierailijat pystyvät tutustumaan paremmin oman alueensa herkkuihin. Se on oleellinen linkki kuluttajan ja tuottajan välillä, eräänlainen visio siitä mihin kaikkeen taipuu suomalainen raaka-aine.

Viime vuonna Paimiossa järjestettiin ensimmäistä kertaa Pellosta Pöytään -lähiruokabrunssi. Tuolloin tapahtuma varattiin hetkessä loppuun, samoin kuin tänä vuonna. Muutama vuosi sitten alueelle muuttaneena olen aloittanut lähituotteisiin tutustumisen nollasta ja REKO-ringin lisäksi vieraillut vain muutamalla isoimmista tuottajista, joten brunssi vaikutti mahtavalta tavalta perehtyä laajempaan joukkoon osaajia. Oli myös kiinnostavaa nähdä, millaista lähiruokaa huhtikuussa pöytään onnistutaan loihtimaan. Kolmen emännän suunnittelema menu vaikutti raikkaalta ja simppeliltä, juuri kuten hyvältä brunssiruualta saattaisi odottaa.

Iskun talo kylpi ensimmäisissä kevätauringon säteissä tapahtumapäivänä. Menin kuvaamaan ruokia paikan päälle vähän ennen tapahtuman alkua ja pihalla kuvatessani paikalle sattui paikalle talon isäntä, joka kertoi hieman paikan historiasta ja näytti kuvia pusikosta, josta talo oli pelastettu vain pari vuotta sitten. Mukava pohjustus brunssille!

Kun aloitin kuvaamisen, pöytää viimeisteltiin juuri. Aamiaisen väliin jättäneenä tuoksu oli huumaava. Emännät viimeistelivät pöytää epäilyttävän rauhallisena, missä oli ellunkanamainen ryntäily ja viime hetken kaaos?

Pikaisen tallentamisen jälkeen liityin ovelle kertyvän jonon jatkeeksi kärsimättömänä. Hyväntuuliset paimiolaiset täyttivät aulan ja vetivät pitkiä henkäyksiä keittiöstä tuulahtelevista tuoksuista. Joku kyseli, että eihän leipä lopu kesken.

Ensimmäisten vieraiden sometallennushetken jälkeen pääsin täyttämään lautasta. Se loppui kesken jo puolessa välissä, sillä alkupään salaattien houkuttelevuus pakotti ottamaan kunnon kauhalliset. Kuin ihmeen kaupalla lähes kaikkea mahtui lautaselle. Kananmunat jäivät välistä sillä syötävää oli paljon. Koska munat ovat lempiruokaani, Heikkilän tilan munia oli tullut jo maisteltua kotioloissa.

Ruuasta huomasi että kaikki oli mietitty omana kokonaisuutenaan eikä pakonomaisella brunssikaavalla, jollaiseen joskus törmää. Parasta antia oli Egget Pastaamon tuorepastasta valmistettu mozzarellasalaatti. Marika Mularin valmistama pasta oli jo ennestään tuttua, mutta kylmänä pastasalaatissa huomasi kuinka laadukas tuote onkaan. Erinomaisia olivat myös taivaallisen öljyinen focaccia, tilamaidosta valmistettu kotijuusto ja rapeat Elinan knäkit – kuin tehty kannattelemaan runsaita täytteitä. Yleensä kosteat silakkaruuat eivät ole mieleeni mutta tomaattisessa kastikkeessa haudutetut Reposaaren silakat olivat herkullisia. Jälkiruokana tarjoillut Kaffen kans -marengit olivat päältä rapeita ja sisältä meheviä, niin maukkaita että makeudesta huolimatta niitä olisi voinut syödä kaksikymmentä. Mikä taas hieman häiritsi, oli muuten hyvässä porkkalassa (menussa porkkanasalaattina) voimakkaasti maistunut nestesavu ja brita-kakun kerrosten lievä kuivuus.

Oli mukava huomata että perinteikkäästä miljööstä ja brunssin teemasta huolimatta kokonaisuuteen oli saatu sekoitettua vivahteita sekä vallitsevista ruokatrendeistä että muista ruokakulttuureista. Niistä ammentaminen hyödyntämällä enimmäkseen lähellä tuotettuja raaka-aineita kokonaisuus on ajankohtainen mutta tunnistettava. Olin juuri lopettelemassa jälkiruokaa, kun paikalle saapui isompi seurue vanhemman ikäpolven asiakkaita. Esimerkiksi heidän mietteensä ruuasta olisi ollut mielenkiintoista kuulla. Viime vuonna tarjolla oli ollut lihavaihtoehtoja, nyt vain kalaa ja falafelia. Rohkea päätös ja oikein tervetullut sellainen. Pöydässä oli myös runsaasti vegaanisia ja gluteenittomia ruokia ja kaikki oli selkeästi merkitty.

Lähiruokabrunssi, näitä lisää. Osaavien tuottajien ja innokkaiden järjestäjien myötä tällainen tapahtuma oli mahdollinen ja varmasti toivottu. Ensi vuonna uudestaan, Paimio.

Turku Craft Beer Festival 2018

,

Saavumme paikalle kun tapahtuma on ehtinyt olla käynnissä parin tunnin ajan. Liput ovat myyneet hyvin ennakkoon ja olikin ilmeisen järkevää ostaa ne etukäteen. Peruslippuun kuuluu Spiegelaun maistelulasi, jonka onneksi saa pitää, sen verran käteensopiva lasi on. Lippuumme kuuluu sisäänpääsyn ja lasin lisäksi myös varaamani tasting ja Seamchip-maksukortit, joihin voi ladata arvoa sovelluksella tai pisteissä paikan päällä. Vielä pyörähdys narikan kautta ja olemme valmiita maistelemaan.

VPK:n sali on upea ympäristö mille tahansa tapahtumalle, mutta oli vaikea kuvitella kuinka se taipuisi oluttapahtuman tarpeisiin. Tiskit on sijoitettu salin sivuille pylväiden väliin ja keskitilassa on väljästi pieniä pöytiä. Porukkaa on paikalla mukavasti ja meteli alkaa olla kova. Seuraavan tunnin ajan väkeä valuu sisälle tasaista tahtia ja pian sali käy jopa hieman ahtaaksi. Sivusalissa meininki oli hieman hiljaisempi ja päädymmekin pian maistelemaan Kuori -ravintolan mainiota bao bun -sämpylää. Olutta maistellessa nälkä kasvaa melko nopeasti ja jatkamme vielä Murun pastramileivällä ja risotolla. Jälkimmäinen on Top Fuel -panimon Lab Genious Porterin kanssa täydellinen yhdistelmä.

Ennen yhdeksältä alkavaa tastingia olemme ehtineet kokeilla jo monen panimon tuotoksia. Oluen maistelu tässä mittakaavassa on uutta minulle, mutta tietyt suosikit nousevat selvästi esiin. IPAa on tarjolla paljon ja niillä aloittamisen jälkeen Beer Hunter’s Muflonin Saison De Randonneur maistuu mahtavan tasapainoiselta ja raikkaalta. Siitä innostuneena päätän kokeilla myös Porilaisen Moose on the Loose -panimon Wild –karviaisolutta. Oluen marjaisuus ja limuinen olemus tuovat aivan uusia makuelämyksiä, kun marja vie olutta eikä toisinpäin, toisin kuin aiemmin kotioloissa testaamani karpalo-olut. Olen yleensä raikkaiden perusmakujen ystävä, mutta oluissa tuntuu olevan samat lainalaisuudet, kuin ruuanlaitossakin: erikoisuudet toimivat, kun pohja on kunnossa ja erityispiirteet tukevat hyvin tuotteen ominaismakua.

 

Sitten itse tasting. Valitsin sen melko sokkona lippuja tilatessa, mutta nyt Kimito Brewingin tastingit on myyty loppuun ja pienen perehtymisen jälkeen odotan sitä innolla. Saamme reilun tunnin aikana viisi näytettä panimon tuotteista, joiden joukosta löytyy myös ehdoton lempi-IPA tapahtuman tarjonnasta. Perustaja Jonas Sahlbergin vetämä tasting on kiinnostava muutenkin kuin hyvien juomien takia. Hän myöntää aluksi olevansa hieman hermostunut suuren osanottajamäärän takia, mutta rentoutuu silminnähden alkaessaan puhua yrityksensä arvoista ja pienyrittäjyyden kiemuroista. Osallistujat esittävät hyviä kysymyksiä ja Jonas vastaa mielellään. Puheenaiheet rönsyilevät asiasta toiseen ja tuntuu että juttuja kuuntelisi itsekin mielellään vielä parin juoman verran.

 

Tapahtuma on ollut iloinen yllätys. Olen varmaan siinä mielessä ihanteellinen asiakas että pidän oluesta, mutta kokeilen liian harvoin uutta. Pienpanimoita tuntuu poksahtelevan esiin kuin sieniä sateella, joten niiden valikoima on tuntunut vaikeasti lähestyttävältä. Maistelu tällä tavalla herätti kiinnostusta kokeiluun kotioloissakin ja antoi kosketuspintaa tuon innokkaan porukan ajatusmaailmaan. Järjestelyistäkään ei löydy pahaa sanottavaa, pieni ahtauskin hellitti hieman kun osa ihmisistä asettuivat yläkerran pöytiin. Seamchip -maksukortin käyttö oli helppoa pienen pähkäilyn jälkeen ja tuollaiset maksutavat ovatkin miellyttävä suunta käteisen pyörittelystä. Jos jotain pitäisi sanoa, ehkä tämän vitsin kuuleminen alkoi käydä koville loppuillasta:

”Minkälaista olutta teillä on tarjolla?”

”Hyvää!”

Lisää kuvia tapahtumasta:

[soliloquy id=”1196″]

 

 

Turun kauppahallin ruoka- ja viinijuhlat 2018

, ,

Myynnissä oli ollut tuhat lippua ja ne olivat loppuneet tunnissa. Olin itse sattunut huomaanaan jutun aiheesta somea selaillessa aamulla ja siten kerrankin ollut valppaana. Tuhat ihmistä tuntui isolta määrältä porukkaa, ainakin ahdettuna kauppahallin käytäville. Kauhukuvissani seisoin ihmisten keskellä kyynärpäät kylkiä vasten, käsissäni kylmettynyt annos ja tyhjä viinilasi, koska olin jo juonut sen jonottaessani ruokaa. Rapsakka talvisääkin ehti purra kahdenkymmenen minuutin jonotuksen aikana, mutta kun pääsimme ovista sisään, vastaan tulvivat lämmin ilma ja huumaavan hyvät aromit saivat rentoutumaan hetkessä.

Kuvia tapahtumasta:

[soliloquy id=”581″]

Maistelimme illan aikana noin 14 eri annosta ja paria suosikkia vielä toisen kerran. Annosten koko oli suurimmassa osassa sellainen että siitä riitti kahdelle hengelle useampikin suupala. Sacher-kakku ja savustettu possu olivat jo isoja maisteluannoksiksi. Roots Kitchenin salaatti oli taas niin hyvää, että sitä olisi syönyt mielellään vähän enemmänkin. Suosikiksi nousi Reino Jokisen erikoisliikkeen puolelta noudettu annos, jossa oli paahtopaistia, piparjuurimoussea, siemennäkkäriä ja päällä kapriksia ja marinoitua punasipulia. Toinen suosikki oli ehdottomasti savusilakkapallero sitruuna-aiolilla, joka hävisi niin nopeasti etten muistanut edes yrittää kuvan ottamista. Arvelin että pallero olisi jäähtynyt oltuaan tarjolla tiskin päällä jonkin aikaa, mutta yllätyin iloisesti. Tulipa hörpättyä osterikin, mutta niiden makuun en kyllä ole vieläkään päässyt… Viinit olivat hyviä paria hieman tylsää yhdistelmää lukuunottamatta. Oli helppoa käydä ruuan kanssa valikoiman äärellä ja valita tarjoilijan suosituksen avulla. Ei tarvitse siis olla mikään viinituntija.

Pitkän tilan kapeille käytäville oli saatu aseteltua pieniä pöytiä, jollainen tuntui aina löytyvät pienen matkan päästä vapaana ja siistinä. Se olikin tarpeen, sillä panttia vastaan luovutettava viinilasi kulki mukana tietysti koko illan. Maistelupisteissä tuotteiden maksamiseen käytettäviä viini- ja ruokalipukkeita suositeltiin ostamaan etukäteen, mutta unohdettuani asian täysin päädyimme ostamaan lipukkeet paikan päältä. Se onnistui jonottamatta sekä tapahtuman alku- että loppuvaiheessa.

Kauppahallin juhlatunnelma oli onnistunut ja ruuat herkullisia. Talvisessa Turussa viihtyisämpää lauantai-illanviettopaikkaa on vaikea keksiä. Viinijonossa kuullun mukaan muutkin vaikuttivat yhtä tyytyväisiltä: ”Tuo riesling tulee muuttaan sun elämän”, huokaisi eräs rouva.